fbpx
Julkaisut

Elokuva-arvostelu – Taistelulähetit – 1917 – DreamWorks Pictures

Enkelimassaa

Vaikka 1917 on ennen kaikkea mukaansatempaava, viihdyttävä ja seikkailullinenkin elokuva, niin onneksi se pariin otteeseen alleviivaa totuutta, joka ei saisi ihmiskunnalta koskaan unohtua: sota on helvettiä.

Seikkailumieliset nuorukaiset värväytyivät suureen sotaan sankarin viittaa sovitellen. Vihollisen tulen, nälän, vakavien sairauksien, surkeiden sääolojen ja taistelukaasujen koktaili puetutti miljoonat heistä kuitenkin valkoiseen kuolinpaitaan.

Aseteknologian nopea kehittyminen ja sotajohtojen luotto vanhoihin strategioihin saivat neljässä vuodessa aikaan ennennäkemätöntä tuhoa. Äärimmäinen ihmiskoe tuotti yli 16 miljoonaa kuollutta, joista 9,7 miljoonaa sotilaita ja 6,8 miljoonaa siviiliä. Haavoittuneitakin oli käsityskykyä koetteleva määrä: 21 miljoonaa. Tositapahtumiin perustuva 1917 näyttää rivisotilaan lohdutonta asemaa pahasti eskaloituneessa sodassa. Jos tuolta jollain konstilla henkiin jäi, ei mielen säröilyltä ole loppuelämän aikana voinut välttyä.

1917-kuvitus2

Noissa olosuhteissa elintärkeän viestin kuljettaminen vihollisen linjojen läpi on ollut itsemurhatehtävän ruumiillistuma. Tätä matkaa lähdetään Sam Mendesin ohjaamana kulkemaan yhden oton taktiikalla. Oikeasti täydellisen ajoituksen vaatineita, useita minuutteja kestäneitä otoksia oli Mendesin mukaan seitsemän, mutta taidokkaalla leikkauksella katsojalle on luotu illuusio saumattomasti ja kronologisesti etenevästä kokonaisuudesta. 1917:ssa on perusasetelmissaan samaa, kuin Saving Private Ryan:issa ja Dunkirk:issä, mutta tarinan vienti sotaleffoissa vähälle huomiolle jääneeseen ensimmäiseen maailmansotaan lisää lähtökohtaisesti sen kiinnostavuutta.

Hienojen leikkausten ja mahtavasti kuvattujen sotatantereiden lisäksi jäi mieleen inhottavan hyvin tehty pahaenteinen jännitys.

Hienojen leikkausten ja mahtavasti kuvattujen, hurmeiseksi liejuksi pommitettujen sotatantereiden lisäksi elokuvasta jäi mieleen inhottavan hyvin tehty pahaenteinen jännitys. Pari kertaa tuli spontaani hiton ja v##un sekoituskin suusta, kun jotain harmillista viestinviejille yllättäen tapahtui. Jossain vaiheessa pelkästään yhden juonikuvion varassa eteneminen käväisi puuduttavuuden puolella, mutta loppuratkaisun lähestyessä tunnelma onneksi jälleen sähköistyi.

Selvisivätkö korpraalit Blake (Dean-Charles Chapman) ja Schofield (George MacKay) ajoissa ja ylipäätään hengissä toisen pataljoonan luo? Spoilaus ei ole kivaa, joten kehotan teitä itse käymään asian toteamassa. Samalla tulette nähneeksi väkevän ja hyvällä sykkeellä etenevän sotadraaman. Suosittelen katsomaan myös Peter Jacksonin They Shall Not Grow Old -elokuvan, jossa ensimmäisen maailmansodan taustoja avataan tarkemmin.

Yli sata vuotta vanha kuvamateriaali on nykytekniikalla restauroitu ja digitaalisesti muokattu värilliseksi. Autenttisuutta ja historia-arvoa tuo myös rikostutkinnan ammattilaisten huuliltalukutaito, jonka perusteella saatiin selville, mitä sotilaat mykkäfilmiaikakautena kuvatuissa pätkissä tarinoivat. Salapoliisityön ansiosta ääninäyttelijät pystyivät lisäämään sotilaiden repliikit elokuvaan.

1917-kuvitus
Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap