Ylilyönnit ja kaiken alleen peittävä mahdottomien tapahtumien kavalkadi vetivät maton alta. Jälkipolttoinen ärsytys toimi polttoaineena harmillisen negatiiviselle kritiikille.
Ensimmäinen Rambo (First Blood) ei tehnyt päähenkilöstä jumalolennon voimia tai kestävyyttä omaavaa karikatyyriä. Kuitenkin se loi onnistuneen illuusion parhaan mahdollisen taistelukoulutuksen saaneesta ja taistelukentillä taidot käytäntöön siirtäneestä sotilaasta. Aatami Korpi puolestaan oli myös sotilaskoulutuksen saanut ja isänmaataan pitkän kaavan mukaan puolustanut sisukas suomalainen jäärä. Jämpti ja yksien puheiden mies. Jossain vaiheessa sota oli muuttunut henkilökohtaiseksi, vihollisen tapettua raukkamaisesti Karjalaan jääneen vaimon ja pienet lapset. Kun rauha oli tullut, mies päätti hakea kotitalon takaisin nykyisen Suomen puolelle.
Kun Aatamin perään lähetetään psykopaattinen, hänen perheensä surmannut entinen sotilas, alkaa Sisu-elokuva mennä saman tien väärille raiteille. Ymmärrän, että Si2u on tehty ihmisten viihdyttämiseksi ja aikuisten eskapistiseksi satumaailmaksi, mutta johonkin tulisi vetää jo silkasta kunnioituksesta raja, mihin älyttömyyksiin suomalaista, toisen maailmansodan kokenutta sotilasta voidaan fiktiivisestikään laittaa puuhastelemaan. En spoilaa sen enempää, mitkä tempuista olivat niitä, mitkä ärsyttivät eniten, mutta uskottavuuden rippeetkin karisevat viimeistään lopun temmellyksessä. Pari kevennykseksikin tarkoitettua juttua keikahti myötähäpeän puolelle.
Vihollisen leirissä Korvesta puhuttiin mystisen maineen saaneena ”kuolemattomana” sotilaana. Si2u vesittää tämän legendan supersankaritematiikallaan. Korpi selviytyy sellaisista manöövereistä, joissa tavan kuolevaisella ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia selvitä hengissä. Elokuvan alussa ja aivan sen lopussa mies oli herkkä ja haavoittuvainen olento, mutta valitettavasti sinällään oikeutettu kosto toimi Korvelle ja (koko leffalle) vääränlaisina superpähkinöinä. Seuraavaksi ohjaaja Helander käy Rambon esiosan kimppuun. Pidä hyvä mies Rambo inhimillisenä olentona. Fanit (ja Stallone) saattaisivat tykätä kyttyrää, jos nuori Rambo liihottelisi valkopäämerikotkan selässä yli valtameren pahanSISUISEN vihollisen kimppuun.
Äänimaailma oli kautta linjan uskottava, eikä elokuvan etenemisessäkään mitään bugeja ollut.
Lopuksi vielä kehut. Äänimaailma oli kautta linjan uskottava, eikä elokuvan etenemisessäkään mitään bugeja ollut. On ollut nerokasta jättää elokuvan vuorosanat vain muutamaan englanninkieliseen one-lineriin. Lähes mykkäelokuvana sen seuraamiseen eri puolella maailmaa ei tarvita kuin englannin kielen alkeet. Loppukohtauksessa kuultu suomen kieli säpsäytti ja liikuttikin.
Kommentointi suljettu.