Pikavauhtia kulttimaineeseen nousseen Vehje-orkesterin ”mahottoman” kova debyyttialbumi ilmestyy Ihmiskunnalle 2.12. kuluvaa vuotta. Audiovideo fanittaa ja kyselee päävehkeilijä Niko Taskiselta, onko kahvihammasta kolotellut viime aikoina.
Edguysta tuttu Tobias Sammet on pyörittänyt metallioopperakonseptiaan jo parikymmentä vuotta. Albumien taso on polkenut viime vuodet paikallaan, mutta tyylikkään visuaalisen ilmeen ja kovan luokan vierailijoiden turvin kansainvälinen kiinnostus on säilynyt. Uusi levy on vanhaa tuttua, mutta tasonnostoa on havaittavissa.
Kolmikolla Kilmister, Taylor, Clarke saatiin hengästyttävän ja sangen vähäunisen ajanjakson loppumetreillä vielä yksi kiukkuinen albumi aikaiseksi. Juhlajulkaisuun on uudelleen masteroinnin lisäksi kaivettu fanien iloksi mielenkiintoista moottöripää-materiaalia. Alkuperäiseltä albumilta löytyy yksi täydellinen rock/heavybiisi.
Mad Max: Fury Road -ohjaajan George Millerin uusi elokuva on yhtä fantasiamainen ja värikäs kuin tuo aavikkodystopiaräjähdys, mutta sijaitsee toisessa ääripäässä tunnelmien ja maailmankuvan suhteen. Tilda Swinton ja Idris Elba sukeltavat tässä syvälle aikuisten satuun ja tarinankerronnan syövereihin. Katsoja voi mielessään istahtaa pimeydessä tulikärpäsen tavoin hehkuvan lampun alle nojatuoliin ja antaa itsensä tulla temmatuksi mukaan mielikuvituksellisiin maailmoihin.
Tuomiopäivä lähestyy ja David-setä on vielä kuusikymppisenäkin hyvin, hyvin vihainen. Viimeaikaiset harmitkin on saatu kanavoitua uuteen Megadeth-albumiin, joka kiilaa yllättäen yhtyeen klassikkoalbumien vanaveteen.
”No painu jo perkeleen pastori hiiteen, lähetkö heti vae laskenko viiteen? Näinköhän tappaisit riemujen tuojan, Ihan kuin kolkkaisit elämän luojan. Lue se kirja ja pura se risti, elämän suolaa on bluesi ja twisti Ja haetarirock!” -Juice Leskinen-.
Päivi Hirvosen uusi soololevy on haukkamainen ja normeja rikkova syöksy läpi väkevien tunteiden ja laajojen elokuvamaisemien. Se liitää kirkkaan voimakkaana syksyisellä taivaalla ja yllyttää mukaansa.
Virvatulen lailla loimuava The Return of the Shadow on onnistunut paluu yli 20 vuotta Tolkienin kirjasaagoista kehystarinansa ammentaneelta fantasiametallibändiltämme.
Tulin monen muun kanssa Vehje-uskoon yhtyeen viimevuotisen debyyttijulkaisun myötä. Yhtye jatkaa hämmentävää punkkihäröilyään kolmen biisin sinkulla. Syksyllä pukkaa uutta levyäkin!
Ensimmäisestä Jurassic Park -elokuvasta on aikaa jo reippaasti, lähes 30 vuotta, ja tällä viikolla ilmestyi kakkostrilogian kolmas elokuva, jota mainostettiin koko systeemin huipentavana ja sille uusia tasoja antavana elokuvana. No, kyllä se vähän nauratti ja viihdytti, mutta ei ole ensimmäistä osaa voittanutta.
kirjoitettavaa, mutta Top Gun: Maverick osoittautui mahdollisesti koko vuoden viihdyttävimpien leffojen joukkoon kuuluvaksi. Mukaansatempaavana, adrenaliinitäytteisenä ja nostalgiahömpsyjä tarjoavana toimintaleffana tämä on lähellä täydellisyyttä. Tässä on jotain raikasta, rohkaisevaa ja liikuttavaa.
Legendaarinen Rockadillo Records julkaisee tällä viikolla levyn, joka on ehtinyt saattamaan minut jo pariinkin seikkailuun sekä Suomen että myös oman mieleni sisällä. Emola-Hatsina String Bandin pääosin instrumentaali Saniaisolento on eri epeli, ja sen taikavoima on käsin kosketeltavaa.
