CMX soitti Provinssissa varaslähdön rauhallisempia kappaleitaan Ora & Labora -otsikon alla. Provinssin erinomaisen vastaanoton saanutta keikkaa seurasi lokakuun kattanut konserttisalikiertue samalla otsikolla. Luvassa oli CMX:n rauhallisempaa materiaalia vähän toisenlaisissa olosuhteissa. Pitihän tätä harvinaisuutta lähteä katsomaan, ja Savoyn torstain keikka istui kalenteriin. Mutta miten toimii CMX:n materiaali, kun sekä yleisö että bändi istuvat keikan ajan?
Olen usein sanonut CMX:n kuulostavan aina CMX:ltä, enkä allekirjoita jakoa rokkaavampiin ja kevyempiin kappaleisiin. Kyse ei ole samasta asiasta kuin metallipumpun laittaessa albumille yhden balladin sekaan. CMX:n osalta kyse on pikemminkin eri sijainneista samalla asteikolla. Esimerkiksi viimeisimmän Cloaca Maxima III -kokoelman aikanaan Seitsentahokas -albumilta liian raskaana poispudonnut Supersäie ja radiosoitossa valitettavan puhkikulutettu Ruoste ovat samalta yhtyeeltä. Niiden väliselle janalle mahtuu melkoisen paljon materiaalia, kuten janan ulkopuolellekin.
CMX:n keikoilla olen tottunut kuulemaan sekä raskaampaa ja rokimpaa CMX:ää kuin kevyempääkin materiaalia – sekä kaikkea siltä väliltä. Edes levynjulkaisukiertueilla ei ole ollut mitenkään selvää, että uuden albumin materiaalia soitettaisiin kovin montaa kappaletta. Sitten on tietysti kaksi kertaa toteutettu Kuljettuja teitä, harvoin kuultuja lauluja -kiertueet, joilla soitettu materiaali on kuultu pääosin ensimmäisen kerran livenä. Yllätyin kuitenkin lukiessani CMX:n tekevän Ora & Labora -otsikon alla rauhallisempaan materiaaliinsa keskittyvän kiertueen, jossa kuulijoille myydään istumapaikat ja samassa asennossa soittaa yhtyekin. Jaa että ei mesotakaan nyrkit ilmassa yökerhon lattialla yhtyeen riehuessa lavalla? Tietenkin buukkasin itselleni liput Savoyn keikalle, ja pakotin mukaan muutaman kuulijan, joille tämä oli ensimmäinen CMX:n keikka.
”Kaksi tuntia sietämätöntä hippipaskaa”
Keikka alkoi vähintään mielenkiintoisesti. Intronauha alkaa lukea vanhaa radion stereotestiä, ja samalla kuuluu korvia repivä ulina. Herrat ovat huumorin kanssa liikkeellä, oletan. Kunnes vahtimestari karjaisee ovelta kyseessä olevan palohälytys ja sali tyhjennetään. Vartin päästä uusi yritys ja keikka vihdoin alkaa. CMX astelee lavalle, istuu alas (!) ja Myrskyn ratsut alkaa.
Materiaali risteilee koko CMX:n tuotannon ajallisella janalla. Ensimmäinen setti – keikalla on lyhyt väliaika – koostuu enemmältä osin Vainajala – Pedot – Dinosaurus Stereophonicus -akselilta. Harvinaisuuksina kuullaan kaksi ainoastaan singlejen b-puolina (ja myöhemmin kokoelmilla) julkaistua kappaletta, Joet ja Punainen nro 6. Puolivälinen Valles Marineris Mesmerialta sekä ensimmäisen setin toiseksi viimeinen Vainajala nostavat ihon kananlihalle.
Toinen setti jatkaa samoissa tunnelmissa, kunnes kaksi kappaletta ennen varsinaisen setin päätöstä Yrjänä tiedustelee, kelpaisiko yleisölle – jota yhtye ei pimeydessä näe – proge. Hyväksyvän huutomyrskyn katkaisee Kon om paxin (viimeisimmältä albumilta Alkuteos) alkuriffi ja se on menoa. Mukana tunnelmoinut sali räjähtää. En tiedä montako kertaa voin yllättyä, miten timantinkova rumpali Olli-Matti Wahlström on – ja miten hyvin mies sopii yhtyeeseen. Vastahan hän on seitsemän vuotta ja kolme albumia soittanut CMX:n miehistössä.
