Usko, toivo ja rakkaus ovat kortilla, Paradise Lostin jatkaessa raskaissa syväminää ruoppaavissa tunnelmissa.
Lähes 50 vuotta sitten perustettu yhdysvaltalainen Cirith Ungol on kulkenut metallimaailmassa omia polkujaan. Vain muutaman albumin julkaissut yhtye on altistuneimpien heavydiggareiden parissa kulttimaineessa, kuin Boba Fett konsanaan. Maine tulee kasvamaan, sillä paluussa on ytyä!
Fanikatras saa tänä vuonna ihmeteltäväkseen maapallon kokoisen ja upeasti tuotetun paketin. Kahden levyn kokonaisuus tarjoaa laaja-alaisen läpileikkauksen vuosien varrella kuulluista tyylilajeista.
Verneri Pohjolan, Tuomo Prättälän, Antti Lötjösen ja Olavi Louhivuoren muodostama kvartetti edustaa parasta pohjoismaista jazzia ja tämän myötä myös kansainvälistä kärkeä. Hämeenlinnan konsertti antoi yhtyeestä briljantin kuvan.
Eskapistiset hetket populaarikulttuurin parissa tekevät meille hyvää. Niskalaukauksen uusin jättää kuitenkin olon haljuksi. Perusjämäkkää niskistähän tämä on, mutta Rautiaisen rustaamat madonluvut ruhjovat tällaisena aikana kuuntelijan olemusta aiempaa inhottavammin.
Blind Guardian ja Iced Earth -tirehtöörien pitkään odotettu kolmas albumi on kunnianhimoinen järkäle. Hyvästä yrityksestä huolimatta se jää pörisemään tyhjäkäynnille.
Alkuperäinen hullu ukko julkaisee nimekkään soittajaporukan tukemana yllättävän hienon albumin. Pikavauhtia kasatulle levylle on verekkäiden esitysten sekaan eksynyt pari siipirikkoa lepakkoa.
Vuonna 2008 ensilevyn tehnyt Christel Sundberg eli Chisu tavoittelee Momentum 123 -levyllään vuoden 2019 Emma-palkintoa viidessä eri sarjassa: albumi, kriitikoiden valinta, tuottaja, vuoden naissolisti ja kotimainen artisti/yhtye.
Vaikka 1917 on ennen kaikkea mukaansatempaava, viihdyttävä ja seikkailullinenkin elokuva, niin onneksi se pariin otteeseen alleviivaa totuutta, joka ei saisi ihmiskunnalta koskaan unohtua; sota on helvettiä.
Lasten Hautausmaan pitkäsoittojen kaanon on jo neljännessä näytöksessään. Persoonallisen laajakatseinen lähestyminen musiikkiin pitää edelleen otteessaan, mutta toivottavasti hioutuneet särmät ja punk-asenteen karsiminen eivät ole lipsauttamassa yhtyettä mainstreamiin. IV on tuttua ja (ehkä jo liiankin) turvallista ”hautuumaata”.
Vai väittää ne, että hard rock olisi jolkottelemassa kohti unholaa. Tanskalainen, lähes 40 vuotta toiminut veteraaniyhtye ei onneksi ajatusta sulata, vaan generoi hämärän keskelle albumillisen valovoimaista rock-energiaa. Pitkästä aikaa eteen tuli levy, jonka kuuntelee skippailematta alusta loppuun ja haluaa kuunnella heti perään uudelleen.
Peter Tägtgrenin (Pain, Hypocrisy) ja Till Lindemannin (tiedätte kyllä), toinen albumi on synkkien sävyjen ja poikkitaiteellisuuden groteskia juhlaa. Vaikka kyseessä on sivuprojekti, on vaivaa nähty niin musiikissa, kuin visuaalisuudessakin.
Osa vanhoista vinyylilevyistä on muuntautumassa pelkistä kulutushyödykkeistä kohti oikeaa taidekeräilyä ja kulttuurihistoriaa. Audiovideo otti tarkasteluun kaksi arvolevyä: ensi vuonna 50 vuotta täyttävän Black Sabbathin Paranoidin ja muutaman vuoden nuoremman Hurriganesin ”Vuoromies”-Roadrunnerin. Luvassa on myös pieni katsaus levyjen ja kansien merkintöihin, sekä kuntoluokituksiin.
Perienglantilainen, omaperäisen soundin luonut Thunder juhlistaa pitkää uraansa ”suurimmilla osumillaan”. Yhtyettä juhlitaan kotimaassaan kansallisaarteena, mutta maailmankuulua megabändiä siitä ei koskaan tullut. Ykkösdivaristatus ei onneksi himmennä sen taidokkaasti soitettua ja tuotettua hyvän mielen hard rockia.
Alita: Battle Angel on rautaisella osaamisella tehtyä cyberpunkia, osittain hengästyttävää teknologiademoa ja ennen kaikkea pätevää viihdettä. Mestariteos se ei ole, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen ja riittävän hyvä, että jatko-osaa jää toivomaan. Elokuvateatterikierros on jo ohi, mutta Alita: Battle Angel kannattaa ehdottomasti katsoa kotona, jos se on jäänyt näkemättä. Mieluiten mahdollisimman isolta ruudulta.
CMX:n vinyylijulkaisut jatkuvat. Nyt vuorossa on Vainajala – albumi, jonka perusteella moni on jakanut CMX:n tuotannon aikakauteen ennen ja jälkeen sen julkaisun. Tuore uusintajulkaisu tarjoaa mahdollisuuden laskea vinyyli levylautaselle ja arvioida tilannetta nyt, yli kahden vuosikymmenen ja yhdeksän seuranneen albumin jälkeen.
Sentencedin merkitystä suomalaiselle metallimusiikille ei kukaan järjissään oleva kiistä. Nyt, neljätoista vuotta yhtyeen itse itselleen järjestämien hautajaisten jälkeen Sentencedin rumpali Vesa Ranta julkaisi komean kuvakirjan yhtyeen kiertueilta. Kuvissa näkyy se puoli kiertue-elämästä, jota levy-yhtiön promokuvista on turha etsiä.
The 69 Eyes juhlii 30-vuotista taivaltaan mustat ilmapallot kädessä ja julkaisi uuden albumin West End. Kyseessä on bändin 13. studioalbumi. Yllätysten sijasta on tarjolla tanakkaa Goth ’n’ Rollia. Sitä samaa, jolla bändi teki läpimurtonsa vuosituhannen vaihteessa.
Äitienpäivän aattona päätin pistäytyä kuuntelemaan Manuel Dunkelin kvartettia Hämeenlinnan Suisto-klubille. Elämys oli ikimuistoinen ja toi mieleeni John Coltranen 1960-luvun Kulttuuritalo-konsertit.
50 vuotta täyttäneen Wigwamin viimesyksyinen juhlakiertue myytiin lähes kokonaan loppuun. Nyt vuosi…
Päättömän hauskoista lyhyistä tv-pätkistään elokuvamittaan viisi vuotta sitten kasvanut Minisankarit sai yllättäen jatko-osan. Mitä kuuluu nimettömälle leppäkertulle, muurahaisille ja muille ruohonjuuritason ötököille, ja ennen kaikkea – onko jatko-osa yhtä hulvaton kuin alkuperäinen?
Disneyn klassikkoanimaatioiden live-action versioiden sarja jatkuu ja vuorossa on Dumbo, satu lentävästä elefantista. Ohjaajan tuolilla istuu paremmin tummasävyisistä saduistaan tunnettu Tim Burton eli on pakko kysyä, onko uusi Dumbo lapsille vai niille, jotka ovat nähneet alkuperäisen Dumbon lapsena?
CMX:n Dinosaurus Stereophonicus oli julkaisuaikanaan levy, jota kukaan ei osannut odottaa. CMX oli kasvanut HC-jyrästä rock-yhtyeeksi ja keinui suosionsa aallonharjalla. Sitten CMX ilmoitti lopettavansa keikkailun ja teki studiossa tuplalevyllisen progea ajattelematta, haluaako kukaan kuulla sellaista. Nyt, yhdeksäntoista vuotta myöhemmin, Dinosaurus julkaistiin viimein vinyylinä.
Kuuluisin Ludwig van Beethovenin teemoista on Kohtalonsinfonian ta-ta-ta-taaaa. Siitä on väännetty vitsiäkin.…