Tekisikö joskus mieli irroitella vähän enemmän, nauttia live-konsertin fiiliksestä kotioloissa? La Scala on siihen ehkä paras ratkaisu, mitä on koskaan tullut vastaan.
Hifin utopia, se tavoittamaton unelma, on saada kotilaitteisto kuulostamaan mahdollisimman vähän toistolaitteistolta ja mahdollisimman paljon aidolta esitykseltä. Klipsch La Scala -kaiuttimet maksavat toki paksun tukon rahaa, 14 000 euroa parilta, mutta myös vievät poikkeuksellisen pitkälle kohti tuota utopiaa etenkin kun pyrkimys on päästä live-konsertin tunnelmaan.
La Scala on amerikkalaisvalmistaja Klipschin toiseksi suurin malli, suurempi on enää Klipschorn. Klipschorn vain vaatii nurkka-asennuksen toimiakseen. Tämän takia La Scala on käytännössä moneen kotiin se suurin malli. Nyt kuuntelussa oleva AL5-versio on La Scaloista tuorein.
Minä olen tottunut keskivertoa suurempiin kaiuttimiin, mutta pakko myöntää La Scalojen olevan jo melko kookkaat (leveys 62 cm, syvyys 64 cm ja korkeus 102 cm). Toisaalta kaksi asiaa auttaa kaiutinparin istumisessa kotiympäristöön. Ensimmäinen on yksinkertaisen konstailematon muotoilu ja toinen on se, miltä ne kuulostavat kun istuu kuuntelemaan ja avaa vähän voimakkuussäädintä.
Vaikein asia, ulkonäkö
Ottaen huomioon La Scala -parin hinnan sinulla todennäköisesti on tiettyjä oletuksia sen viimeistelystä. Sanotaan se nyt suoraan, La Scala ei ulkoisesti joka suhteessa vastaa sitä mielikuvaa, jonka 14 000 euron kaiutinpari todennäköisesti ennen ensitapaamista tajuntaan muodostaa.
Ulkoasu on toki siisti, mutta vähän pelkistetty ja materiaalit eivät tunnu erityisen arvokkailta. Amerikkalaisille tyyli on selvästi eri asia kuin eurooppalaisille. Heillä moni asia on kaukaa katsottuna näyttävää, mutta lähempää tutkittuna pahimmillaan vähän halvan näköistä. La Scala ei näytä halvalta, mutta on sen pinta – ainakin testiparin mustana – perustasoa, samoin esimerkiksi liittimet. Asioita, jotka eivät vaikuta pennin vertaa äänenlaatuun, mutta kyllä minä toivoisin sitä, että esimerkiksi se joka esitteessä painotettu käsin valittu viilu jätettäisiin vahvasti puun tuntuisena esille (eli pintakäsittely olisi vahaus tai öljy, ei muovilta tuntuva lakka).
Toisaalta La Scalan muotoilu on vähintäänkin pelkistettyä ja siten hyvinkin skandinaavisen oloista. Ja muotoilun yhden kruunamattoman kuninkaan, Dieter Ramsin, kymmenen prinsiipin oloista hyvinkin tarkkaan.
Braunin pääsuunnittelija tiivisti asian niin, että hyvä muotoilu:
- on innovatiivista.
- tekee tuotteesta hyödyllisen.
- on esteettistä.
- tekee tuotteesta ymmärrettävän.
- on huomaamatonta.
- on rehellistä.
- kestää aikaa.
- on perusteellista viimeistä yksityiskohtaa myöten.
- on ympäristöystävällistä.
- on niin vähän designiä kuin mahdollista.
Klipsch La Scala täyttää varsin hyvin kaikki kohdat edellä mainitusta listasta. Onko se siksi tai siitä huolimatta sinua viehättävä, onkin sitten jo täysin makuasia.
Lisäys: La Scalan sijoitusta helpottaa huomattavasti se, että kaiutin toimii hyvin seinän vieressä ja jopa nurkasssa.
Helpompi asia, tekninen rakenne
Raskaan materiaalin, kaiutinkartion tai -kalotin, liike ei kytkeydy hyvin yhteen kevyen ilman kanssa. Torvi säteilijan edessä sovittaan raskaan säteilijän värähtelyn tehokkaasti kevyen ilman värähtelyksi ja sillä saadaan moninkertaistettua hyötysuhde.
