Homma lähti siitä, että halusin kasata melodista heviä soittavan kokoonpanon, koska tämän tyylisessä bändissä en ole vuosiin ollut ja se on kuitenkin kaikkein lähinnä sitä omaa makua. Toinen juttu oli se että halusin mukaan maailman parhaimmat bändikaverit. Ssellaiset, joiden kanssa on helppo tehdä hommia ja huumorikin täsmää. Lisäksi bändi olisi mahdollisimman demokraattinen, kaikkien biisi-ideat kuunnellaan ja paljon tehdään ihan treenikämpällä jamittelemalla. Kaikkien muiden paitsi Jari Pailamon kanssa olen soittanut erinäisissä projekteissa. Tuttu mies hänkin toki oli muista ympyröistä.
Kysyin ensin Wirmanin Anttia mukaan ja puhuttiin, että jos Rantasen Pasi vielä innostuu, niin sitten laitetaan bändi pystyyn. Sitten pyysin Time Schleiferin ja Jarin mukaan. Hauskinta koko hommassa oli se, että se kokoonpano ,mikä mulla oli mielessä, toteutui. Varsinainen dream team on siis kasassa. Tälläistä musaa ei kannata lähteä tekemään, jos sulla ei ole tajuttoman kovaa laulajaa. Pasi Rantanen onneksi on sellainen. Biisien on myös oltava tällaisessa heavyssä erittäin särmiä ja melodisia jotta homma on vakuuttavaa.
Kokemusta ja konkarien intoa
Emme ole lähteneet nuoruuden innolla odottamaan miljoonien levydiilejä, vaan tekemään sitä, mitä olemme aina rakastaneet ja diggailleet. Jos joku vielä jonain päivänä musiikkiamme ostaa ja pääsemme tekemään No Man`s Land:in kanssa keikkoja, on kaikki plussaa. Meidän seuraava kesällä ilmestyvä videobiisi ”One for the Road” kertoo itse asiassa hieman humoristisesti siitä, miten 15-vuotiaana haaveiltiin rocktähtedystä ja kaikesta oheistoiminnasta. Lisäksi siinä kuitenkin annetaan ymmärtää, että sitähän me vieläkin haluamme tavallaan, mutta iän myötä tulleet paljon realistisemmaksi asian suhteen. Ehkei se ”juna vielä kumminkaan mennyt”:)
Nyt on hevissä muodissa taas tuollainen thrashimpi juttu, mutta kyllä joku Santa Cruz on osoittanut että melodisemmallekin tyylille on kysyntää. Tosin he ovat nuoria ja lahjakkaita, me taas… no, hieman vanhempia. Heavyn nykytila on aina ollut ja tulee olemaan niin, että se on joko vähemmän muodissa tai enemmän muodissa, mutta koskaan se ei kokonaan ole kuollut. Ne jotka kasvoivat hevin kanssa 1970-1980-luvuilla, ovat nyt parasta ostajakuntaa, työssäkäyviä keski-ikäisiä. (HEP! Toim. huom.)
Vaikka No Man`s Land:issa onkin sotainen sanoitus, en usko että hirveästi muita sotateemaisia biisejä ainakaan ensimmäiselle levylle tulee. Halusin kirjoittaa tekstin kunnianosoituksena sotiemme veteraaneille ja bändin nimibiisinä se tietysti puolusti hyvin paikkaansa. Muut biisit kertovat ehkä enemmän kaikesta perusjutuista, ihmissuhdehommia ja sen sellaista sanan helinää. Ehkä joskus osuu joku fiksumpi tekstikin kynän alle. Musa ja kokonaisuus puhukoon puolestaan.
Sankareille
Rainbow:n paluuta olen henkilökohtaisesti odottanut vuosikausia ja se on hieno juttu jos se toteutuu. Onhan se yksi ehdottomia omia suosikkeja kautta aikojen. Blackmorehan ei käsittääkseni ole vielä antanut mitään lausuntoa aiheesta mutta odotetaan innolla. Onnistuin näkemään Rainbow:n aikoinaan vain kerran Helsingin Kulttuuritalossa, mutta sekin oli jo viimeisiä aikoja. Laulussa oli silloin Doogie White. Jokusia vuosia sitten sain toimia muutaman keikan Joe Lynn Turnerin rumpalina, kun hän keikkaili Suomessa ja täytyy sanoa että se oli fiiliksenä uskomaton. Käsikarvat oli pystyssä koko keikan ajan kun soitettiin niitä vanhoja Rainbow-klassikoita ja välillä piti kelata että onks toi nyt oikeesti sama ukko tossa keulilla, mitä pikkupoikana diggaili ja tietysti diggailen vieläkin.
Tietysti oli harmillista että kaikista kovin eli Ronnie James Dio kuoli. Uskon että hänellä olisi vielä jokunen vuosi ollut annettavanaan. Dickinsonin syöpä on myös ikävä juttu. Toivottavasti sen hoito onnistuu ja saamme vielä nauttia hänenkin laulustaan tulevaisuudessa. Onhan se totta, että tuo edellinen polvi alkaa olemaan siinä iässä että kaikenlaista pikkuvikaa alkaa tulemaan, mutta uskon että meillä on vielä tovi heidän seurassaan. Ja ainahan No Man`s Land voi jatkaa mestarien viitoittamaa tietä. Meillähän on vielä 20 vuotta aikaa.
Mitä tuleman pitää?
Tällä hetkellä demotetaan viimeisiä biisejä levylle ja sellainen runsas kymmenen biisiaihiota on nyt valmiina. Lisäksi elokuussa on meidän ensimmäinen keikkamme On The Rocksissa Helsingissä, joten siihen mennessä niiden pitää olla ainakin valmiita. Levyntekoon lähdemme heti sen jälkeen ja nyt kesän aikana lähestymme levy-yhtiöitä, jos se jotakin kiinnostaisi julkaista. Näyttäsi myös siltä, että tämä ei ole mikään sivuprojekti kenellekään, vaan kaikki ovat aidosti innoissaan tästä ja haluavat tehdä tätä 100% pieteetillä.
Antti ja minähän soitamme myös Warmen-yhtyeessä, mutta koska se on kuitenkin niin projekti kuin olla ja voi, niin sen kanssa ei tule ongelmia. Warmenin vasta viides keikka kautta aikojen on muuten ensi kesänä Tuskassa. Lisäksi minulla on Raskasta Joulua -kiertue mutta se työllistää lähinnä vain marras-joulukuun. Time soittelee erinäisissä bändeissä, niin kuin Jarikin, mutta en tiedä onko heillä nyt niin mitään sellaista, mikä sekoittaisi aikatauluja sen kummemmin. Pasihan on nyt takaisin Thunderstonessa, mutta uskon, että hän pystyy klaaraamaan kahden bändin välillä ihan hyvin. Tehdään rauhassa ja katsotaan, mitä tulee. Mutta varmaa on, että melodista hevirokkia on ainakin luvassa. Jos tykkäät Whitesnake, Dio, Mr Big jne -osastosta, on No Man`s land juuri sinun bändisi!
T:Mirka
No Man´s Land:
Pasi Rantanen, laulu (Thunderstone)
Antti Wirman, kitara (Warmen)
Jari Pailamo, kosketinsoittimet (Kiuas, Ponies To Kill)
Time Schleifer, Basso (Enfarce)
Mirka Rantanen, rummut (Warmen, Raskasta Joulua ja ex-Thunderstone,
ex-Kotipelto-band)
Kommentointi suljettu.