fbpx
Julkaisut

Elokuva-arvostelu – John Wick: Chapter 4

Kaunista väkivaltaa?

Lähestulkoon kolme tuntia mäiskettä ja väkivaltaa putkeen sekä ei-ehkä-niin-syvällinen juoni. Saako semmoista mötikkää kannateltua edes pääosassa oleva Keanu Reeves? No siis, tässä taitaa olla monella tasolla kaunein näkemäni toimintaelokuva ikinä koskaan milloinkaan, toteaa rauhaa rakastava kukkaislapsi häkeltyneenä.

En oikein tiennyt mitä odottaa läksiessäni katsomaan John Wick -mäiskeleffojen uusinta osaa, sillä aiemmat osat eivät olleet minulle tuttuja. Suurin syy tuon katsomiseen oli Keanu Reeves, sillä jos elokuvassa on hyvä ihminen, ei elokuva voi olla huono, eikös niin. Plus Matrix. Kolmisen tuntia jatkuvaa väkivaltaa pikkuisen kuitenkin mietitytti. Kannatti mennä, sillä sain yllättyä monella tavoin ja kokea itselleni aivan uuden elokuvallisen elämyksen.

Oli kuin olisimme ensimmäisistä ruuduista alkaen humpsahtaneet syvälle kaninkoloon, ihmemaahan, unikuviin, brutaaliin oopperaan & teatterinäytökseen sekä aikuisten absurdiin, ei mitenkään ylevään satuun kera älyttömän väkivallan. Lähes kaikki halusivat tappaa Keanu Reevesin esittämän John Wickin, joka vaelsi, juoksi, kaahasi ja pyöri kohtauksesta toiseen ympäri maapallon. Pääpahiksena toimi markiisi Vincent de Gramont, jota oli kieltämättä hyvä inhota, sen verran ällöttävän persoonan Bill Skarsgård sai esiin loihdittua. Vaikka juoni ei mikään valtavan syvällinen ollut, oli se kuitenkin ihan riittävä ja kaikki henkilöhahmot sopivat mukaan hyvin. Koirakin sieltä löytyi.

John Wick Chapter 4

Voiko kauneutta olla liikaa

Kokonaisuudessaan John Wick 4 oli visuaalisesti paikoin jopa liiankin kaunis katseltava. Kuvakulmat, maisemat, rakennukset, lavasteet ja yksityiskohdat olivat tyyliteltyjä, selkeitä ja sielua kutkuttavan dynaamisesti esitettyjä. Jokainen kohtaus pulppusi valon ja varjon kontrasteja sekä täyteläisiä ja herkullisia värivaloja, tietenkin nekin kauniisti ja kontrastikkaasti valittuina. Missään kohtaa maisemaa ei hallinnut vain yksi sävy tai perusmarkettivalaistus. Elokuvan Japanissa tapahtuva osuus oli kenties elokuvan kaunein kokonaisuus, mutta sitä katsellessa rupesi silmä jo vähäsen väsymään paljon käytettyihin ja toki tehokkaiksi tiedettyihin väriyhdistelmiin.

Tuota liiallinen kauneus -dilemmaa miettiessäni päädyin siihen, että elokuvaan olisi hyvä suhtautua kuin teatterinäytökseen tai oopperaan: vaikka tapahtumapaikat ja näytökset muuttuvat, ovat läsnä kuitenkin samat lavasteet ja yleistunnelma. Ei tässä pyrittykään mihinkään realismiin millään tasolla saati normaaliin elokuvamaisuuteen. Tekijät upottivat leffaan myös kaikki mahdolliset kulttuurilliset kliseet ja karikatyyrit, mutta sekin kuului tuohon hommaan. Unimaailmassa noin saa ollakin.

John Wick Chapter 4

Tappelukset ja toimintaosuudet eivät pääsääntöisesti minua innostaneet, menivät nyt siinä ohessa, vaikka komeita ja taiten tehtyjä olivatkin, mutta sinne oli leivottu mukaan suuri yllätys, nimittäin kaunein ja mielenkiintoisin näkemäni toimintakohtaus, jota oli ilo seurata, taisipa syänkin sykähdellä vähäsen tiuhempaan. Tuo kyseinen kohtaus oli kuvattu tietokonepelimäisesti suoraan yläpuolelta lintu- tahi droneperspektiivistä ja oli puhdasta visuaalista herkkua.

En tykkää pahemmin väkivallasta ja yleensä pienikin semmoinen saa minut käpertymään jonnekin piiloon, mutta tämän elokuvan kohdalla ei mikään pahemmin hätkäyttänyt. Osin tuo johtunee siitä, etten ole nähnyt aiempia osia enkä täten tunne hahmojen taustoja. Kehenkään ei tullut myöskään tämän elokuvan mittaan kiinnyttyä mitenkään erityisemmin – eihän tuossa jatkuvassa mäiskeessä semmoiseen ehdi. Lisäksi väkivalta oli epätodellisen tuntuista, koska sitä oli niin paljon ja koko elokuvaa väritti tuo aiemmin mainitsemani unenomaisuus ja tietokonepelimäisyys. Ei ollut huolta siitä että mikään tuntuisi realistiselta, edes realistisen näköiset kohdat.

John Wick Chapter 4

Upeinta toimintaa

Elokuva oli pitkä ja itselleni olisi kelvannut reippaasti tiivistetty versio, mutta uskoisin toimintaelokuvadiggarin diggaavan siitä alusta lopputekstien toiselle puolelle saakka. Visuaalinen herkku sekä se yksi kutkuttava toimintakohtaus jättivät oman oloni tyytyväiseksi noinkin pitkän istumisen jälkeen.

Kaunista!

Elokuvan tiedot:

Ensi-ilta: 22.03.2023

Ikäraja: K16

Pituus: 169 min.

Genre: Neo-noir, toiminta

Ohjaus: Chad Stahelski

Käsikirjoitus: Michael Finch, Shay Hatten, Derek Kolstad (based on characters created by)

Näyttelijät: Keanu Reeves, Bill Skarsgård, Donnie Yen, Laurence Fishburne, Ian McShane

John Wick Chapter 4

Kuvat: Lionsgate

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap