Mission: Impossible -elokuvasarja on päässyt seitsemänteen osaansa – oikeammin seitsemännen elokuvan ensimmäiseen puoliskoon – ja tiedossa on lähes kolme tuntia toimintaa sekä ihan ite tehtyjä stuntteja Tom Cruisen johdolla. Leffasta tuli vähän mieleen myös Hobitti -elokuvasarja.
Indiana Jones palaa tänä kesänä valkokankaalle sekä elämänsä voimissa olevana nuorena seikkailijana että vanhana miehenä, joka imeytyy takaisin seikkailujen melskeeseen vielä yhden kerran. Odotin elokuvalta enemmän, mutta kyllä tässä kaikki kuitenkin ihan hyvin kohdillaan oli, ja Indy oli mukava nähdä vielä kerran vanhoihin ja uusiin ystäviin sekä vihamiehiin törmäilemässä. Tulipa seikkailua seuratessa hörähdeltyä ääneenkin parisen kertaa.
Lähestulkoon kolme tuntia mäiskettä ja väkivaltaa putkeen sekä ei-ehkä-niin-syvällinen juoni. Saako semmoista mötikkää kannateltua edes pääosassa oleva Keanu Reeves? No siis, tässä taitaa olla monella tasolla kaunein näkemäni toimintaelokuva ikinä koskaan milloinkaan, toteaa rauhaa rakastava kukkaislapsi häkeltyneenä.
Ismo Alanko kumppaneineen on tuonut maailmaan levyn, joka heijastelee ihmiselon ja maailman touhujen ristiriitoja ja polveilevuutta. Mukana on niin sarkasmia kuin lempeää hämmästelyä, on rokkia, poppia sekä jylhää sinfoniatunnelmaa. Lopputulos on sujuvasti korviin pulppuileva teos, josta jää puhdas olo ja jonka ääressä tahtoo viettää usemmankin hetken.
Mad Max: Fury Road -ohjaajan George Millerin uusi elokuva on yhtä fantasiamainen ja värikäs kuin tuo aavikkodystopiaräjähdys, mutta sijaitsee toisessa ääripäässä tunnelmien ja maailmankuvan suhteen. Tilda Swinton ja Idris Elba sukeltavat tässä syvälle aikuisten satuun ja tarinankerronnan syövereihin. Katsoja voi mielessään istahtaa pimeydessä tulikärpäsen tavoin hehkuvan lampun alle nojatuoliin ja antaa itsensä tulla temmatuksi mukaan mielikuvituksellisiin maailmoihin.
Joitakin vuosia sitten Suomen musiikkitaivaalle räjähti supernovan tapaan loistamaan arvaamaton, kuuma ja sähköistävä trio nimeltään Mara Balls, musiikkinsa ja esiintymisensä pidäkkeettömänä ja mukaansavievänä. Sitten Mara Balls jäi tauolle, joka loppujen lopuksi venyi kolmivuotiseksi – tänä kesänä oli aika palata. Lähdin selvittämään Mara Ballsin mysteereitä ja seikkailullani päädyin ensin tuntien matkan päähän kanojen sekaan keskelle villiä, tyventä puutarhaa ja lopulta sähköisen seremonian syövereihin osaksi hikistä ihmismassaa.
Päivi Hirvosen uusi soololevy on haukkamainen ja normeja rikkova syöksy läpi väkevien tunteiden ja laajojen elokuvamaisemien. Se liitää kirkkaan voimakkaana syksyisellä taivaalla ja yllyttää mukaansa.
Ensimmäisestä Jurassic Park -elokuvasta on aikaa jo reippaasti, lähes 30 vuotta, ja tällä viikolla ilmestyi kakkostrilogian kolmas elokuva, jota mainostettiin koko systeemin huipentavana ja sille uusia tasoja antavana elokuvana. No, kyllä se vähän nauratti ja viihdytti, mutta ei ole ensimmäistä osaa voittanutta.
kirjoitettavaa, mutta Top Gun: Maverick osoittautui mahdollisesti koko vuoden viihdyttävimpien leffojen joukkoon kuuluvaksi. Mukaansatempaavana, adrenaliinitäytteisenä ja nostalgiahömpsyjä tarjoavana toimintaleffana tämä on lähellä täydellisyyttä. Tässä on jotain raikasta, rohkaisevaa ja liikuttavaa.
Legendaarinen Rockadillo Records julkaisee tällä viikolla levyn, joka on ehtinyt saattamaan minut jo pariinkin seikkailuun sekä Suomen että myös oman mieleni sisällä. Emola-Hatsina String Bandin pääosin instrumentaali Saniaisolento on eri epeli, ja sen taikavoima on käsin kosketeltavaa.
Star Trek: Picard on lähestymässä toisen kauden päätöstään ja tulossa on vielä yksi kausi, joten nyt on erinomainen hetki joko tutustua sarjaan tahi mietiskellä jo kokemaansa. Scififanin nostalgianystyjä on kutiteltu reippaasti ja uudet seikkailut ovat ihan omanlaisiaan.
Nyt tuli kyllä epäiltyä jo omaa todellisuudentajuaan ja pohdittua josko sitä onkin saanut jonkinmoisen aivoverenkiertoepisodin, sen verran erikoinen kokemus tämä Danielien (Kwan & Scheinert) maailmaan tuoma Everything Everywhere All at Once oli. Pidinkö siitä? Vihasinko sitä? Menikö jo asteikon yli?
”Juurakko tarkoittaa yleiskielessä puun juuriston jykevintä osaa eli kantoa ja siihen liittyviä järeitä juuria”, kertoo Wikipedia, ja tässä ollaan todellakin jossain sydänpuun ytimessä ja juurten tiukassa otteessa. Kun mukaan lisätään vielä Maija Kauhasen kiinni imevä, elävä poljento kanteleen ja vekottimien kera, on lopputulos jotain niin energistä ja raikasta, syvää ja karismaattisen kaunista että nämä muusikot vie ja mie vikisen.
Kodo, maailmankuulu japanilainen taikorumpuryhmä, vieraili taas Suomessa Savoy-teatterissa neljän esityksen verran, tällä kertaa juhlistaen 40-vuotista olemassaoloaan, yhdistäen esitykseensä vanhaa ja uutta – ja rummuttaen maailmaan lisää hyvää.