Tietoliikenne- ja vahvistinputki Siemens F2a näyttää pulpahtavan edelleen silloin tällöin esille foorumikeskusteluissa; usein on manattu sen korkeaa hintaa ja nyttemmin saatavuutta epäillen, että onkohan se tai onko koskaan ollutkaan hintansa arvoinen vai happamia pihlajanmarjoja.
Aluksi täytyy omalta kohdaltani todeta, että ainoa konsti tämänkin putken kanssa on ollut sekä kokeilla että todentaa itse; ei tässä hifiharrastuksessa oikein omat tai toisten arvuutukset ole kauheasti eteenpäin auttaneet saati ilman omia kokeiluja koskaan vakuuttaneet. Tämän harrastuksen viehätys on itselleni ollut opiskeluajoista lähtien, poikkitaiteellista kokeilua ja on sitä edelleen, varsinkin kun joskus harvoin on onnistunut vielä ymppäämään mukaan oman innovaation poikasenkin.
F2a-putkea on edelleen saatavilla harrastajille netin kautta sieltä täältä. Jos vertaa sen nykyhintaa 300B-putkien tasoon niin samoilla hehtaareilla kuitenkin mennään.
Liki tähän saakka on markkinoilta saanut muutamaa kaupallista päätettä tällä F2a-putkella, mm. Shindo (esim SE-malli Cortese) ja Thöress; näistä ainakin Shindo on joutunut jo jokin aika sitten lopettamaan F2a-malliensa valmistuksen kun putkia ei tuotantovolyymiin saakka ole enää saanut Euroopasta tai ylipäänsä mistään, ja varaosaputkiakin pitäisi tehtaalle jättää. Cortesen nykyversio käyttää 300B-putkea.
Cortesen nykyversio käyttää 300B-putkea
Olen tehnyt vuosien varrella useita erilaisia SE-vahvistimia tällä Siemens F2a -suihkutetrodipääteputkella, johon törmäsin työelämässä jo 1970-luvulla luotsaamassani transmissiolaitteiden huoltoyksikössä Posti- ja Telehallituksen puhelinlaboratoriossa. Putkea käytettiin pääasiassa pääteasteena taajuusmoduloidun puheensiirron avojohtolaitteissa mutta myös sarjaregulaattorina. Kanta on valmistajan 9-napainen keraaminen Rel stv9a erityisversio (”German postsockel”), mutta putkesta on myös versio F2a11 jossa on tavanomainen oktaalikanta.
Sittemmin on rakenteluun idästä saanut laadukkaita 9-napaisia korvauskantoja. Putkesta on Siemensillä ainakin viisi sisäkalujen evoluutioversiota aina 1970-luvulle saakka. Omat kokeiluyksilöni ovat olleet Teleltä oikealla rahalla ostamaani roskalavalle 1980-luvulla menossa ollutta viimeisen pään valmistussarjaa 1960-luvulta. Toimitin kollegan kanssa sitten vähän myöhemmin Teleltä myös ison erän monenlaisia laatuputkia SRHS:n varastoon ja myyntiin Petäjävedelle roskalavakohtalon alta.
Tällä putkella on legendaariset perinteet audiopuolella Siemens Klangfilm -teatterivahvistimien pääteputkina. Pienitehoisin malli V 204 a on yhden pääteputken SE-versio. Telefunkenilla on myös kuuluisa V69 push-pull -vahvistinmalli, erittäin haluttu ja kallis keräilykohde. Yleisradiolla on ollut putkiaikakaudella käytössään mahdollisesti myös näitä V69-studiovahvistimia (viite: A.M. Kuusela, kirja ’Äänitaajuisten jännitteiden vahvistimet’, painos 1963, sivut 81…82), tästä ei itselläni ole omaa havaintoa.
Omat kokeiluni tällä putkella
Ensimmäinen onnistunut oma pitkien protoilujen jälkeen tekemäni konstruktio tällä putkella oli F2a-katodiseuraajapääte, ohjainputkena C3g Bartolucci -anodikuristimen (100 H / 10 mA) kanssa. Katodiseuraaja tehopäätteenä oli silloin ja on edelleen ”outo lintu”. Tämä laiteyksilö, työnimeltään silloin äskeisestä syystä ”Black and White”, esiteltiin konseptitasolla ja myönteisin kuuntelutestein Hifimaailma-lehdessä yli viisitoista vuotta sitten.
esiteltiin konseptitasolla ja myönteisin kuuntelutestein Hifimaailma-lehdessä yli viisitoista vuotta sitten
Kehitin sen pohjalta silloin jatkoksi Uraltone Oy:lle rakennussarjaversion halvemmalla PL504-juovapääteputkella ja EF184-triodiohjaimella, jolla anodikuristimena oli Hammond 169C (160 mH / 8 mA) ja päätemuuntajana Hammond 125GSE. Tämä laite mittautui sekä soi erinomaisesti ja tuuppasi mitä tahansa kuormaa kyykkäämättä (myös katodilta suoraan bipolaarielkolla 600/800 ohmisia Philipsejä), mutta ei jostain syystä innostanut rakentelijoita isommin, vaikka hintakin oli varsin kohtuullinen.
Myöhemmin (2012) suunnittelin vielä AudioVideo.fi- julkaisun toimituksen käyttöön F2a-referenssivahvistimen, keulaputkena aluksi M8083 (EF91), tämä vaihtui kilinäarkuuden takia myöhemmin 6AU6 (EF95) tyyppiin. Pääteputki toimi tässä versiossa triodimoodissa ja antoi viitisen wattia ulos. Laite on edelleen Samu Sauraman käytössä ja on kovaa soivaa valuuttaa. Pääteputket mittautuivat yli kymmenen käyttövuoden jälkeen liki uudenveroisina kun hiljakkoin tarkistin laitteen. Kytkentä, samoin kuin edellä mainitun PL504-koneen kytkentä löytyvät edelleen AudioVideo.fi-nettijulkaisun Oppaat-osiosta.
Tein tämän triodikokeilun perään uteliaisuudesta silloin itselleni myös peruskytketyn pentodiversion suoraan Siemens-datalehden lähtöparametreihin, 250V/100 mA/2,2 kohm. Sitä ei koskaan julkaistu, vaan sen kehittyneempi suorakytketty ja mielestäni innovatiivinen rakennusohje esiteltiin Hifimaailma-lehdessä 7/2010. Ajattelin nyt, kun tämä putki on alkanut ajoittain herättää uudelleen antipatioita ja/tai sympatioita, tuoda näytille silloin käyttämäni yksinkertaisen peruskytkennän, varsinkin kun tähän pystyy laittamaan suoraan EL34-putken (tai jonkun muun vastaavan) liki samaan viritykseen; vain biasointi pitää muuttaa.
Biasointi on tässä tehty normaaliin tapaan shuntatulla katodivastuksella. Kytkentäkaaviossa näkyy piste A, johon voidaan vaihtoehtoisesti tuoda kiinteä bias (ks. virtalähteen kytkentä) katkaisemalla hilavastuksen maayhteys. Pääteputken katodivastus ja sen shuntti jäävät tällöin pois tai oikosuljetaan kokeiluissa. Philipsin datalehdeltä löytyvät sopivat, liki vastaavat parametrit EL34-putken SE-pentodisovellukseen. Mainittakoon, että hyvänä nyrkkisääntönä pentodille päätemuuntajan ensiöimpedanssi on n. 0,9 x Ua/Ia (Radio Designer’s Handbook, reprint 1997, sivu 561, yhtälö [8] ). Tähän elementaarikytkentään käy sitten oman maun mukaan monenlainen keulaputki, triodi tai pentodi, ja väliin sellainen kytkentäkondensaattori, joka tuntuu mieluisalta.
Anodivirtalähteeksi käy tavanomainen CLC-suoto nopean dioditasurin perään, ohessa on viitteellinen kaavio. Tämä laite soi edelleen vuosien varrella tekemieni parinkymmenen vahvistimen repertuaarissa yhtenä suosikkikoneistani, laitteet systeemeissäni kun vaihtuvat edelleen kuin kitarat muusikoilla.
Lopuksi joitain vinkkejä
Tässä käytetyllä pääteastekonseptilla saadaan paikallisesti aikaan yli 9 desibeliä vastakytkentää, kun päätemuuntaja on 1 800 ohm / 8 ohm eli jännitemuunnos on n.15:1. joka pentodin jyrkkyyden (18 mA / V) kanssa sitten määrittelee saatavan paikallisvastakytkennän tason. Myöhemmin olen lisännyt tähän netistä lainaamani ns. RH-vastakytkennän pääteputken anodilta ohjainputken anodille (R8 pisteiden x/y välillä). Tämä on tietoni mukaan vanha RCA-putkimanuaalien vahvistintrikki 1940- ja 1950-luvuilta. En ole tätä dokumenttia pystynyt jäljittämään, mutta sitä on käytetty esim. mainitussa Siemens Klangfilm V 204 a -SE-vahvistimessa, tosin AC-kytkettynä. Vastakytkentää tulee tällä pari-kolme desibeliä eikä se kyllä juuri särössä näy, ja sen voi jättää poiskin.
Kytkentä on hyvin yksinkertainen kondensaattorikytketty kaksiasteinen. F2a-putken suuren ”väännön” vuoksi keulassa riittää kohtuullinen vahvistus ja päädyin kokeilunhalusta muuttamaan katodiseuraajaversiossa käyttämäni locktal-kantaisen C3g:n (pseudotriodina, sitäkin voi tässä käyttää) tilalle 6SN7 luottoputken, sen 1940-luvun rinnakkaisversion 7N7 (tässä Sylvania JAN) suoraan samaan kantaan. Laitteen herkkyys vastakytkentöjen kanssa on n. 1V ja riittää juuri ja juuri CD-soittimelle suoraan.
Tässä käyttämiäni jenkeistä tilaamiani järeitä Audio Note -SE-rautoja (140 mA / 1 800 ohm) ei enää tietääkseni saa. Hammond 125GSE (2,5 kohm) toimii hyvin, tai sitten mikä tahansa 2…2,5 kohm / 100 mA laaturauta. Tähän kannattaa sijoittaa kyllä sen verran hyvät muuntajat kuin kukkaro sietää, jos rakentamaan innostuu, ja tämä pätee myös EL34-virityksen osalta. Ja lopuksi vinkkinä EL34-SE-koneiden omistajille: idän markkinoilta löytyy edelleen netin kautta myös EL34/F2a- sovitinadapteria ja laitteeseen tarvitaan sitten vain biaksen pudotus reilusti pienempään jännitteen itseisarvoon.
Tämä ei siis ole varsinainen rakennusohje, vain viitteellinen, ja oma käsitykseni alkaa olla, että sellaisille (”build from scratch”) ei nykypäivänä oikein ole enää tilaustakaan. Nykypäivan harrastajapolvi on mieltynyt tekemään rakennussarjapohjalta ja niitäkin onneksi on maailmalla tarjolla pilvin pimein. Kotomaassa Uraltone Oy on vuosien varrella hienosti tätä sarkaa tukenut ja itsekin olen saanut olla mukana kantamassa korttani kekoon.
tehoa tulee n.7 W parin-kolmen prosentin säröllä, kaistaa Audio Noten muuntajilla on yli 50 kHz
En katso myöskään tarpeelliseksi julkaista tarkkoja mittaustuloksia. Pääpiirteissään: tehoa tulee n.7 W parin-kolmen prosentin säröllä, kaistaa Audio Noten muuntajilla on yli 50 kHz, kanttiaalto on normaali pienellä jälkivärähtelyllä ja soundit on mielestäni kohdallaan. Kiinnostuneet voivat katsoa legendaarisen Shindo Cortese F2a:n vanhoja testejä verkosta, siinä ohjainputkena oli muistaakseni 6BM8/ECL82, vuosien varrella erilaisilla topologioilla, joista viimeisin oli kovasti samanlainen kuin edellä mainittu oma suorakytketty laitteeni vuodelta 2010, kas kummaa!
Tämän jutun myötä AudioVideo ja Mauri Pännäri toivottavat Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.
Vastaan mielelläni lisäkyselyihin, p. 0400 816604, MauriP
Kommentointi suljettu.