Usko, toivo ja rakkaus ovat kortilla, Paradise Lostin jatkaessa raskaissa syväminää ruoppaavissa tunnelmissa.

Lähes 50 vuotta sitten perustettu yhdysvaltalainen Cirith Ungol on kulkenut metallimaailmassa omia polkujaan. Vain muutaman albumin julkaissut yhtye on altistuneimpien heavydiggareiden parissa kulttimaineessa, kuin Boba Fett konsanaan. Maine tulee kasvamaan, sillä paluussa on ytyä!

Fanikatras saa tänä vuonna ihmeteltäväkseen maapallon kokoisen ja upeasti tuotetun paketin. Kahden levyn kokonaisuus tarjoaa laaja-alaisen läpileikkauksen vuosien varrella kuulluista tyylilajeista.

Eskapistiset hetket populaarikulttuurin parissa tekevät meille hyvää. Niskalaukauksen uusin jättää kuitenkin olon haljuksi. Perusjämäkkää niskistähän tämä on, mutta Rautiaisen rustaamat madonluvut ruhjovat tällaisena aikana kuuntelijan olemusta aiempaa inhottavammin.

Blind Guardian ja Iced Earth -tirehtöörien pitkään odotettu kolmas albumi on kunnianhimoinen järkäle. Hyvästä yrityksestä huolimatta se jää pörisemään tyhjäkäynnille.

Alkuperäinen hullu ukko julkaisee nimekkään soittajaporukan tukemana yllättävän hienon albumin. Pikavauhtia kasatulle levylle on verekkäiden esitysten sekaan eksynyt pari siipirikkoa lepakkoa.

Lasten Hautausmaan pitkäsoittojen kaanon on jo neljännessä näytöksessään. Persoonallisen laajakatseinen lähestyminen musiikkiin pitää edelleen otteessaan, mutta toivottavasti hioutuneet särmät ja punk-asenteen karsiminen eivät ole lipsauttamassa yhtyettä mainstreamiin. IV on tuttua ja (ehkä jo liiankin) turvallista ”hautuumaata”.

Vai väittää ne, että hard rock olisi jolkottelemassa kohti unholaa. Tanskalainen, lähes 40 vuotta toiminut veteraaniyhtye ei onneksi ajatusta sulata, vaan generoi hämärän keskelle albumillisen valovoimaista rock-energiaa. Pitkästä aikaa eteen tuli levy, jonka kuuntelee skippailematta alusta loppuun ja haluaa kuunnella heti perään uudelleen.

Peter Tägtgrenin (Pain, Hypocrisy) ja Till Lindemannin (tiedätte kyllä), toinen albumi on synkkien sävyjen ja poikkitaiteellisuuden groteskia juhlaa. Vaikka kyseessä on sivuprojekti, on vaivaa nähty niin musiikissa, kuin visuaalisuudessakin.

Osa vanhoista vinyylilevyistä on muuntautumassa pelkistä kulutushyödykkeistä kohti oikeaa taidekeräilyä ja kulttuurihistoriaa. Audiovideo otti tarkasteluun kaksi arvolevyä: ensi vuonna 50 vuotta täyttävän Black Sabbathin Paranoidin ja muutaman vuoden nuoremman Hurriganesin ”Vuoromies”-Roadrunnerin. Luvassa on myös pieni katsaus levyjen ja kansien merkintöihin, sekä kuntoluokituksiin.

Perienglantilainen, omaperäisen soundin luonut Thunder juhlistaa pitkää uraansa ”suurimmilla osumillaan”. Yhtyettä juhlitaan kotimaassaan kansallisaarteena, mutta maailmankuulua megabändiä siitä ei koskaan tullut. Ykkösdivaristatus ei onneksi himmennä sen taidokkaasti soitettua ja tuotettua hyvän mielen hard rockia.