fbpx
Julkaisut

Levyarvio – Gjermund Larsen Trio – Tøyen Sessions – Heilo Records 2023

Vuonojen viulu ja kahvipapujen nuuhkaisu

Tällä kertaa sukellamme norjalaisiin vesiin Gjermund Larsen Trion uuden Tøyen Sessions -albumin säestämänä.

Kuten olen aiemminkin todennut: Musiikki ei tunne rajoja vaan se on ihmisen sanatonta itseilmaisua ja pyrintöä yhteyteen toisten kanssa, halua ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Kaikki musiikissa soljuu, elää, yhdistyy ja rönsyilee. Mikä hauskinta, vaikka kaikilla on oma musiikillinen kielensä ja aksenttinsa, löytyy erilaisia yhdistäviä sekä yhdistyviä rönsyjä monelta suunnalta.

Joskus saattaa vaikkapa norjalaisen viulistin kevyen kosketuksen sävyissä olla hitunen irlantilaista maisemaa sekoittuneena vuonojen kaikuun sekä pohjoismaiseen melankoliaan kera pisaroivan pianon ja pomppivaisesti keinuttelevan kontrabasson. Ja mitenkäs tämä norjalainen viulu onnistuu kuulostamaan paikoin säkkipilliltäkin?

Gjermund Larsen Trio koostuu viulisti ja säveltäjä Gjermund Larsenista, pianisti Andreas Utnemista sekä kontrabasisti Sondre Meisfjordista. 42-vuotiaan Gjermund Larsenin historiasta löytyy myös suomalaisyhteys, sillä hän oli tovin jäsenenä nykyään kokonaan suomalaisessa Frigg-kansanmusiikkiyhtyeessä.

Gjermund Larsen Trio – April

Vastikään ilmestynyt Tøyen Sessions -levy äänitettiin kokonaisuudessaan oslolaisessa Tøyenkyrka -kirkossa ja albumin äänimaailma onkin miellyttävän laaja ja kurotteleva. Levy toimii hentoisena syleilynä ja hengähdyspaikkana lepoa kaipaavalle otukselle. Tämän seuraan voi pysähtyä ja päästää kaikesta irti antaen viulun kuljettaa päiväunesta toiseen piano ja kontrabasso rinnalla heilahdellen.

Levy aukeaa hymyillen heräävällä Morgenslått-kappaleella jatkaen aamunkoiton pyörteistä sinisyyden haikeaan toiveikkuuteen. Levyn pituisen hengähdystauon aikana siirrytään teemallisesti aamusta, sinisestä hetkestä ja keväästä kohti kesää ja talvea ja lopulta trio peittelee kuulijan vällyjen alle kuiskien viimeisellä kappaleellaan hyvänyöntoivotukset jättäen jälkeensä pehmoisten unten siemenet ja luonnon solinan.

Gjermund Larsen Trion musiikki leijailee paikalle pehmeästi ja hipsii varpaisillaan hiljakseen pois.

Gjermund Larsen Trion musiikki leijailee paikalle pehmeästi ja hipsii varpaisillaan hiljakseen pois. Kokonaisuus on kevyen ilmava ja hellästi polveileva jättäen aistit puhtaammiksi vastapaahdettujen kahvipapujen nuuhkaisemisen tavoin pienen aamupakkasen tuoksun kera.

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap