Rega RP1 ja RP3 -levysoittimet testissä, Levysoitinsarja osa 7

Rega RP1 -levysoittimen käyttöönotto on äärimmäisen helppoa. Kun äänivarren vastapainon tökkää niin lähelle laakerointia kuin se menee, neulavoima on oikein. Anti-skating oli paketista nostettaessa valmiiksi kohdalleen säädettynä, jotakuinkin säätöalueensa tapissa. Jos tietää, mitä tekee (eli esimerkiksi pikaisesti kurkisti käyttöohjetta), Rega RP1 soi alle minuutissa siitä kun soitin on otettu laatikostaan ulos.

”Rega RP1 soi alle
minuutissa siitä kun
soitin on otettu
laatikostaan ulos.”

Joten pidemmittä puheitta musiikkia.

Heti vauhtiin

George Michaelin Faith-levyllä basso jytkyttää, diskantti sytkyttää ja vaikka – vai koska – kaikenlaista hienostelua vältetään, groovea on erinomaisesti. RP1 nappaa heti tanssilattialle mukaan. Emme tunne toisiamme ja yhteinen askellus ei mene tasan tanssiopettajan toiveiden mukaan, mutta kovin vähän se tuntuu kumpaakaan haittaavan.

Yksinkertainen partnerini liikuttaa lantiotani selkeillä sykäyksillä, transientit iskevät rytmin selkäpiihin kuin sormia napsuttamalla. Biisi vaihtuu, Princen Lovesexyn No alkaa virrata kaiuttimista ja komentaa ensimmäisenä taputtamaan käsiä ja naputtamaan jalkaa. hälyäänet kuulostavat hälyisiltä, mutta kun biitti alkaa niin se kyllä iskee äärettömän selkeän viestin – nyt kuunnellaan musiikkia ja pidetään hauskaa.

Ei hyvin kevytrakenteinen Rega RP1 mikään mielettömän tarkka tai läpikuultava peli ole, mutta ihan hirveän hyväntuulinen kyllä. Se myös ohjaa musiikin sisältöön ja yllyttää kuuntelemaan lisää. Tämä muutaman satasen soitin ei anna vaihtaa levyä kesken biisin, tällä ei noin vain kuunnella tiettyä testikappaletta 45 sekuntia yhden osa-alueen arviointia varten. Sivuoireena RP1 tosin yllyttää kuuntelemaan aika lujaa, joka oli minulla ongelma kun kaiuttimina olivat PA-äänenpaineisiin pystyvät protot (Satasen satsi -rakennusohjeen jatkokehitelmä). No, mikäs toisaalta sen mukavampaa kuin hymyn tahdissa lepattavat posket.

Yritän säätää äänenvoimakkuutta pienemmälle, mutta se kuitenkin hiipii takaisin tasolle, jossa musiikki myös tuntuu sopivasti rintalastassa. Chisun Minä ja mun pää rullaa vaivattomasti. Bassobiitti ei nappaa samalla tavalla tiukasti kraivelista kuin tarkempisointisilla laitteistoilla, mutta se ei tarkoita, etteikö kuuntelutuolini keinuisi musiikin tahdissa. Yksittäistä instrumenttia tai detaljia ei nosteta esille, ne ovat vain osa kokonaisuutta ja kokonaisuus toimii sairaan hyvin.

Miltä muut testikappaleet kuulostavat? En tiedä, ei kiinnosta. Kaivan mieluummin levyhyllystä muita hauskoja levyjä. Dire Straits: Love Over Gold, Clockwork Orange -soundtrack, Stravinskyn Tulilintu, taas lipesin äänenvoimakkuussäätimelle. Tutut, merkitykselliset kappaleet virtaavat luokseni ja tekevät sen, mitä hyvän musiikin kuuluukin. Ne saavat haaveilemaan, muistelemaan, kylmät väreet kulkevat selkäpiissä ja silmiä saa kuivata. Se, että piano vähän vouvaa Telegraph Roadilla tuntuu kovin epäoleelliselta. Vouvatkoon, ei se vähennä kappaleen merkitystä minulle millään tavalla.

