fbpx
Julkaisut

Konserttiarvostelu: Ilmiliekki Quartet – Land of real Men, Hämeenlinnan Verkatehdas 7.3.2020, We Jazz Records CD (2019)

Verneri Pohjolan, Tuomo Prättälän, Antti Lötjösen ja Olavi Louhivuoren muodostama kvartetti edustaa parasta pohjoismaista jazzia ja tämän myötä myös kansainvälistä kärkeä. Hämeenlinnan konsertti antoi yhtyeestä briljantin kuvan.

Pohjoismainen cool jazz on usein ollut hillityn hallittua, mutta kiusallisen paperin makuista, konservatoriossa opittua ja unettavaa. Ilmiliekki on toista maata. Takavuosina jazz-yhtyeen johtaja oli kuningas, jota komppiryhmä nimenomaan säesti. Saattoipa pianisti saada muutaman soolon. Ilmiliekki koostuu neljästä täysiverisestä muusikosta, joista jokainen hallitsee instrumenttinsa täydellisesti. Verneri Pohjolan ei tarvitse koko aikaa olla äänessä, kun apuna on kolme yhtä kovatasoista solistia.

Yhtyeen CD on äänitetty vuosi ennen Hämeenlinnan konserttia. Levyn kahdeksasta kappaleesta kuusi on yhtyeen jäsenten omia. Pisimmät raidat yltävät kymmeneen minuuttiin. Levy, joka on kvartetin ensimmäinen 13 vuoteen, antaa hyvän kuvan kokoonpanon nykyisestä tasosta. Suosittelen.

Verneri Pohjolan ei tarvitse koko aikaa olla äänessä, kun apuna on kolme yhtä kovatasoista solistia.

Kuten niin usein live on aina live. Väliajaton yli tunnin mittainen konsertti ylitti ennakko-odotukset. Konsertissa kuulija pääsi havainnoimaan yhtyeen jäsenten lähes telepaattisen kommunikoinninn. Kun levyllä ollut kappale venyi lähes vartin mittaiseksi, saatiin kuulla Ravelin Boleron tapainen intensiteetin kasvu: Bravo!

Hämeenlinnan Verkatehtaan konsertissa kuulin sellaisenkin ihmeen kuin hyvin toistetun kontrabasson. En muista parempaa kuulleeni ikinä Kulttuuritalolla, saatikka Finlandiassa. Levyllä kvartetin jäsenet pääsevät hyvin esiin rumpali Olavi Louhivuorta lukuun ottamatta. Ei, vika ei ole äänityksessä vaan näköyhteyden puuttumisessa. Vasta live-esiintyminen antaa täyden kuvan tämän hienon lyömäsoittajan nyanssien tajusta. Ilmiliekki-kvartetin konsertti pitäisikin videoida ja julkaista Blu-ray-versiona.

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap