AC/DC:n rokkikone hiljeni epämääräisissä merkeissä muutama vuosi sitten. Otsikot täyttyivät kuulovauriosta, huumeista ja muista rikoksista, kuolemasta, sekä kiertuetta paikkaamaan tulleesta W. Axl Rosesta. Angus kytkee vielä kerran virran päälle ja keskittyy olennaiseen.
Texasilainen Expander levittää autenttisen äärimetallin ilosanomaa. Neuropunk Boostergang on tuhannen bändin ja tyylisuunnan sulatusuuni, jonka analysointiin ei levyarvostelun mitta riitä. Audiovideo avasi kuuman linjan Yhdysvaltoihin ja tiedusteli yhtyeeltä: mikä galaksi, mikä valuutta.
Tässäpä teille, arvon herrasväki, mielenkiintoinen ja uskaltava suomalainen populaarimusiikin albumi. Laittakaa Dekadenssi soimaan ja juopukaa Avantgarde-rockin ja modernin shamanismin vastustamattomasta voimasta.
Usko, toivo ja rakkaus ovat kortilla, Paradise Lostin jatkaessa raskaissa syväminää ruoppaavissa tunnelmissa.
Lähes 50 vuotta sitten perustettu yhdysvaltalainen Cirith Ungol on kulkenut metallimaailmassa omia polkujaan. Vain muutaman albumin julkaissut yhtye on altistuneimpien heavydiggareiden parissa kulttimaineessa, kuin Boba Fett konsanaan. Maine tulee kasvamaan, sillä paluussa on ytyä!
Fanikatras saa tänä vuonna ihmeteltäväkseen maapallon kokoisen ja upeasti tuotetun paketin. Kahden levyn kokonaisuus tarjoaa laaja-alaisen läpileikkauksen vuosien varrella kuulluista tyylilajeista.
Verneri Pohjolan, Tuomo Prättälän, Antti Lötjösen ja Olavi Louhivuoren muodostama kvartetti edustaa parasta pohjoismaista jazzia ja tämän myötä myös kansainvälistä kärkeä. Hämeenlinnan konsertti antoi yhtyeestä briljantin kuvan.
Eskapistiset hetket populaarikulttuurin parissa tekevät meille hyvää. Niskalaukauksen uusin jättää kuitenkin olon haljuksi. Perusjämäkkää niskistähän tämä on, mutta Rautiaisen rustaamat madonluvut ruhjovat tällaisena aikana kuuntelijan olemusta aiempaa inhottavammin.
Blind Guardian ja Iced Earth -tirehtöörien pitkään odotettu kolmas albumi on kunnianhimoinen järkäle. Hyvästä yrityksestä huolimatta se jää pörisemään tyhjäkäynnille.
Alkuperäinen hullu ukko julkaisee nimekkään soittajaporukan tukemana yllättävän hienon albumin. Pikavauhtia kasatulle levylle on verekkäiden esitysten sekaan eksynyt pari siipirikkoa lepakkoa.
Lasten Hautausmaan pitkäsoittojen kaanon on jo neljännessä näytöksessään. Persoonallisen laajakatseinen lähestyminen musiikkiin pitää edelleen otteessaan, mutta toivottavasti hioutuneet särmät ja punk-asenteen karsiminen eivät ole lipsauttamassa yhtyettä mainstreamiin. IV on tuttua ja (ehkä jo liiankin) turvallista ”hautuumaata”.
Vai väittää ne, että hard rock olisi jolkottelemassa kohti unholaa. Tanskalainen, lähes 40 vuotta toiminut veteraaniyhtye ei onneksi ajatusta sulata, vaan generoi hämärän keskelle albumillisen valovoimaista rock-energiaa. Pitkästä aikaa eteen tuli levy, jonka kuuntelee skippailematta alusta loppuun ja haluaa kuunnella heti perään uudelleen.
Peter Tägtgrenin (Pain, Hypocrisy) ja Till Lindemannin (tiedätte kyllä), toinen albumi on synkkien sävyjen ja poikkitaiteellisuuden groteskia juhlaa. Vaikka kyseessä on sivuprojekti, on vaivaa nähty niin musiikissa, kuin visuaalisuudessakin.
Osa vanhoista vinyylilevyistä on muuntautumassa pelkistä kulutushyödykkeistä kohti oikeaa taidekeräilyä ja kulttuurihistoriaa. Audiovideo otti tarkasteluun kaksi arvolevyä: ensi vuonna 50 vuotta täyttävän Black Sabbathin Paranoidin ja muutaman vuoden nuoremman Hurriganesin ”Vuoromies”-Roadrunnerin. Luvassa on myös pieni katsaus levyjen ja kansien merkintöihin, sekä kuntoluokituksiin.
Perienglantilainen, omaperäisen soundin luonut Thunder juhlistaa pitkää uraansa ”suurimmilla osumillaan”. Yhtyettä juhlitaan kotimaassaan kansallisaarteena, mutta maailmankuulua megabändiä siitä ei koskaan tullut. Ykkösdivaristatus ei onneksi himmennä sen taidokkaasti soitettua ja tuotettua hyvän mielen hard rockia.
Turilli / Lione Rhapsody on uusinta uutta Rhapsody-yhtyeiden kaanonissa. Yhtyeessä mukana olevat nimet herättävät paljon lupauksia, mutta miten on soittopuolen laita? Otetaan selvää – niin levyltä kuin livenäkin.
Viime päivien uutistarjonta meiltä ja maailmalta on ollut totutun ankeaa. Livemusiikin kuluttajille mollisoinnut tarjoili Virgin Oilin, The Circuksen ja Nosturin toimintojen loppuminen. Audiovideo lähestyi huolestuneena LiveFIN Ry:n toiminnanjohtaja Salla Valliusta ja tiedusteli, vieläkö Helsingissä livemusiikille löytyy tiloja ja tilausta ja millainen tilanne on kehäkolmosen ulkopuolella.
CMX soitti Provinssissa varaslähdön rauhallisempia kappaleitaan Ora & Labora -otsikon alla. Provinssin erinomaisen vastaanoton saanutta keikkaa seurasi lokakuun kattanut konserttisalikiertue samalla otsikolla. Luvassa oli CMX:n rauhallisempaa materiaalia vähän toisenlaisissa olosuhteissa. Pitihän tätä harvinaisuutta lähteä katsomaan, ja Savoyn torstain keikka istui kalenteriin. Mutta miten toimii CMX:n materiaali, kun sekä yleisö että bändi istuvat keikan ajan?
CMX:n vinyylijulkaisut jatkuvat. Nyt vuorossa on Vainajala – albumi, jonka perusteella moni on jakanut CMX:n tuotannon aikakauteen ennen ja jälkeen sen julkaisun. Tuore uusintajulkaisu tarjoaa mahdollisuuden laskea vinyyli levylautaselle ja arvioida tilannetta nyt, yli kahden vuosikymmenen ja yhdeksän seuranneen albumin jälkeen.
The 69 Eyes juhlii 30-vuotista taivaltaan mustat ilmapallot kädessä ja julkaisi uuden albumin West End. Kyseessä on bändin 13. studioalbumi. Yllätysten sijasta on tarjolla tanakkaa Goth ’n’ Rollia. Sitä samaa, jolla bändi teki läpimurtonsa vuosituhannen vaihteessa.
Äitienpäivän aattona päätin pistäytyä kuuntelemaan Manuel Dunkelin kvartettia Hämeenlinnan Suisto-klubille. Elämys oli ikimuistoinen ja toi mieleeni John Coltranen 1960-luvun Kulttuuritalo-konsertit.
50 vuotta täyttäneen Wigwamin viimesyksyinen juhlakiertue myytiin lähes kokonaan loppuun. Nyt vuosi…
Vuoden 2019 Teosto-palkinto jaetaan pääsiäisen jälkeen 25.4. Esiraati on valinut kisaan seitsemän suomalaista teosta, joista viisi kuuluu ns. kevyempään musiikkiin ja kaksi konserttimusiikin puolelle.
CMX julkaisi kuudennentoista albuminsa nimellä Alkuteos. Siinä missä edellinen albumi Mesmeria edusti yhtyeen tuotannon rockimpaa ja helpommin lähestyttävää laitaa, Alkuteos on palauttaa proge-vaihteen silmään ja lisää kattaukseen reilulla kämmenellä koskettimia ja syntetisaattoreita. Uudistuminen on outo sana käytettäväksi yhtyeestä, joka on koko uransa risteillyt tyylilajien seassa juuri sen mukaan, mitä milloinkin todeksi saatettu albumi on kertonut vaativansa. Alkuteoskin kuulostaa – jälleen kerran – CMX:ltä.