Hifiharrastajalle RP1:n soundi on ehkä aavistuksen karkea. Vaan musiikkinkuuntelijalle sen kyky välittää tunteita astuu hifismin varpaille – puukengillä – ja alkaa tanssia juuri siinä. Tipan lisää hifiä ilman musiikillisen toimivuuden menetystä pitäisi saada helpoimmillaan Rega RP1 Performance Pack -virityspaketilla, jonka voi joko asentaa itse tai sitten ostaa soittimen tehdasviritettynä. Tehdasversiona runkoa koristaa vielä brittien lippu, Union Jack.

Rega RP1 on vaikea pala. Tuo vieressä odottava RP3 on varmasti parempi, mutta kun tämä halpa perussoitin oikeastaan jo hoiti asian. RP1, kiva vahvistin ja hyvät kaapit. Ei musiikista nauttiminen vaadi yhtään enempää.

Vetikö pikkuveli maton isoveljen alta?

No, uskaltaudun vetämään RP3:n ulos laatikostaan. Senkin käyttöönotto sujui melko vaivattomasti. RP1 toimitetaan aina äänirasialla, mutta RP3:n voi ostaa joko ilman äänirasiaa tai sitten kuten tämä testiyksilö, merkin oma Elys 2 valmiiksi asennettuna.

RP3 on pikavilkaisulla ihan samannäköinen kuin RP1 ja maksaa kuitenkin tuplasti. Miksi? No, tarkemmalla silmäilyllä näkee, että äänivarsi on erilainen, äänivarren ja levylaakerin yhdistää rei’itetty alumiinilevy, levylautasen laakerin luvataan olevan parempi ja levylautanenkin mattoineen poikkeaa pikkumallista. Lisäksi RP3:n takaa ei tule virtajohtoa töpseliin vaan siellä onkin kaksi liitäntää virtalähteille. Mukana tulee perusmallinen virtalähde, mutta 24-volttisen moottorille voi tarjota myös erityisen tarkasti tasasuunnattua sähköä Rega TTPSU -virtalähteellä.

Rega RP3 on merkin filosofiaa ajatellen selkeimmin se Regan selkäydin, nykyinen versio valmistajan peruslevysoittimesta. Kuten visuaalisestikin, RP3:n soinnissa on hyvin paljon samaa kuin RP1:ssä. Regan motto on ”kuunnellaan musiikkia”. Ei ylenpalttista hifistelyä vaan esitys tässä ja nyt.

Vauhtia edelleen, mutta enemmän sävyjä ja tarkkuutta

Rega RP3:lla basso lävähtää rintalastaan pikkumallia tuhdimpana ja rytmin variointi kuuluu selkeämpänä kuin pikkumallilla. Välillä jarrutetaan vähän, jotta on sitäkin makeampaa kiitää ohi heti seuraavalla hetkellä. RP3 on kaikkea, mitä RP1, mutta vähän tarkemmin, vähän paremmin. Tai no, bassopotkun terä ei itse asiassa juuri parane vaihtamalla tuplahintaiseen, enempi saadaan vain määrää.

Nyt mietin, että odotinko jotain täysin hämmentävää kokemusta vai pilasiko RP1 jo homman kertomalla tippaa vaille kaiken etukäteen. Tuntuu, että tässä hintaluokassa käytetyn rahamäärän tuplaamisen olisi pitänyt tuoda aika paljon lisää hyvää.

Osa asiaa on varmasti se, että kun RP3 soi vähän tuhdisti niin se tuhtius peittää asioita alleen. Liian tuhti? Riippuu ihan kaiuttimistasi, esimerkiksi Regan omat pienet jalustamallit ovat juuri sen verran kevytsointisia, että Elys 2 -rasialla varustetun RP3:n lämpö olisi niille juuri se, mitä lääkäri määrää. Tai jos vain kaipaat mehevän lämmintä sointia.

Älkää ymmärtäkö tätä niin, että RP3 olisi huono kun en kirjoita vielä vauhdikkaampaa tarinaa musiikin soljumisesta. Se on hyvä soitin, parempi kuin RP1. Odotin siltä vain vielä enemmän. Toisaalta kun olen kuullut kolmos-Regasta erinomaisen hyvää soundia niin se on ollut erittäin Rega-pitoisessa setissä. Korkeintaan äänirasia on ollut eri merkkiä.

Pientä ruuvausta

Eli kun olen kuullut tästä hyvin kohtuuhintaisesta soittimesta selvästi menevämpää ja koukuttavampaa vauhtia kuin nyt niin kai minun pitää sitten taas uskaltautua vaihtamaan äänirasiaa. Tällä kertaa lohdutuksena on sentään se, että vakiorasian saa kolmannen kiinnitysruuvin ansiosta takaisin tasan oikeaan asentoon erittäin helposti kokeilun jälkeen.

Luonteeltaan pikkuhiljaa tutuksi tuleva Audio Technica AT95E -äänirasia ja soundimuutos on samankaltainen kuin modernin premium-auton ajomoodinappulan kääntö. Rega RP3 on Elys 2 -rasialla miellyttävän mukava cruisailupeli, jolla matka taittuu joustavasti ja miellyttävästi. Mutta se voi olla, tosin ei ihan pelkästään nappia painamalla vaan äänirasian vaihtamalla, kovakin menokone mutkapätkälle. Koska lisähinta Elys 2 -äänirasialla on vain satasen rasiatonta perussoitinta enemmän, suosittelen kyllä ottamaan sen mukaan.

Minun on mahdotonta sanoa, pidätkö sinä enemmän Rega Elys 2:n tai esimerkiksi testaamani vähän ripeämpiluonteisen Audio Technica AT95E:n soundista. Etenkin kun en edes ole itse ihan varma, kumpi miellyttää itseäni enemmän. Luonteeltaan läpikuultavien ja nopeiden kaiuttimien kanssa AT95E vei pidemmän korren, mutta laadukkaan kompaktin hifikaiuttimen kanssa Elys 2 oli hauskempi.

Iso asia oli sekin, että RP3:n äänestä pitää sitä enemmän, mitä enemmän sitä kuuntelee. Kyse ei ole niinkään äänirasian sisäänajautumisesta (käyttötunteja ehti tulla kuitenkin koko testin aikana varsin vähän) vaan siitä, että joka kerran kun RP3:n laittoi soimaan, sen soundista piti enemmän.

Pelkistetyn hauskat

Regan levysoitinmalliston peruskivet, RP1 ja RP3, ovat sitä, mitä Rega merkkinä pyrkiikin olemaan. Musiikki ensin, hifistely sitten seuraavaksi, jos silloinkaan. Molemmat yllyttävät kuuntelemaan levyn loppuun ja valitsemaan sitten seuraavan kiekon lautaselle. Iskevän kulkeva soundi saa jalan naputtamaan tahtia ja fiilis välittyy. Näillä molemmilla on vaikea jäädä kuuntelemaan analyyttisesti äänitteen piirteitä, musiikilliset asiat vievät helposti mukanaan.

Erityisen mukavaa on se, että RP1 ei osoittautunut ollenkaan hiekkalaatikkotasoiseksi vaan tosiaan hyväksi perustaksi Regan hengelle ja mallistolle. Toki RP1:n vahvin piirre on innokkuus, ei taidokkuus. Soittimesta on vain helppoa pitää juuri sen takia ja hillityn hinnan ansiosta viimeisen päälle hiotun taidon puute on vastaavasti helppoa antaa anteeksi.

Rega RP3 ei innostu koiranpennun lailla kaikesta, mutta taitoa musiikin välittämiseen on paljon pikkumallia enemmän. RP3:lla musiikki koostuukin nyansseista ja sävyistä sen RP1:llä päälimmäisenä iskevän biitin lisäksi ja kutoutuu kokonaisuudeksi.

Kun musiikillisiin avuihin lisätään vielä helppo käyttöönotto ja erittäin sujuva jokapäiväinen eläminen niin Regoista on vaikea keksiä pahaa sanottavaa. Highend-mielessä ne eivät ole elegantteja vaan perusviimeisteltyjä, mutta ihan asiallisia ulkoisestikin.

Se oli heti alussa selvää, että Rega RP1 saa AudioVideo.fi:n Sairaan siisti -lätkän ylpeänä levylautasessaan kannettavaksi. RP3:n kanssa minulla meni pidempään päästä soittimeen sisälle, mutta kyllä se on tuplahintansa veroinen. Ja se tarkoittaa, että samoin kuin RP1 myös RP3 on Sairaan siisti -lätkän arvoinen tuote.