fbpx
Julkaisut

Olutarvostelu – Trooper (Iron Maiden) – Robinsons Brewery

Iron Maiden on minun, niin kuin niin monen muunkin hevarin, musiikillinen ensirakkauteni. Muistan kuin eilisen, kun kaverini alakerrassa The Number of the Beast lähti kasettimankasta ensimmäisen kerran rämisemään. Jonnekin maagiseen fantasiamaailmaan klassikkoalbumi veti mukanaan 11-vuotiaan Jari-pojan, eikä ote ole kovinkaan paljon hellittänyt yli 30 vuoteen. Yhtä kovassa kuuntelurotaatiossa oli myös 1983 julkaistu Maiden-albumi Piece of Mind, jolta löytyy bändin yksi tunnetuimmista hiteistä, The Trooper.

Hirvittävään ylityömyllytykseen joutunut Robinsons Brewery on pienehkö peribrittiläinen panimo, jolla on 175 vuoden historia perinteisten brittioluiden tuottajana. Auvoinen panimoarki heitti häränpyllyä vuoden vaihteessa, kun The Trooper-oluen ennakkotilaukset alkoivat niin sanotusti lähteä lapasesta. Olutta tilattiin kertaheitolla lähes 200 maahan ilman, että mainoskampanjaan ja lanseeraukseen laitettiin punnanlatia. Trooper-olut on valloittanut myös Britannian niemimaan, sillä sitä saa jo 500 kaupasta ja useimmista pubeista. Pikaisella laskutoimituksella myynnin täytyy litroissa pyöriä maailmanlaajuisesti jo sadoissa tuhansissa.

Trooper on kirkas, kullanruskea, vähän vaahtoava ja helposti juotava golden ale. Sen pyöreä maku on varmasti mietitty juttu. Rajuimmat särmät on tarkoituksella hiottu, jotta maapallon eri puolella asustelevien Maiden- ja olutfanien makunystyrät eivät ylikuormittuisi. Vaikka valmistauduin maistamistilaisuuteen suurella hartaudella, ottaen oikein kristalliset olutlasinikin esille, en sen suurempia säväreitä kuitenkaan lapsuuteni sankareiden oluesta saanut. Hentoinen savun maku toi onneksi tarvittavaa särmää ja karaktääriä. Luvattua sitrusta en makumaailmasta löytänyt. Onhan noita bändioluita ollut, mutta Maiden-olut on niin brittiläistä, niin työväenluokkaista, niin heavyä, niin aitoa, että se nousee vaisuhkosta maustaan huolimatta kaikkien tähän asti nähtyjen bändijuomien yläpuolelle.

Teennäisesti käännettyä o-kirjainta lukuun ottamatta etiketti on onnistunut. The Trooper-kappaleen historiallisesta taustasta kertova tarinanpoikanen takaetiketissä tuo mieleen Sandels-oluen vastaavat stoorit; The Trooper song was originally inspired by ‘The Charge of the Light Brigade’. It took place at the Battle of Balaclava (1854) during the Crimean War when 600 British cavalry courageously charged the massed Russian artillery. This gallant but foolhardy assault resulted in a massive loss of life and came about due to a misunderstanding of an order given by the Commanding Officer, Lord Raglan.

Iron Maiden – The Trooper (Harris)

You’ll take my life but I’ll take yours too
You’ll fire your musket but I’ll run you through
So when you’re waiting for the next attack
You’d better stand, there’s no turning back

The bugle sounds the charge begins
But on this battlefield no one wins
The smell of acrid smoke and horses breath
As I plunge on into certain death

Ooooooooh
Ooooooooh

The horse he sweats with fear, we break to run
The mighty roar of the Russian guns
And as we race towards the human wall
The scream of pain as my comrades fall

We hurdle bodies that lay on the ground
And the Russians fire another round
We get so near yet so far away
We won’t live to fight another day

Ooooooooh
Ooooooooh

We get so close near enough to fight
When a Russian gets me in his sights
He pulls the trigger and I feel the blow
A burst of rounds take my horse below

And as I lay there gazing at the sky
My body’s numb and my throat is dry
And as I lay forgotten and alone
Without a tear I draw my parting groan

Ooooooooh
Ooooooooh

Kirjoittaja

2 Comments

  1. Ja mistähän tätä ihmeellistä
    Ja mistähän tätä ihmeellistä nektaria voi ostaa? Alkon sivuilta ei tuntunut löytyvän.

  2. Jari Kuusisto

    Tätä rokkenrol-nektaria saa
    Tätä rokkenrol-nektaria saa ihan marketeista. Alkoon pitäisi tulla ensi kuussa.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap