fbpx

Ilmainen ja moderni hifilehti – kaikki hifin maailmasta

Tervetuloa AudioVideo.fi-sivustolle (ISSN 2341-8222). Me poimimme viihde-elektroniikan mielekkäimmät tuotteet ja oleellisimmat aiheet kertoaksemme niistä sinulle selkeästi ja kansantajuisesti. Sisällön määrä kasvaa jatkuvasti.

Miksi sivuston artikkelit ovat epäilyttävän positiivisia?

Me teemme paljon taustatyötä testituotteiden valinnassa. Vasta kun joku tuote vaikuttaa siltä, että sillä syystä tai toisesta on selkeä oikeutus olemassaoloonsa, otamme sen tarkempaan tutkimukseen. Se oikeutus voi olla äänen- tai kuvan laatu, mutta myös joku muu piirre. Emme aseta tuotteita absoluuttiseen paremmuusjärjesteykseen koska todellista sellaista ei ole olemassakaan. Sen kerromme, mitkä ovat tuotteen vahvuudet ja heikkoudet ja sitä kautta sen, kenelle kyseinen laite voisi sopia (ja kenelle ehkä ei).

Tammikuussa 2015 testit muuttuivat maahantuojille ja valmistajille maksullisiksi. Meiltä menee keskimäärin kaksi työpäivää yhden artikkelin tekemiseen ja laskutamme tästä laitemerkkien edustajia, jotta voimme edelleen tarjota materiaalin lukijoille ilmaiseksi.

Elokuussa 2017 Samu Saurama siirtyi päivätyöhön Extreme AV:lle ja marraskuussa 2017 AudioVideo.fi siirtyi Extreme AV:n omistukseen. Näistä muutoksista huolimatta jätämme edelleen tylsät/huonot laitteet testaamatta ja keskitymme tutkimaan vain niitä tuotteita, joissa on joku selvä juju.

Jos olet kiinnostunut ilmoitustilasta, lataa mediakortti.

Terveisin
Samu Saurama, päätoimittaja

    Keitä me olemme?

    Samu Saurama
    Päätoimittaja. Hifin sekatyömies, joka innostuu putkista ja DACista, valkokankaasta ja streamauksesta, akustoinnista ja designistä. Sahaa mökkiverstaallaan mielellään lastulevyä.

    Heikki Teittinen
    Kaikki kiinnostaa mikä kiiltää. Aina tavoittelemassa jotain erikoista, mutta maalia ei näy, jos sitä on olemassakaan. Tee-se-itse -mies.

    Jaakko Eräpuu
    Audion moniammattilaisuutta harrastava hahmo, joka hairahtui hifiin, mutta edelleen asettaa musiikin sen edelle.

    Jari Kuusisto
    Raskaan rockin elävä Google. Sivaltavia, mutta reiluja juttuja populaarimusiikin maailmasta. Elämä on vähemmän rankkaa, kun musiikki on tarpeeksi rankkaa!

    Jouko Tötterström
    Musiikin ammattilainen ja äänentoiston harrastaja. Säveltää, soittaa ja opettaa. Vapaa-aikana kuuntelee sekä analyyttisesti että nautiskellen. Audiotaivas vasta osin saavutettu.

    Juha Kaski
    Liukuu kuvatykistä ja kaiutinläjästä kohti mukana kulkevaa ääntä ja kuvaa. Hakee käytettävyyttä, viimeistelyä ja vastinetta rahoilleen.

    Juha Poutiainen
    Elokuvaviihteen harrastaja ja lähes kaikkiruokainen musiikinkuuntelija. Mekastaa ajoittain elokuvista, musiikista ja vähän laitteistakin.

    Jukka Isopuro
    Musiikkikriitikko, jolle elävä musiikki on elinehto. Tarvitsee hifiä siirtämään musiikkia ajassa ja paikassa.

    Jussi Arvio
    Nostalgiaa ja glamouria wanhan ajan malliin. Kaikki kaunis kiinnostaa. Onko Sinatran jälkeen julkaistu musiikkia?

    Mika Kankainen
    Musiikkia teknisen suorituskyvyn yli arvostava vinyylihörhö. Kiintyy helposti laadukkaisiin vintagelaitteisiin, sekä moderneihin aparaatteihin hifiharrastuksen hämäriltä sivupoluilta.

    Olavi Barck
    Ristiriitainen tapaus – äänentoiston tulee olla wanhaa ja kuvan uusinta uutta. Ruuvimesseli on rakkain työkalu, pitää aina tarkistaa mitä ne ovat syöneet.

    Panu Sivonen
    Etsii musiikista taianomaisia elämyksiä kotona ja konserteissa. Arvostaa toki virheettömyyttäkin, kunhan se vain ei tule elävyyden kustannuksella.

    Pirkka Ruishalme
    Anadigiprogehörhö. Nassi, putket ja laajakaistat tie audionirvanaan. Musiikkia 40 vuotta konserteissa ja sterkoista – eläkeikää lähestyvän nuoruuden voimalla

    Riku Hakala
    Ilmavuuden arvostaja, ylisuunnittelun ystävä ja henkinen pitkätukka.

    Riku Niemi
    Trendipelle ja digidiggari, joka karttaa kaikkea vanhaa, rumaa ja omatekoista elektroniikkaa.

    Satu Jäske
    Toteemieläin. Etsii uusia kokemuksia ja ruumiistairtauttavia keikkoja.

    Satu Saga
    Kaikki on värähtelyjä!

    Copy link
    Powered by Social Snap