Onkohan tämä ensimmäinen kerta historiassa kun B&O on tiputtanut jonkun tuotteen hintaa. BeoLab 14 -sarjan 2.1-versio on poistettu mallistosta kokonaan ja monikanavainen versio halpeni reippaasti. Ja sen 2.1 BeoLab 14:n tilalla on nyt sitten Beoplay S8.
Siitä hyvästä, että Beoplay S8 maksaa vain puolet ”edeltäjästään” saa ostaja tyytyä siihen, että värivaihtoehtoja on vain se paras – satiinimusta. Seinä- ja pöytätelineet sekä kaikki oleelliset kaapelit kuuluvat kyllä hintaan. Kunhan sinulla on kotona ääntä ulos antava laite, jossa on äänenvoimakkuussäätö, saat S8:n soimaan ilman lisäosia. Televisio, tietokone, puhelin, tabletti – mikä vain toimii musiikin ja muun äänen lähteenä.
Kaikki piilossa
Satelliittikaiuttimien kaiutinliittimet ovat maskin alla. Ensin maskin pyöräytys tipan vastapäivään ja sen jälkeen kangas irtoa kehikoineen. Elegantti tapa saada kaiutinliittimet pois siloista alumiinipintaa pilaamasta. Sitten satelliitin jalustan reiästä johto sisälle ja pieniin liittimiin kiinni. Hyvin pieniin liittimiin. Pienellä ruuvimeisselillä avustaen johdot sai hyvin paikoilleen, pelkillä isojen räpylöideni nakkisormillani en olisi onnistunut.
Satelliiteissa on maskin takana 2,5-tuumaiset eli noin kuusisenttiset laajakaistaelementit. Tarpeeksi pienet, jotta ne hoitavat diskanttipään kunnialla ja kuitenkin riittävän suuret, jotta bassopää riittää hyvin subbariin sovittamiseen. Subbarin alaspäin osoittava bassoelementti on kahdeksantuumainen ja huomattavan järeä. Siis todella huomattavan järeä.
Vahvistimet ovat luonnollisesti Beon omia hyvän hyötysyhteen ICEPower-päätteitä. Satelliiteille on varmasti riittävä 140 wattia kummallekin ja subwooferille oma 280-wattinen.
Basson tasonsäätö on portaaton välillä vapaa asennus – nurkka. Siinä välissä on merkintänä seinusta. Nuppi jäi kuunteluhuoneessa jonnekin sinne seinustan ja nurkan välille eli reippaasti enemmänkin bassopäätä olisi irronnut. Vapaasti sijoitettu subbari kun ei saa seinustatukea eli joutuu puhaltamaan itse paljon kovempaa, nurkasta taas saa eniten huoneen tarjoamaa apua.
Kokonaisuus on kamalan helppo, kuten tietysti Bang & Olufsenilla kuuluukin. Ei jakosuotimien asetuksia, ei ropellusta ja ruuvausta. Vain muutama johto kiinni, subwooferin äänenvoimakkuus sen sijoitusta vastaavaksi ja musiikki soi.
Käsittämätön tutina
Aloitin ihan subbaria kiusatakseni Black Hawk Down -soundtrackin ensimmäisellä raidalla. Siinä on nimittäin todella alas ja voimalla ylettyviä vavahduksia. Sellaisia, joilla tälläiset pikkusubit saa joko kyykyyn tai sitten suoraan huoltoon. Vaan ei S8:a. Siro ja kompakti sylinteri seinustalla puhaltaa todella alas ulottuvaa matalaa, joka paineistaa tilan ja vavisuttaa kuuntelijan sisuskaluja.
Kyse ei myöskään ole pehmoisesta muminasta vaan kontrolloidun jänteävästä iskusta, joka toistaa musiikin rytmin tiukan kurinalaisesti ja kuitenkin riittävän mehevästi. Tyypillinen viisi kertaa enemmän maksava passiivinen hifikaiutinpari on bassojen laadun suhteen kaukana tämän takana. Lujaa kulkevat teknoraidat muuttavat pöydällä lojuvan kaukosäätimen ilmassa viuhuvaksi rytmikapulaksi, leffasoundtrackit vetävät suupielet väkisin hymyyn ja ison klassisen orkesterin voima välittyy hyvin uskottavasti.
Ok, napero yrittää isotella. Joten Divine Works: Soundtrack for the New Millenium -levyn viitosraita Divine Works II soimaan. Sillä on saatu runsaasti häiriöääniä monesta isosta subwooferista ja elementtejä lopullisesti solmuun. S8:n subbari ei päästä matalia jyrähdyksiä edeltävissä ultramatalissa humahduksissa minkäänlaisia häiröitä ja järkevillä äänenvoimakkuuksilla lupaa vielä vähän kuuloaistimuksia niistä. Samoin Infected Mushroomin Dancing With Kadafi jyskii kontrolloituja paineiskuja läpi huoneen ja kuuntelijan. Se on kappale, jonka takia muutama kaiutinvalmistaja laittoi erään kollegani pannaan kaiutintesteissä.
