Rammsteinin herrat ovat tulossa vanhoiksi. Pervot sanoitukset ovat vaihtuneet salonkikelpoisempiin ja biisit kuluttajaystävällisemmiksi. Tällä kertaa tunnelmatkin välittyvät aiempaa paremmin. Uuden albumin jokaisella kipaleella on isoveli bändin aiemmassa tuotannossa, mutta on tämä silti upea julkaisu.
Itä-metal heittää lähiöiden kuonat kuulijan niskaan, kiukkuisen metalcoren ja gang shouttien siivittämänä. Oma visio, vakuuttava crossover rähinä, sekä vahvat taustavaikuttajat nostavat Lähiöbotoxia pikavauhtia kohti maamme metallieliittiä. Järkälemäisen soundin levylle on taikonut Grammy-palkittu Will Putney.
Tobias Forge on lähtenyt Imperalla etsimään totuutta paikoitellen uusilta musiikillisilta poluilta. Vaikka maisemat ovat Ghostin toimiessa oppaana ennen kokemattomia, niin pitkän linjan rokkarit valtaa déjà-vu. Loiston ja krumeluurin alta alkaa harmillisesti kuulua myös loppuun kalutulla idealuulla paukutettavan rummun onttoa kuminaa.
Hurriganesin keikkakoneen moottori on murahdellut rouheasti vuonna 1982. Ganes-kitaristi Janne Louhivuoren entisöimä keikkatallenne neljän vuosikymmenen takaa on kulttuuriteko. AudioVideo kysyi Jannelta, mitä taikatemppuja matka miksauspöydältä C-kasetille äänitetystä keikkataltioinnista hienosti soundaavaksi livelevyksi vaati.
Monenmoista härömölinää ja obskuuria kamaa on korvistani sisään virrannut, mutta nyt napattiin piikkipaikka. Ilmiöksi noussut Pikakassa vastarannankiiskeilee äärimetallitaidetta omilla ehdoillaan. AudioVideo.fi uhmasi kohtaloaan ja jututti kahden miehen kokoonpanoa. ”Kakapissa” ansaitsee tulla yhtä isoksi kuin ABBA tai Popeda.
isesti ole Iron Maidenin uuden albumin arvostelu, vaan sentimentaalinen tunnelmointi, jossa negatiivinen kritiikki jätetään sivurooliin. Aihetta toki olisi sillekin, mutta on Senjutsu harmaantuvilta gentlemanneilta useaa aiempaa albumia onnistuneempi ja kunnianhimoisempi tuotos.
Onhan tässä tullut Maidenia itsekin seurattua kymmeniä vuosia, mutta nämä kaksi herraa pääsevät kerta toisensa jälkeen yllättämään ammattitaitoisilla ja syvästi kohdettaan kunnioittavilla podcasteillaan. Voisi puhua melkein Maiden-tieteestä. Audiovideo jututti jäpiköitä ja samalla fiilisteltiin myös tulevaa Iron Maiden-albumia ja julkaistua ensisingleä.
Herranjestas on pojat ollu sekasi, mutta jotenkin ne vaan klaaras keikkasetit läpi hurjimpinakin vuosinaan. Yksi brutaaleimmista ja katu-uskottavimmista livelevyistä on saanu arvosensa juhlakäsittelyn.
Toinen osa Helloweenin uuden albumin arvostelusta. Mukana myös vuosikymmeniä Helloweenia fanittaneen Dyecrest-rumpali Niko Takalan asiantuntijalausuntoa levyn tiimoilta.
Power metallin uranuurtajien painokkaasti nimettömäksi jätetty albumi on seitsemän miehen voimalla kasattu magnum opus. Koska yhtyeen paluu albumimuodossa, seitsenhenkisenä on tämän vuoden suurin juttu metallimaailmassa, niin arvostelukin tulee kahdessa osassa; part I ja part II.
Savo-karjalasta kajahtaa. Vehje-yhtyeen debyyttialbumi sisältää suupieliä ylöspäin vetäviä velmulla asenteella rykäistyjä punkralleja. Tai albumi ja albumi, levyn yhdeksän biisiä kestävät yhteensä kymmenisen minuuttia eli mahtuvat kokonaisuudessaan seiskatuumaiselle sinkulle. Laulaja Niko Taskinen kertoili Audiovideolle, mikä on Vehje ja mitä sillä tehdään.
Unelmien toteuttaminen vaatii sinnikkyyttä ja joskus hyvä tuurikin on ansaittua. Mikkeliläinen Jere Särkkä on muutamassa vuodessa noussut musiikkipiirien tietoisuuteen ympäri maailmaa. Voitto Avenged Sevenfold-yhtyeen järjestämässä remix-kilpailussa toimi sysäyksenä ammattimaisempaan tekemiseen. Kuuntelukertojakin on nuoren miehen aikaansaannoksilla jo lähemmäs 100 miljoonaa!
AC/DC:n rokkikone hiljeni epämääräisissä merkeissä muutama vuosi sitten. Otsikot täyttyivät kuulovauriosta, huumeista ja muista rikoksista, kuolemasta, sekä kiertuetta paikkaamaan tulleesta W. Axl Rosesta. Angus kytkee vielä kerran virran päälle ja keskittyy olennaiseen.
Texasilainen Expander levittää autenttisen äärimetallin ilosanomaa. Neuropunk Boostergang on tuhannen bändin ja tyylisuunnan sulatusuuni, jonka analysointiin ei levyarvostelun mitta riitä. Audiovideo avasi kuuman linjan Yhdysvaltoihin ja tiedusteli yhtyeeltä: mikä galaksi, mikä valuutta.
Tässäpä teille, arvon herrasväki, mielenkiintoinen ja uskaltava suomalainen populaarimusiikin albumi. Laittakaa Dekadenssi soimaan ja juopukaa Avantgarde-rockin ja modernin shamanismin vastustamattomasta voimasta.
Usko, toivo ja rakkaus ovat kortilla, Paradise Lostin jatkaessa raskaissa syväminää ruoppaavissa tunnelmissa.
Lähes 50 vuotta sitten perustettu yhdysvaltalainen Cirith Ungol on kulkenut metallimaailmassa omia polkujaan. Vain muutaman albumin julkaissut yhtye on altistuneimpien heavydiggareiden parissa kulttimaineessa, kuin Boba Fett konsanaan. Maine tulee kasvamaan, sillä paluussa on ytyä!
Fanikatras saa tänä vuonna ihmeteltäväkseen maapallon kokoisen ja upeasti tuotetun paketin. Kahden levyn kokonaisuus tarjoaa laaja-alaisen läpileikkauksen vuosien varrella kuulluista tyylilajeista.
Eskapistiset hetket populaarikulttuurin parissa tekevät meille hyvää. Niskalaukauksen uusin jättää kuitenkin olon haljuksi. Perusjämäkkää niskistähän tämä on, mutta Rautiaisen rustaamat madonluvut ruhjovat tällaisena aikana kuuntelijan olemusta aiempaa inhottavammin.
Blind Guardian ja Iced Earth -tirehtöörien pitkään odotettu kolmas albumi on kunnianhimoinen järkäle. Hyvästä yrityksestä huolimatta se jää pörisemään tyhjäkäynnille.
Alkuperäinen hullu ukko julkaisee nimekkään soittajaporukan tukemana yllättävän hienon albumin. Pikavauhtia kasatulle levylle on verekkäiden esitysten sekaan eksynyt pari siipirikkoa lepakkoa.
Näiden kolmen bändin jätkät ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta viisikymppisensä viettäneet. Audiovideon tekemässä keikkakuntotestissä selvitettiin, vieläkö thrash-veteraanien kehot tuottavat tarvittavan määrän watteja yleisön sytyttämiseen. Edellisyön myrskyisä lauttamatka Ruotsista Suomeen ei ainakaan parantanut tuloksia.
Vaikka 1917 on ennen kaikkea mukaansatempaava, viihdyttävä ja seikkailullinenkin elokuva, niin onneksi se pariin otteeseen alleviivaa totuutta, joka ei saisi ihmiskunnalta koskaan unohtua; sota on helvettiä.
Lasten Hautausmaan pitkäsoittojen kaanon on jo neljännessä näytöksessään. Persoonallisen laajakatseinen lähestyminen musiikkiin pitää edelleen otteessaan, mutta toivottavasti hioutuneet särmät ja punk-asenteen karsiminen eivät ole lipsauttamassa yhtyettä mainstreamiin. IV on tuttua ja (ehkä jo liiankin) turvallista ”hautuumaata”.