fbpx
Uutiset

Beolab 14 -kaiutinsarja julkaistu 15.5.2013 ja Beoplay H6 -suljetut kuulokkeet

Eilen 15.5.2013 Galleria Esplanadin Bang & Olufsen -myymälässä oli pienelle joukolle iltatilaisuus, jossa julkistettiin uusi kotiteatterin kaiutinsarja Beolab 14. Se koostuu subwooferista, jossa on kuusi päätevahvistinta ja neljästä tai viidestä satelliittikaiuttimesta.

Beolab 14:lle on kaksi kytkentävaihtoehtoa. Merkin omien surround-äänimoduulilla varustettujen televisioiden yhteyteen liitetään 4.1-versio, silloin televisio hoitaa keskikanavan kaiuttimen. Toinen vaihtoehto on kytkentä mihin vain AV-vahvistimeen, jolloin valitaan viiden satelliittikaiuttimen 5.1-versio.

Tilaa ja uskottavuutta

Kuuntelimme ensin tuoreen Les Miserables -elokuvan ääniraitaa pelkistä television kaiuttimista, sitten etukaiuttimet ja subwoofer tulivat mukaan ja kolmantena versiona koko Beolab 14 -järjestelmä oli toiminnassa.

Esittelyssä käytetty Beovision 11 on äänenlaadultaan erittäin hyvä. Sen omat kaiuttimet kuulostavat juuri siltä, mitä ne ovatkin: laadukkaat aktiivikaiuttimet. Silti, Beolab 14:n subwoofer venytti toiston huomattavasti alemmas ja samalla bassopää sai ison annoksen rintalastassa tuntuvaa voimaa. Kaksi etukaiutinta levittivät stereokuvaa oleellisesti aidommaksi.

Kun viimeksi hypättiin täyteen surroundjärjestelmään, oli ero tietysti selvä. Havainnollinen demonstraatio oli vain, no, erittäin havainnollinen. Aito monikanavaääni nostaa tilavaikutelman ihan omalle tasolleen ja upottaa katsojan entistä syvemmälle elokuvan tunnelmaan.

Beolab 14:n subwoofer on hädin tuskin tavallista ämpäriä isompi, mutta tanskalaiset ovat puristaneet siitä tilavuudesta todella paljon irti. Äänenpainevarat riittävät hyvin pitkälle kerrostalon häätörajan yläpuolelle. Ulottuvuus oli avoimessa tilassa hyvä ja paranee selvästi lisää kun järjestelmä asetetaan normaalimpaan kodin huoneeseen. Subwooferissa on myös ABL eli Adaptive Bass Linearisation. Yksi kytkin, jolla bassokaiuttimen toisto muokataan sopimaan vapaaseen sijoitukseen, seinustalle tai nurkkaan.

Subwooferissa on sekä 280-wattinen D-luokan vahvistin bassoja varten että viisi 140-wattista viileää D-luokkalaista hoitamaan satelliittien tarpeet. Itse satelliittikaiutin on kooltaan kuin pieni pino teekupin lautasia. Halkaisija on alle 16 senttiä ja paksuus vain muutaman sentin. Äänilähteenä on 2,5-tuumainen laajakaistaelementti hoitamassa keskialueen ja diskantin toiston.

Sointi on hyvin selkeä, värittymätön ja erotteleva. Tietenkään ei olla aivan samalla tasolla kuin isommissa malleissa, mutta niistä kasattu kotiteatterijärjestelmä saisi äkkiä yhden nollan hintalappuun lisää. Taitava kerääjä saisi ainakin yhtä hyvää äänenlaatua hankkimalla samalla rahalla AV-vahvistimen, kasan peruskaiuttimia ja rohjosubwooferin. On vain aivan eri asia, saisiko se kasa lupaa muuttaa olohuoneeseen. Ja eikö ole mielekästä, että äänentoistolaitteet ovat niin kauniit, että ne laittaa mielellään esille – akustisesti parhaille paikoille, jossa niiden äänenlaadusta otetaan kaikki irti.

Sinun sisustukseesi

80 eurolla voi ostaa alkuperäisten valkoisten etumaskien tilalle hopeiset, punaiset, mustat, siniset tai tummanharmaat. Maskisarja sisältää aina kuusi osaa, viidelle satelliitille ja lisäksi subwooferille omansa. Samanvärinen kansi subbarissa sitoo järjestelmän visuaalisesti yhtenäiseksi yksinkertaisella ratkaisulla.