Keskialueella ja diskantilla torvet tai kauniimmin sanottuna suuntaimet ovat nykyään suhteellisen yleisiä, mutta bassoilla kotihifissä edelleen äärimmäisen harvinaisia. Tämä johtuu ihan siitä, että torven mittojen on oltava suhteessa toistettavaan aallonpituuteen. Keskialueella ja diskantilla aallonpituus on senttejä tai korkeintaan muutama kymmenen senttiä. Sen kokoluokan torvet eivät vielä vaadi kahta kantajaa.
Bassotorvesta, joka toistaa metrien mittaista ääniaaltoja, tulee väkisin suuri. Kuten Klipsch La Scalan yli 60 cm kanttiinsa olevasta bassokuutiosta näkee. Mutta! Yhden kaiuttimen bassotorven suun pinta-ala on yli 3 000 cm2, 2,5 kertaa 18-tuumaisen pinta-alan verran. Ja sen muuten kuulee. Kuulee kyyneleet silmissä ja suupielet mielipuolisen näköisenä virnistellen.
Kotelo on tosiaan onneksi jaettu kahteen osaan. Bassokuutio istuu lattialla ja sekä keskialue- että diskanttitorven sisältävä yläosa istutetaan sen päälle. Diskantilla valmistaja luottaa edelleen Tractrix-muotoiseen torveen, keskialuetorvi taas avautuu eksponentiaalisesti. Diskanttitorven pohjalla on yhden tuuman kompressiodriveri, keskiäänitorven pohjalla kaksituumainen kompressiodriveri ja syvällä bassotorven laskosten takana on 15-tuumainen bassoelementti.
Riittävän neutraali, mutta luonteikas
Ohjelmalähteenä minulla oli koko kuuntelun ajan GoldNote DS-10 -streameri, josta soitin lähinnä Tidalissa olevia albumeja. Vahvistinpuolella aloitin hyvin kohtuuhintaisella Emotiva BasX PT-100 -esivahvistimen ja BasX A-300 -päätevahvistimen yhdistelmällä.
Jos La Scalan ääntä vertaa johonkin ultraneutraaliin monitoriin, se ei ole aivan yhtä neutraali. Mitään rasittavia virheitä ei kuulu, mutta luonnetta on monitoria enemmän. Ääni on täyteläinen, keskialueeltaan sopivan läsnäoleva olematta kuitenkaan syliin tuppautuva ja diskantti on kirkas olematta päällekäyvä. Ja silti, nämä tyypilliset äänensävylliset määreet kertovat olemattoman vähän siitä, miltä La Scala kuulostaa.
Tyypilliset äänensävylliset määreet kertovat olemattoman vähän siitä, miltä La Scala kuulostaa.
Kaiuttimien ääni on käsittämättömän vähän kaiutinmainen. Billie Holidaysta Billy Gibbonsiin, Herbie Hancockista Hans Zimmeriin, Madonnasta Metallicaan kaikki on välittömämpää, aidompaa, isompaa ja elävämpää kuin tavallisilla kaiuttimilla. Ei isottelevaa tai mahtailevaa, mutta vähemmän purkitettua, enemmän elävää ja tuoretta.
Kevyen musiikin kanssa on koko ajan tunne kuin olisin live-konsertissa. Ja tämä siis siitä huolimatta, että äänenvoimakkuus on kohtalaisen hillitty. Ääni on niin hulppean vaivaton, että sellaista en ole juuri kuullut muista edes suurinpiirtein saman hintaluokan kaiuttimista.
Kevyen musiikin kanssa on koko ajan tunne kuin olisin live-konsertissa.
Entäs sitten kun volumesäädin lipeää hillitystä sinne lähemmäs hillitöntä. Ocean’s Eleven -soundtrackin The Plans tuntuu paineena rintalastassa, mutta ei epämiellyttävänä tunteena korvissa. Herrat Clooney ja Pitt ovat vain poikkeuksellisen vahvasti läsnä. Ja ihan sama tunne tulee kun Saul Bloom toteaa ”My name is Lyman Zerga”.
Mennään vielä pidemmälle hillittömän puolelle ja valitaan Infected Mushroomin Avratz. Basson kiinteys, sävykkyys ja kehossa tuntuvuus ovat aivan eri luokkaa kuin normaalilla kotelokaiuttimella. Bassotorven eteen asetettu kämmen tuntee ääniaallot selkeinä. Ei siis mitään refleksiputken puhinaa vaan sen ihan oikean ääniaallon.
Askel ylöspäin
On aika vaihtaa soimaan kaiuttimien arvolle paremmin sopiva vahvistin joten ähellän painavan Audio Analoguen Pegason kunniapaikalle. 2 x 50 wattia putkista irrotettavaa A-luokkaa. Diskantin kirkkaus säilyy, mutta puhtaus paranee oleellisesti. Läpikuultavuus ja elävyys ottavat vielä useamman askeleen eteenpäin, samoin transienttien nopeus niin musiikissa kuin ylöspäin nykivissä suupielissäkin.
Tämä oli oikea muutos. Klipsch itse asiassa vihjailee itsekin, että heidän Heritage-kaiuttimiaan kannattaisi soittaa nimenomaan putkivahvistimilla. Huomasin vihjeen asialliseksi jo Forte III -testissä ja La Scala AL5 tuo vielä isomman harppauksen äänen koukuttavuudessa kun perusasialliset transistorilaitteet vaihdetaan hyvään putkivahvistimeen. 105 desibelin herkkyys tarkoittaa, että jo ihan muutama puhdas watti riittää normaaleissa kuunteluolosuhteissa jotakuinkin mihin vain, sinfoniaorkesterista tuoreimpaan toimintaelokuvaan.
Lisään äänenvoimakkuutta hiljalleen ja päädyn sellaiseen määrään ääntä, että harva on koskaan sellaista kuunnellut – saati sitten näin puhtaana. Vielä harvempi kohtuutehoisen putkivahvistimen syöttämänä. Bassoiskut lävähtävät salamannopeina lävitseni ja ilon kyynelten läpi on vaikea nähdä kirjoittaa, mutta Pegasossa on vielä reserviä useampikin pykälä jäljellä. Tätä tarkoittaa dynamiikka, tätä tarkoittaa kaiutin, joka voi soida live-voimakkuudella. Ja ennen kaikkea, tätä tarkoittaa ääni, joka vie mennessään, innostaa tanssimaan, riehumaan kädet kohti kattoa tennarit mattoa tampaten musiikin energian kuljettamana. La Scalan ja perusasiallisen jalustakaiuttimen ero on kuin tiukan superauton ja renkailtaan tyhjän polkupyörän.
Pystytkö sinä tarjoamaan kaiuttimen arvoisen ympäristön?
Haluaisinko minä Klipsch La Scala AL5:t? Kysymys on toisaalta ihan typerä – no ihan varmasti tietenkin haluaisin, ja toisaalta oleellinen. La Scala on kuin superauto ja jos sillä aina vain ajaa ruuhkassa tai cruisailee rantakahvilan parkkiin, saa sekä paljon kateellisia katseita että menettää 95% kyseisen laitteen tarjoamasta mahdollisuudesta hauskanpitoon. Mutta ei tiukimmalla superautolla ole pakko ajaa niin kovaa, että itseään ja matkustajaa pelottaa eikä La Scalalla ole pakko soittaa musiikkia niin kovaa, että pelkää kuulonsa lisäksi sisäelintensä vaihtavan paikkaa.
…kylmiä väreitä, tahattomia hihkaisuja ja innostuneita pakkoliikkeitä…
Jos kuuntelet aina hyvin rauhallisesti, on markkinoilla selvästi La Scalaa halvempiakin kaiuttimia, jotka ovat sävykkäämpiä vaihtoehtoja. Jos autoilusi rajoittuu ruuhkan mukana ryömimiseen, on mukavampiakin autoja kuin superauto. Sen sijaan pelkästään se, että antaa sen verran hanaa, missä perusperheauto ja perushifikaiutin siirtyvät kauas pois omalta mukavuusalueeltaan ja ajautuvat suorituskykynsä äärirajoille, superautot ja superkaiuttimet kuten La Scala AL5 tarjoavat kylmiä väreitä, tahattomia hihkaisuja ja innostuneita pakkoliikkeitä aiheuttavan tunnelman.
