fbpx
Julkaisut

Janne Louhivuoren haastattelu ja levyarvostelu – Hurriganes – Rockin’ Live 1982 – Emsalö Oy

Rockin A B C-kasetti

Hurriganesin keikkakoneen moottori on murahdellut rouheasti vuonna 1982. Ganes-kitaristi Janne Louhivuoren entisöimä keikkatallenne neljän vuosikymmenen takaa on kulttuuriteko. AudioVideo kysyi Jannelta, mitä taikatemppuja matka miksauspöydältä C-kasetille äänitetystä keikkataltioinnista hienosti soundaavaksi livelevyksi vaati.

Kovin suuret eivät odotukseni tämän julkaisun suhteen olleet. Jos lähtökohtana kasaamiselle oli virttynyt C-kasetti, niin audiofiilistä nautintoa tuskin olisi luvassa. Keikka osuu myös aikakauteen, jolloin Ganes oli ainakin studiojulkaisuilla pehmenemään ja väsymään päin. Yllätys olikin melkoinen, sillä Aaltosen, Häkkisen ja Louhivuoren iskettyä homma tulille, kaiuttimista alkoikin vyöryä topakka ganesjyrä. Keikan kovaääninen jytinä on aistittavissa ja ihme kyllä raikasta erottelevuuttakin löytyy. Jopa yhtyeen ja yleisön välinen energiakin välittyy taianomaisesti kuulijalle. On pienoinen ihme, miten hienosti alun perin luolamiestekniikalla äänitetty keikkataltiointi on saatu soimaan.

Janne Louhivuori ja kitara ajalta jälkeen Hurriganesin

Settilista on monipuolinen kattaus vanhoista keikkastandardeista ja Louhivuoren aikaisista, tuolloin tuoreemmista kipaleista. Vaikka vanhemmatkin biisit vedetään hyvällä energialla, nousee levyn kovimpaan lentoon, ehkä juuri tuoreudesta johtuen, Night`n Day Fortissimolta. Jotenkin edellä mainitussa ganeselementit asettuvat parhaiten omille paikoilleen. Jopa Remun omintakeiset rumpukompit ja fillitkin vievät kipaletta kovalla groovella eteenpäin. Yllättävää kyllä, miehen laulusuoritukset kuulostavat keikalla paremmilta kuin studio-olosuhteissa. Muutamin biisien lauluosuuksien lisäksi myös Cisse valaa jämäkästi bassottelullaan perusteita ganessoundiin. Miesten yhdessä vetämät lauluosuudet harmonisoivat vuosikymmenen harjoittelulla paikoitellen komeasti. Myös kitaraosastolla kuullaan kovan luokan tekemistä. En lähde arvottamaan muita yhtyeessä vaikuttaneita kitaristeja, totean vain, että Louhivuoren kitarointi on kyllä helvetin napakkaa ja hyvän kuuloista tälläkin levyllä.

Rockin` Live 1982 on yhtäältä hieno livealbumi ja toisaalta historiallinen kuulokuva menneiltä vuosilta, joka suorastaan houkuttelee syventymään, kuin konsanaan hyvin toteutettuun bändikuunnelmaan. Tässäpä teille brothers and sisters todellinen aikakapselin aarre!

Janne Louhivuori

Janne Louhivuoren haastattelu:

Jari: Tervehdys Janne! Ensinnäkin kiitos hienosta Rockin` Live 1982 julkaisusta ja listasijoituksistakin! Olipa kiva kokea positiivinen yllätys, kun aloin levyä kuuntelemaan. Soundit on hyvät ja sopivan rouheat, ja soittopuolellakin kaikki tuntuu toimivan erinomaisesti. Miten ison pinkan kasetteja jouduit käymään läpi julkaisua varten?

Janne: Hurriganes-spesialisti Esa Elgström mainitsi minulle aikoinaan, että olisi hienoa, jos myös minun kaudeltani saataisiin livejulkaisu. Asia jäi hautumaan, mutta myöhemmin hän otti yhteyttä ja ehdotti tätä 1982 marras-joulukuun taltiointia. Itselläni oli siitä erittäin huono kopion kopio, mutta kuunneltuani sen totesin, että kyllähän tämä toimii. Itse en siis kahlannut ollenkaan materiaalia vaan se annettiin tarjottimella. Masterointia varten sain alkuperäisen lähes 40 vuotta vanhan kasetin käyttööni sen nykyiseltä omistajalta Lasse Halénilta.

Masterointia varten sain alkuperäisen lähes 40 vuotta vanhan kasetin käyttööni sen nykyiseltä omistajalta Lasse Halénilta.

Jari: Mitä kaikkea tarkoittaa materiaalin ”retusoiminen” tässä yhteydessä?

Janne: ”Retusointi” kuulostaa ilmaisuna hiukan oudolta, mutta kysehän on lähinnä hieman konstikkaammasta masteroinnista.

Ensinnäkin alkuperäinen kasetti pyöritti lähes sävelaskeleen hitaammalla eli jouduin ”virittämään” materiaalin takaisin alkuperäiseen nopeuteen. Lisäksi varsinkin nauhan alussa vasemman ja oikean kanavan balanssi vaihteli paikoin rajusti ja nämä heilahtelut piti tasoittaa. Keikan aikana alataajuuksien taso vaihteli myös aika lailla ja tämä vaati säätöä pitkin matkaa. Alakerta piti myös ”monottaa”, sillä siinä esiintyi ”stereofonista levottomuutta”, joka olisi ollut myrkkyä vinyylikaiverruksessa. Ylempi keskialue vaati hienovaraista suitsimista, jonka tein sekä EQ:lla että taajuuskompressoreilla. Näin kuuntelukokemus varsinkin kovilla volyymeilla on miellyttävämpi – ja kovaahan tätä pitää kuunnella kun keikalla ollaan!

Vasemmalta Remu Aaltonen, Cisse Häkkinen ja Janne Louhivuori. Kuva: Henrik Schütt

Hienokseltaan harmonista säröä tuottavalla kompressoinnilla soundiin sai sopivaa dynamiikan tasausta ja voiman tuntua. Kasetilla keikkamiksauksen kompressointi painoi soittimia alaspäin vaihtelevasti lähinnä laulun alla ja tämä korostuu jonkin verran masteroinnissa. Tämä hinta piti maksaa muuten toimivasta ahtopaineesta.

Äänitteellä kitara on enimmäkseen hieman sivussa ja rummut, basso sekä laulu ovat keskellä eli ainakin melko monona. Paikoin kuitenkin kitaran stereoefektit ja keikkamiksaaja Jan Holmin panoroinnit keikan lopussa paljastavat, että kyllä tässä stereona mennään.

Chorus-, viive-, ym. efektejä käytettiin keikalla, mutta koska alkuperäinen äänite on otettu suoraan mikseristä, ei salin akustiikkaa kuulla. Niinpä masteroinnissa on koko pakettiin lisätty sopivasti stereoambienssia (”hallia” takaheijastuksineen), joka elävöittää kokonaisuutta.

Biisien väleissä nousi esiin myös häiritsevää brummia, jonka sain onneksi poistettua Wavesin x-hum-plugarilla. Virallisen masterformaatin viimeisteli vielä Z-Tradingin Henry Nuorivaara.

Kuva: Henrik Schütt

Jari: Olisiko arkistoissa lisääkin päivänvaloa kestävää materiaalia?

Janne: Saattaisi ollakin – ainakin näin minulle on kerrottu. Itselläni on myös joitain alkuperäisiä kasetteja, mutta useimmissa on soittimien ja laulun balanssi enemmän tai vähemmän huono. Syyhän on se, että suoraan mikseristä äänitettyinä niissä toteutuu vain PA:han ajettu ääni, ei suoraan lavalta saliin tuleva.

Jari: Missä levyn keikka on äänitetty?

Janne: Varmaa ei ole muu kuin että vuoden 1982 loppupuolesta on kyse. On väitetty sen olevan Tavastialta, mutta joku paikalla ollut väittää toisin. Omassa ties kuinka monennen sukupolven kopiossani kyllä lukee Tavastia -82. Mene ja tiedä!

Omassa ties kuinka monennen sukupolven kopiossani kyllä lukee Tavastia -82.

Jari: Olen usein miettinyt, muistaako muusikko kymmenien vuosien takaisia keikkojaan. Jos, niin mitä? Soitinko huonosti, soitinko hyvin, oliko hyvä meininki yleisössä, vai jotain aivan muuta?

Janne: Yksittäiset keikat jäävät huonommin mieleen, jos samalla bändillä on niitä paljon – kuten tässä tapauksessa. Muistot ovat hyvinkin sekalaisia ja niissä saattavat eri keikat mennä keskenään sekaisin. Muistan kyllä, että välillä tuli soitettua paremmin ja välillä huonommin, mutta ei niinkään missä ja milloin. Tosin Ruotsin keikoista on kyllä jäänyt mieleen hillitön jengin ja suosion määrä!

Hurriganes toimi keikoilla hyvin tiukan kaavan mukaan eli tunti soittoa, ei encorea ja lähes sama setti illasta toiseen. Sen kyllä muistan, kun välillä tuntui, että nyt ei kyllä oikein lähtenyt, niin sitten tulee joku takahuoneeseen ja kehuu meiningin maasta taivaisiin. Se oli sitä rutiinia eli vaikka itsellä oli jopa aivan paska fiilis soittaa, niin ulospäin sitä ei huomannut.

Jari: Sallinet pari perus-ganeskysymystä; Remu ja Cisse olivat jo yli vuosikymmenen musisoineet yhdessä, liittyessäsi yhtyeeseen. ”Sujahtiko” soittotyylisi luonnostaan kombon tekemisten lomaan, vai pitikö sinun tehdä säätötoimenpiteitä?

Remun taimiin mukautuminen vaati hiukan uudenlaista suhtautumista – siinä kun oli oma eksotiikkansa.

Janne: Soolojen suhteen soitin aluksi Remun mielestä liikaa omaa juttuani, mutta pikkuhiljaa löysin oikeat säädöt. Tällä vuoden 1982 keikalla soitan selkeästi jo Aaltosen toiveita, en niinkään omaani. Se tekee mielestäni sooloista paikoin hiukan kaavamaisia – toki palvellen biisiä. Mutta kyllä sitä omaakin egoa sai paikoin väläytellä – esimerkiksi Get Onin introssa, joka oli jo aika progemainen juttu. Komppien suhteen homma oli nopeasti hanskassa. Tosin Remun taimiin mukautuminen vaati hiukan uudenlaista suhtautumista – siinä kun oli oma eksotiikkansa.

Jari: Olet aiemmin tuumaillut, että herra Aaltosen näkemykset eivät aina vastanneet omiasi. Oliko soitossasi livenä enemmän ”vapauksia”, kuin studiossa?

Vasemmalta Cisse Häkkinen, Remu Aaltonen ja Janne Louhivuori. Kuva: Henrik Schütt

Janne: Fortissimon äänityksissä Remu oli vielä melko ”vieraskorea” eikä puuttunut kovinkaan paljoa soittooni. Rockin’ -Hurriganesia äänitettäessä tämä koreus oli haihtunut ja herran päsmäröinti dumppasi kyllä oman inspiraationi tehokkaasti. Niinpä pyrin vain toteuttamaan Aaltosen ideat niin hyvin kuin osasin. Keikoilla sitten mentiin vapautuneemmin, vaikkakin tiettyjä kaavoja noudattaen – kuten edellä jo kerroin.

Jari: Ganesin meno oli silloin 1980-luvun alussa levyillä kepenemään päin, mutta livenä painettiin raaemmin. Olisitko halunnut studioalbumillekin vanhaa kunnon jytinää enemmän?

Janne: Kyllä. Ganes oli silloin jonkinlaisessa murrosvaiheessa ja katsottiin, että pestini oli luonteva juttu uudistumisenkin kannalta. Ja varmaan niin olikin, mutta kyllä keikoilla päästeltiin enemmän vanhaan tyyliin. Tätä olisin kyllä halunnut enemmän levyillekin.

Jari: Tämän 1982-livenkin perusteella harmittaa sinun puolestasi, jos potentiaaliasi ei täysin hyödynnetty. Ilman imartelua; soittosihan kulkee rämäkän aggressiivisella tatsilla todella upeasti.

Janne: Kiitos. Kyllähän tuossa energiaa piisaa. Soitin pääsääntöisesti nopeatkin kompit alaspäin lyöden – en siis edestakaisin. Lähinnä ihmettelen sitä oikean käden tarmoa, joka ei enää irtoaisi.

Vasemmalta Cisse Häkkinen, Janne Louhivuori ja Remu Aaltonen. Kuva: Henrik Schütt

Jari: Vieläkö jalka vipattaa ja rokki maistuu? Millaista musaa kuuntelet itse nykyään ja millaisilla laitteilla?

Janne: Kyllä vipattaa! Roots-osasto kiehtoo aina ja siellä JD McPherson on uusin suosikkini. Robert Plantin ja Alison Kraussin yhteistyö on korvia hivelevää. Totta kai Beatlesit ja muut nuoruuden herkut toimivat aina, mutta en halua maata liikaa nostalgiahaudassa, koska nykyään tehdään niin paljon mielenkiintoista uutta musaa. Jazz on aina ollut mieleen, niin vanhemmat djangot, coolit, bepopit kuin modernitkin. Kaipaan musalta aina käsityön tuntua – tatsia! Mutta se mitä radiosta nykyään kuulee ja listoilla keikkuu, on enimmäkseen aivan hirveää paskaa!

Se mitä radiosta nykyään kuulee ja listoilla keikkuu, on enimmäkseen aivan hirveää paskaa!

Minulla on studiossani Genelec 8040 -kuuntelu ja kotona Audiolab 8300A vahvistin, jonka perässä Amphion Argon 3S kaiuttimet.

Jari: Entä oma musisointi. Onko visioita ja suunnitelmia?

Janne: Ollaan juuri valmistelemassa uutta materiaalia Rolling Rust -bändillemme ja omaa soolomateriaalia kehittelen siinä sivussa. Kitara soi joka päivä!

Jari: Kiitoksia kovasti vastauksistasi ja kaikkea hyvää.

Janne: Kiitos, sitä samaa!

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap