Helloween on perustanut näemmä ompeluseuran, kun tilkkutäkkiä pukkaa. Voimametallin kummisetien uusin pitää ajoittaisesta epätasaisuudesta ja kierrätyksestä huolimatta yhtyeen genren ykköspaikalla.
Quatsch on saksaa ja tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”hömpänpömppää”. Helloweenilla oli uransa alkutaipaleella humoristisia sävyjä tekemisissään, mutta kohti nykypäivää tultaessa musiikki ja sanoitusten aiheet ovat muuttuneet totisemmiksi. Harmi sinällään, sillä ripaus iloa ja huumoria sopii hyvin power metalliin. Nyt ainoastaan A Little Is a Little Too Muchin videossa on koetettu vähän hassutella. Muutenkaan suuria muutoksia edelliseen levyyn verrattuna ei ole. Isot biisit ovat edelleen isoja, vauhtibiisit ovat vauhdikkaita jne. Ensimmäisenä singlenä julkaistu ponneton kyhäelmä This Is Tokyo meinasi tosin viedä kaikki odotukset pakkaselle. Toinen maistiainen Universe (Gravity for Hearts) oli onneksi räväkämpää Helloweenia.
Pyysin loppualbumin perkaamiseen ”konsulttiapua” Dyecrest-yhtyeen rumpali Niko Takalalta. Olen vaihtelevasti seurannut Helloweenin tekemisiä kaikki nämä vuosikymmenet, mutta Nikolle yhtye on heavybändeistä se kaikkein suurin. Kuuntelukerrat tuovat aikanaan syvyyttä teokselle, mutta näillä ”heavykilometreillä” onnistumiset ja välimallin kipaleet saadaan kyllä nopeasti esille kaivettua.
tälle levylle päätynyt Under the Moonlight on kuin huono lastenlaulu
Eniten kummankin kehoissa dopamiinia virtautti Kai Hansenin säveltämä Majestic. Hassua, että levyn paras kappale ei edes ole Helloweenin tälle levylle säveltämä, vaan Gamma Rayn käyttämättä jättämä biisiaihio. Myös toinen Hansenin kappale, hieno vauhtipala We Can Be Gods on silkkaa Gamma Rayta. Hansen on selkeästi albumin ”jättiläinen”, sillä laulaja Derisin kanssa tehty levyn aloitus Giants on the Run säväytti meitä myös. Mutta, mitä ihmettä kitaristi Michael Weikathille on tapahtunut?! Mies osasi aiemmin tehdä tarttuvia, positiivisen energian kappaleita, mutta tälle levylle päätynyt Under the Moonlight on kuin huono lastenlaulu. Myöskään Savior of the World ei meidän mittareillamme levyn onnistumisiin kuulunut.
Niko harmitteli muusikkona rumpusoundien kummallista muovisuutta, ja kitaroiden äänityksissäkin oli, varsinkin nopeammissa kappaleissa, menty Nikon mielestä metsikköön. Takalalle soundimaailman tahmaisuus oli suorastaan henkilökohtainen loukkaus: ”Miun mielestä tuotannosta, äänityksistä ja miksauksesta vastaavat Charlie Bauerfeind ja Dennis Ward pitäisi hirttää munistaan kahvikupin sankaan, kuten vanha leppoisa eteläsavolainen sananlasku kuuluu. Vinkkinä Helloweenille: Suomesta löytyy vino pino tyyppejä, joiden hoteissa saatte levynne kuulostamaan hyvältä!”
Olimme kuitenkin yksimielisiä siitä, että aiempaan, Hansenin ja Kisken paluulevyyn verrattuna, Giants and Monsters on hieman parempi kokonaisuus, vaikka kappaleiden tunnelma ja laatu siksakkia meneekin. Muutama hieno hetki koettiin, mutta suureksi osaksi saatiin kuulla puolivillaisen pehmeää varman päälle pelaamista. Pintapuoli kiiltää, mutta mielestämme sata lasissa, hornan lieskat persuuksia poltelleen ei tätä albumia ole tehty.
Kokonaisarvosana asteikolla 1–10 kurpitsaa
Jari: 8-
Niko: 7,5 (Helloween-asteikolla 6/10)
P.S. Jäin fysioterapeuttina hetkeksi ihmettelemään kannen päättömän ukkelin oikean käden anatomisesti väärinpäin olemista.
Kommentointi suljettu.