Käsittämätön saavutus tälläiselle naperosubwooferille. Ei, se ei kuulosta alkuunkaan naperolta, mutta kirjoitan nyt yhteen kahdeksantuumaiseen elementtiin pohjautuvasta bassosta kun kotona leffahuoneessa on kaksi 18-tuumaista ja olen miettinyt määrän tuplaamista. Että pahoittelen, jos se napero-sana lipesi näppikseltä.
Kuuluuko muuta kuin bassoa?
Joko retostelin tarpeeksi Beoplay S8:n bassopäästä, osaako se jotain muutakin? Oli pakko retostella. Tälläiseen ei juuri törmää. Halvan 2.1-setin basso on yleensä onneton, musiikin tahdista riippumatonta keskibasson yksinuottista jymähtelyä. Keskihintaisen on parempi, mutta ei ylety hurjan alas ja hanaa avattaessa alkaa mennä tukkoon. S8:n tavoite on selvä, lyödä luu kurkkuun syvälle ja poikittain kilpailijoille järkihintaisten 2.1-kaiutinsarjojen alalla.
Herbie Hancockin Doin’ It kyllä irtoaa hyvällä sykkeellä, pää alkaa nyökkiä tutun funkin tahtia hyvin nopeasti. Samoin Stravinskyn Kevätuhri-baletti toimii paljon paremmin kuin oletin vaikka pientä nyanssien suoraksi oikomista kuuluukin. Suurin osa studiossa tuotetuista levyistä toimii hyvin. Todella hyvin kun ajattelee pääkaiuttimien kokoa.
Billie Holidayn I’m a Fool to Want You kertoo, miksi tämä sarja maksaa 1 200 euroa eikä 12 000 euroa. Akustisella äänitteellä kuulee, että se viimeinen kimallus ja läpikuultavuus eivät luonnistu. Tunnelma välittyy kyllä hyvin vahvana, mutta hyvät kaksitieratkaisuun pohjautuvat satelliitit pystyvät tarjoamaan tipan enemmän heleyttä ja ilmavuutta. Eivät paljoa, mutta sen verran, että paljon vain akustista musiikkia kuunteleva saattaa pitää niitä hyvinä vaihtoehtoina. Minä mieluummin ehdottaisin vetämään syvään henkeä ennnen hintalapun katsomista ja sen jälkeen BeoLab 20:n koekuuntelua.
Älä pilaa näitä
Hyvin suuri merkitys S8:n äänenlaadulle on kunkin kaiuttimen sijoitus. Koska sarjan subwoofer toistaa todella alas ja voimalla, se myös herättää huoneen bassoresonanssit. Hyvä paikka kokeiltavaksi, jos vain sisutus siihen taipuu, on etuseinällä hieman keskikohdasta sivuun.
Satelliittien äänenlaatuun vaikuttaa myös erittäin paljon se, miten ne sijoittaa. Jos tässä vaiheessa jokaisen kaiuttimen optimaalisen paikan etsiminen alkaa jo ahdistaa ja haluat yhden hyvin toimivan laitteen niin osta Beoplay A9.
Mukana seuraavat pöytäjalustat ovat erinomaisen helpot, mutta äkkiähän niiden kanssa sarjan satelliit tuppaa sinne TV-tason takareunalle. Ja tulos on hirveän paljon sotkevia heijastuksia ääneen siitä tasosta. Kuuluu pienenä yleisenä suttuisuutena.
Paras paikka on seinällä noin 80 – 100 cm korkeudella ja sopivalla etäisyydellä toisistaan. Kaikkein parasta olisi omalta mielipaikalta vielä kokeilla se sopiva etäisyys kaiuttimien välille. Mahdollisimman leveälle niin, että solisti pysyy stereokuvan keskellä paikallaan eikä leviä pitkin seinää. Vasta tämän jälkeen saa S8:sta irti sen, mihin se oikeasti pystyy.
Jep, halpasarjojen kanssa on helpompaa. Asetti ne hyvin tai huonosti, ne soivat huonosti.
Oikeassa tarkoituksessa erinomainen
Onko Beoplay S8 se viimeinen kaiutin, jonka koskaan tarvitset. Ei, sitä se ei ole. Jos rahasto antaa myöten niin maailmalla on paljon kaiuttimia, jotka kiitävät suorituskyvyssä tämän ohi. Paljon harvempi tosin bassopään osalta. Mainittu merkin oma BeoLab 20 on huomattavan pitkä askel eteenpäin, mutta maksaahan se vajaan kymppitonnin, että saa ollakin. Vähän hillitymmillä summilla pääsee käsiksi BeoLab 17:n ja 18:n.
Jos kuuntelet pelkästään akustista musiikkia ja arvostat paljon niitä hetkiä kun pystyt musiikkiin syventymään, suosittelisin satsaamaan enemmän. Nielisin pikkuauton hintalapun ja sijoittaisin kalliimpaan BeoLab-pariin. Ne ovat joka suhteessa hienommatkin kuin se halpa pikkuauto. Sen sijaan elokuvien tunnelmanluojiksi ja muun elämän yhteydessä nautittavaan musiikkiin Beoplay S8 on erinomainen. Sen satelliitit kuulostavat monelle musiikille riittävän hyviltä ja subwoofer saa sekä sinut että vieraasi hymyilemään typertyneesti kerta toisensa jälkeen.
Kommentointi suljettu.