Satelliittikaiuttimissa on mukana mahdollisuus seinäkiinnitykseen. Erikseen voi hankkia lattia- tai pöytäjalustat, tai kattotelineen. Näissä kaikissa kaiuttimen johto kulkee siististi jalustaputken sisällä.

Viimeistelyn tiptop-laatu, ajaton tyylikkyys, helposti sijoitettava koko ja äänenlaatu tekevät Beolab 14 -sarjasta hintalaatusuhteeltaan oikein hyvän. Toki halvemmallakin saa kotiteatterin kaiutinsarjoja, hyviäkin, mutta äänenlaatu ja tyyliseikat yhdessä puolustavat kyllä hintalappua varauksetta.

Ääntä vain minulle, paitsi myös kaverille

Otin samalla retkellä lyhyet tyypit BeoPlay H6 -kuulokkeista. Merkin imagoon sopivasti tyylikkäät tottakai, mutta käytön mukavuutta ja moninaisuutta on ajateltu selvästi keskivertoa enemmän. Samoin elinkaarta.

Valmistaja sanoo valinneensa kunkin materiaalin niin, että se sekä sopii tarkoitukseensa mahdollisimman hyvin (miellyttävän pehmeää lampaannahkaa kuuloketyynyihin, esimerkiksi) että lisäksi ikääntyy kauniisti saadessaan ajan patinaa. Ajatelkaa nahkakoteloista kymmeniä vuosia vanhaa Leica-kameraa. Se on tyylikkäämpi ja houkuttavampi kuin vitriinissä nököttävä upouusi juuri siksi, että se on nähnyt maailmaa. Se on ollut käytössä.

Jos jollain, Bang & Olufsenilla on taito tuottaa esineitä, joihin ajan hammas ei pure. Siksi H6 voi hyvinkin olla tulevaisuuden keräilykohde. Ja sitä arvokkaampi, mitä enemmän sitä on käytetty.

Mielelläänhän sitä käyttää, BeoPlay H6:a. Nopeasti iPhonesta Spotify päälle ja muutama tuttu testiraita. Billie Holidayn Lady In Satinin aloitusraita alkaa herkkänä ja nostaa ihon kananlihalle, juuri kuten kuuluukin. Sitten hyppäys toiseen äärilaitaan ja Analog Pussyn Trance N Rollin nimikappaleen bassobiitti iskee kuin pesismaila kallonpohjaan, tällä kertaa alkaa nousta jalka, tiukassa tahdissa.

Ilmavia, kevytsointisia ja tasapainoisia kuulokkeita on paljon. Bassotoiston kanssa on usein vaikeampaa. Luureilla bassopää on helposti joko liian kevyt tai sitten muhjuisen korostunut. H6:n alakerta iskee todella jäntevästi ja nopeasti, mutta iskee kovaa eikä siltikään peitä mitään keskialueelta. Suljetun rakenteensa ansiosta ne eivät myöskään kerro ulkopuolisille, kuunnellaanko Analog Pussya vai Billie Holidayta ellet kannata avoimesti molempia.

Hauska lisuke on se, että kuulokejohto voidaan kytkeä oikeaan tai vasempaan kuuloke-elementtiin, kummassa vain se istuu mukavammin omassa käytössä. Ja siitä toisesta kuulokkeesta voidaan sitten tietysti viedä johto toisein H6-kuulokkeisiin eli kaverille kanssa.

BeoPlay H6 ei 400 euron hinnallaan ole ihan jokaisen kuuloke, mutta äänenlaadullisesti vastinetta saa rahalle hyvin. Lisäksi muut arvot ovat erittäin puolustettavia. Hyvä tuote, jolla on pitkä elinkaari, on järkevämpää monessakin mielessä kuin lyhytikäinen, halpa ja huono – jos sen hyvän ostoon vain rahat riittävät. Käyttö on kuitenkin halvempaa per päivä kuin halvassa ja huonossa, lisäksi käytöstä nauttii koko ajan paljon enemmän.

Hinnat:
Beolab 14 4.1-järjestelmä: 3 100 euroa
Beolab 14 5.1-järjestelmä: 3 500 euroa
Maskisarja: 80 euroa
Kattoteline: 70 euroa kappaleelta
Pöytäteline: 95 euroa kappaleelta
Lattiajalusta: 135 euroa kappaleelta
Beoplay H6 -kuulokkeet: 399 euroa
Valmistaja: Bang & Olufsen
Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap