Tällä kertaa Tobias Forge on ”ghostannut” EP:llisen itselleen merkityksellisiä rock- ja pop-kappaleita. Mitäpä luulette, onko tarttuvia ja upeasti tuotettuja covereita tarjolla…
Tobias Forgen luoma salamyhkäinen konsepti on osoittautunut äärimmäisen menestyksekkääksi. Mahtipontisen heavyrockin ja siirappisen popin yhdistelmäkin jaksaa puhututtaa vuodesta toiseen. Vaikka heittarit heittaa, niin väitän, että moni julkisesti inhonsa esittänyt ”true metal”-fanikin fiilistelee Ghostia salaa.
Tavallaan EP:n lainakappaleet seurailevat alkuperäisten kappaleiden kulkuja, mutta annos magneettista Ghost-hehkua tekee niistä omankuuloisiaan. Genesiksen Jesus He Knows Me -hittikin rullaa vastustamattomasti topakampana rokkina. Kappale itsessään on hyvä esimerkki siitä, että ennen aikaan poppikappaleissakin oli lihaa luiden ympärillä, eikä hoettu papukaijamaisesti jonninjoutavuuksia.
Iron Maidenin debyyttialbumilta poimitulla Phantom of the Operalla kitarat nousevat valokeilaan. Merkille pantavaa ovat hienot, stilisoidut väliosat ja tyylikkäät soolot. Forge halusi kuulemma muokata biisin struktuuria ehjemmäksi ja sitä kautta paremmaksi. Itsetunto kohdillaan tällä Forgen pojalla. Omiin korviin kappaleessa olisi voinut olla enemmän raskaan rockin uhmakkuutta ja rosoisuutta, mutta kyllä tämän kanssa hyvin pärjää.
kappaleessa olisi voinut olla enemmän raskaan rockin uhmakkuutta ja rosoisuutta, mutta kyllä tämän kanssa hyvin pärjää.
Television-yhtyeen See No Evil ja The Stranglersin Hanging Around menevät sivukorvalla-osastoon. Koska eivät muutenkaan isoja hittejä ole, niin suurta tunnevyöryä ei päässyt syntymään. Tina Turnerin alun perin esittämä Mad Max-elokuvasta tuttu, We Don’t Need Another Hero sen sijaan tömähtää pelkistettynä hard rockina mallikkaasti.
Naapurimaassa on pitkät perinteet kaikissa bändeihin ja albumien tuotantoihin liittyvissä asioissa. Tämän komeammin ei tätäkään EP:tä olisi voinut tuottaa. Soundien hiomiseksi on studioteknisin keinoin tehty kaikki mahdollinen, eikä moitteen sijaa siinä mielessä ole. Voisiko silti toivoa, että Ghost tekisi sliipatun täydellisyyden vastapainoksi analogisen albumin, jossa itse musiikilla olisi tilaa hengittää ja murista vaarallisesti. Levyn, jossa olisi säröä, kirskumista ja kaatumaisillaan olevaa kohkaamista. Ei salassapäin kuuntelijoidenkaan tarvitsisi enää pitää sitten luurankoa kaapissa.
Kommentointi suljettu.