Zakk Wylde nousi kerrasta maailman huipulle Ozzyn bändissä. Ehtiväinen mies on ollut mukana Pride & Gloryssa, Zakk Sabbathissa ja Panterassakin. Soolojulkaisujakin löytyy. Black Label Societykin on ollut olemassa jo iät ja ajat. Uusin julkaisu yllättää positiivisesti. Engines of Demolition on rehellistä rockryminää parhaimmillaan.
Bändi luottaa itsevarmasti väkevän maanläheiseen moukarointiin. Vaikka Wylden kitarasta irtoaisi, jos jonkinlaista mouruamista, niin kikkailuun ei sorruta. Suorastaan härskit rumpukompitkin laittavat kroppaan eloa. Ei näitä ”nytkymättä” pysty kuuntelemaan. Kun kokonaisuus täydennetään muhkean röyhkeillä soundeilla, niin ei ihme, että volumepotikkakin kääntyy reilusti myötäpäivään, kuin ulkoisen voiman ohjaamana. Suoraviivaisimmat kappaleet ovat levyn iskevintä osastoa. Varsinkin Mad Max-aiheinen Lord Humungus ja vähintään yhtä tarttuva Name in Blood vievät mennessään. Myös AC/DC/Airbourne viboja antava Pedal to the Floor säväyttää.
Menevämmän juntan vastapainona kuullaan Wyldelle rakasta southern rockia (Better Days & Wiser Times ja Back to Me) ja perinteisempää blues rockia / doomia (Gatherer of Souls ja The Hand of Tomorrow). Nekin uppoavat albumikokonaisuuteen mukavasti. Tietenkin Ozzylle tehty kunnianosoitus Ozzy`s Song on nostettava esille. Wyldehän on tuumaillut, että Osbournet ovat olleet hänelle, kuin omia vanhempia. Ei siis ihme, että mies muistaa edesmennyttä legendaa nimikkobiisillä. Valitettavasti itse kappale on sentimentaalinen akustinen vuodattelu, josta ei oikein mitään jää käteen. Ozzy-biisiä ja paria väsyneempää kappaletta lukuun ottamatta Engines of Demolition on tanakan hieno rokkilätty, jonka pariin tulee varmasti palattua, kun rokkihammasta alkaa kolottamaan.
Kommentointi suljettu.