Rammsteinin herrat ovat tulossa vanhoiksi. Pervot sanoitukset ovat vaihtuneet salonkikelpoisempiin ja biisit kuluttajaystävällisemmiksi. Tällä kertaa tunnelmatkin välittyvät aiempaa paremmin. Uuden albumin jokaisella kipaleella on isoveli bändin aiemmassa tuotannossa, mutta on tämä silti upea julkaisu.
Itä-metal heittää lähiöiden kuonat kuulijan niskaan, kiukkuisen metalcoren ja gang shouttien siivittämänä. Oma visio, vakuuttava crossover rähinä, sekä vahvat taustavaikuttajat nostavat Lähiöbotoxia pikavauhtia kohti maamme metallieliittiä. Järkälemäisen soundin levylle on taikonut Grammy-palkittu Will Putney.
Saksofonisti Linda Fredriksson on tehnyt levyn, joka varmasti jää Suomi-jazzin historiaan poikkeuksellisena kokonaisuutena. Tämän tapaista, yhtenäistä liki 40 minuuttia kestävää sävellystä en muista aikaisemmen täällä kuulleeni.
Star Trek: Picard on lähestymässä toisen kauden päätöstään ja tulossa on vielä yksi kausi, joten nyt on erinomainen hetki joko tutustua sarjaan tahi mietiskellä jo kokemaansa. Scififanin nostalgianystyjä on kutiteltu reippaasti ja uudet seikkailut ovat ihan omanlaisiaan.
Nyt tuli kyllä epäiltyä jo omaa todellisuudentajuaan ja pohdittua josko sitä onkin saanut jonkinmoisen aivoverenkiertoepisodin, sen verran erikoinen kokemus tämä Danielien (Kwan & Scheinert) maailmaan tuoma Everything Everywhere All at Once oli. Pidinkö siitä? Vihasinko sitä? Menikö jo asteikon yli?
Tobias Forge on lähtenyt Imperalla etsimään totuutta paikoitellen uusilta musiikillisilta poluilta. Vaikka maisemat ovat Ghostin toimiessa oppaana ennen kokemattomia, niin pitkän linjan rokkarit valtaa déjà-vu. Loiston ja krumeluurin alta alkaa harmillisesti kuulua myös loppuun kalutulla idealuulla paukutettavan rummun onttoa kuminaa.
Iiro Rantala on hyvinkin tunnetuin suomalainen jazz-pianisti, mutta ei suinkaan ainoa. Meillä Suomessahan kaikkien musiikkilajien taso on maailman huippua: kärki on lavea ja taso korkea. Näin jazzissakin. Rissanen yltääkin komeasti kansainväliseen kärkijoukkoon.
Hurriganesin keikkakoneen moottori on murahdellut rouheasti vuonna 1982. Ganes-kitaristi Janne Louhivuoren entisöimä keikkatallenne neljän vuosikymmenen takaa on kulttuuriteko. AudioVideo kysyi Jannelta, mitä taikatemppuja matka miksauspöydältä C-kasetille äänitetystä keikkataltioinnista hienosti soundaavaksi livelevyksi vaati.
Monenmoista härömölinää ja obskuuria kamaa on korvistani sisään virrannut, mutta nyt napattiin piikkipaikka. Ilmiöksi noussut Pikakassa vastarannankiiskeilee äärimetallitaidetta omilla ehdoillaan. AudioVideo.fi uhmasi kohtaloaan ja jututti kahden miehen kokoonpanoa. ”Kakapissa” ansaitsee tulla yhtä isoksi kuin ABBA tai Popeda.
Aino & Hajonneet kokosi rivinsä muun maailman sulkeutuessa pandemian alla ja marssi studioon. Lopulta EP venyi albumiksi ja debyytti Hullui unelmii on nyt julkaistu. Tarjolla on puolituntinen rypistys melodiapitoista punkrock-voimapoppia.
isesti ole Iron Maidenin uuden albumin arvostelu, vaan sentimentaalinen tunnelmointi, jossa negatiivinen kritiikki jätetään sivurooliin. Aihetta toki olisi sillekin, mutta on Senjutsu harmaantuvilta gentlemanneilta useaa aiempaa albumia onnistuneempi ja kunnianhimoisempi tuotos.
Herranjestas on pojat ollu sekasi, mutta jotenkin ne vaan klaaras keikkasetit läpi hurjimpinakin vuosinaan. Yksi brutaaleimmista ja katu-uskottavimmista livelevyistä on saanu arvosensa juhlakäsittelyn.