Kiertelen vastaamasta kysymykseen, haluaisinko. Haluaisin, mutta en. Johtuen ihan siitä, että minulla ei ole tilaa, jossa La Scala soisi kuten sen soisi soivan. Äänensävyä olisi helppoa säätää. Kaiuttimet suunnattuna kohti kuuntelupaikkaa ja ilman maskeja diskantti on kirkkaimmillaan, vähän liian kirkas minun makuuni (olen superallerginen ylikirkkaalle yläpäälle), mutta suurinpiirtein seinien suuntaisesti asetettuna ja maskit keskialue- ja diskanttitorvien edessä sävy on paljon rauhalllisempi.
Sen sijaan stereokuvaa en saisi optimaaliseksi, kuunteluetäisyyttä saisi olla ainakin neljä – viisi metriä eivätkä olosuhteet kotona mahdollista kuin puolet siitä. Liian läheltä instrumentit ovat oikeilla kohdillaan, mutta kokonaisuus ei vielä loksahda täydellisesti paikoilleen. Sama oli muuten Klipschin normaalimalliston RF-7 III -lippulaivalla, sekin kaipasi peruspurkkeja enemmän kuunteluetäisyyttä.
Jos sinulla on isompi huone, jossa kuuntelet musiikkia ja haluat joskus nauttia elävän esityksen kaltaisista äänenpaineista, voit hankkia paljon tehoa kestävät peruskaiuttimet ja yrittää pakottaa ne soimaan riittävän lujaa sillä paljolla teholla (ei siitä oikein tahdo tulla mitään vaikka olisi kilowattiluokan vahvistin). Tai sitten voit hankkia superherkät kaiuttimet ja antaa niiden soida vähintään riittävän lujaa hyvin kaunisäänisellä pienitehoisella vahvistimella. Plus tietysti se vaihtoehto, että paljolla teholla ja superherkillä Klipscheillä puhallat naapurilta kalsarit jalasta.
Paljolla teholla ja superherkillä Klipscheillä puhallat naapurilta kalsarit jalasta.
Suomessa La Scala AL5:a ei tätä kirjoittaessani ole vielä kenelläkään esillä, mutta tallinnalainen Audio Tehnika omistaa tämän testiparin. Suosittelen vain, että ette mene kuuntelemaan. La Scala AL5 saa vähän isommatkin normaalikaiuttimet kuulostamaan auttamattoman paksuilta, tasapaksuilta ja hitailta, jos yhtään arvostatte sitä, että joskus on kiva antaa hanaa runsaammin. Minä nautiskelen vielä hetken Rinneradion On-albumia ennen kuin on aika pakata La Scalat takaisin laatikoihinsa matkalle Viroon.
PS. Tätä varmasti jotkut miettivät: Valmistajan ilmoittama basson alarajataajuus La Scala AL5:lle on 45 hertsiä, riittääkö se? La Scala kuulostaa selvästi siltä, että basso ei murahda ihan alimpiin vavahduksiin, sen voi myöntää. Mutta kun lopettaa esitteen lukemisen ja pääsee kuuntelemaan La Scalaa, huomaa myös unohtavansa lähes välittömästi sen, että alimmat vahvahdukset puuttuvat. Kun kaiutinparin säteilevä bassopinta-ala on sama kuin viidessä 18-tuumaisessa, millaisella ratkaisulla saataisiin samalla nopeudella ja herkkyydellä yksi oktaavi lisää ulottuvuuta? En tiedä, onko tälläisen suunnan antaminen valmistajan, maahantuojan ja jälleenmyyjien mielestä sopivaa, mutta minä ehkä kyselisin Liedossa olevan Aura-Audion niitä torvisubwoofer-malleja, joita heidän nettisivuiltaan ei suoraan löydä.
Lyhyesti: Järjettömästi dynamiikkaa, josta seuraa tarve antaa hanaa, josta seuraa tarve hihkua ja pomppia musiikin mukana.
Hinta: 14 000 euroa parilta
Maahantuoja: Loudgroup
Kuvat: Valmistaja ja Samu Saurama
Kommentointi suljettu.