fbpx
Tag

levyarvostelu

Browsing
Motörhead Iron Fist Julkaisut

Kolmikolla Kilmister, Taylor, Clarke saatiin hengästyttävän ja sangen vähäunisen ajanjakson loppumetreillä vielä yksi kiukkuinen albumi aikaiseksi. Juhlajulkaisuun on uudelleen masteroinnin lisäksi kaivettu fanien iloksi mielenkiintoista moottöripää-materiaalia. Alkuperäiseltä albumilta löytyy yksi täydellinen rock/heavybiisi.

Julkaisut

Hurriganesin keikkakoneen moottori on murahdellut rouheasti vuonna 1982. Ganes-kitaristi Janne Louhivuoren entisöimä keikkatallenne neljän vuosikymmenen takaa on kulttuuriteko. AudioVideo kysyi Jannelta, mitä taikatemppuja matka miksauspöydältä C-kasetille äänitetystä keikkataltioinnista hienosti soundaavaksi livelevyksi vaati.

kerailyvinyylit-etusivu_2521 Julkaisut

Osa vanhoista vinyylilevyistä on muuntautumassa pelkistä kulutushyödykkeistä kohti oikeaa taidekeräilyä ja kulttuurihistoriaa. Audiovideo otti tarkasteluun kaksi arvolevyä: ensi vuonna 50 vuotta täyttävän Black Sabbathin Paranoidin ja muutaman vuoden nuoremman Hurriganesin ”Vuoromies”-Roadrunnerin. Luvassa on myös pieni katsaus levyjen ja kansien merkintöihin, sekä kuntoluokituksiin.