Ennen encorea kuullaan vielä Talvikuninkaan päätösosa Kaikkivaltiaan peili, jonka kitarasoolo on kenties paras, mitä Halmkrona on koskaan soittanut. Koko keikan istunut Rasiokin nousee seisomaan. Encoressa kuultiin vielä Pyydä mahdotonta ja itseoikeutetusti Ruoste.
CMX:n Ora & Labora oli kuuntelijana vähintään mielenkiintoinen kokemus. Tunnelma vaihteli hartaasta keskittyneeseen ja siitä riemastuneeseen. CMX soitti lavalle rakennetun avoimen kuution sisältä. Kuutioon heijastettiin kappaleiden mukana vaihtelevia värimaailmoja kuin revontulia ympäröivän lavan ja yleisön jäädessä pimeyteen. Isosta lavasta huolimatta tunnelma oli intiimi. Täytyy myös sanoa, että tämä osa CMX:n tuotannosta pääsi livenä paremmin oikeuksiinsa kuin räyhäkkäämmän tuotannon seassa tutummalla keikalla. ”Meillä on tarjolla teille kaksi tuntia sietämätöntä hippipaskaa”, Yrjänä totesi keikan avaukseen. Huumoria.
Keikka vedettiin CMX:lle poikkeuksellisesti runsaiden taustanauhojen tuella ja siten albumiversioille erittäin uskollisina. Tämäkin lienee harkittu keino erottaa Ora & Labora -esitys tutummista yökerhokeikoista, joilla taustanauhoja on kuultu käytännössä vain kappaleen sitä ehdottamasti vaatiessa. Poikkeuksena tulee mieleen Kauneus pettää, josta kuultu versio oli yllättäen ärjympi, kuin levytetty näkemys.
Miten näet, miltä kuulostaa
Minä tunnetusti pidän CMX:stä, joten ketään tuskin yllättää, että minä pidin Ora & Laborasta ihan liikaa. Nämä erikoiskeikat ovat ehdottomasti osallistumisen arvoisia jo siksikin, että olen nähnyt yhtyeen riittävän monta kertaa, jotta levynjulkkarikiertueet eivät sisällä suurempia yllätyksiä. Olo on lähinnä kotoisa ja energia virtaa kuten aina. Mutta miten sitten progediggarista, joka on tutustunut CMX:ään lähinnä Rush-viittausten kautta ja joka ei ollut yhtyettä koskaan livenä nähnyt? Teemu, ole hyvä.
Minulle CMX on samanaikaisesti tuttu ja vieras yhtye. Bändin progeystävällisimmät albumit Dinosaurus Stereophonicus ja Talvikuningas ovat vuosien aikana pyörineet tehosoitossa, ja jälkimmäisen voisin jopa julistaa yhdeksi parhaista kotimaisista ja suomenkielisistä progealbumeista. Sen sijaan muun tuotannon kuuntelu on jäänyt satunnaiseksi, ja sokeita pisteitäkin löytyy reilusti. Tätä taustaa vasten bändin Ora & Labora -keikka tarjosikin mielenkiintoisen ja jokseenkin haastavan ensikosketuksen live-CMX:n maailmaan.
Keikalla korostunut yhtyeen rauhallisempi puoli ei ole ehkä se syy, miksi bändiä kuuntelen, mutta materiaali on ”heikoimmillaankin” miellyttävää. Yhtyeen soitosta ei juuri moitteita tarvitse antaa, mitä nyt A.W. Yrjänän laulusta kuulee miehen olevan ensisijaisesti kappaleentekijä ja toissijaisesti kappaleiden tulkitsija. Hieman harmitusta aiheutti yhtyeen runsas taustanauhojen käyttö koskettimien, jousien ja muiden elementtien osalta. Olisin itse toivonut, että tällainen intiimi salikonsertti olisi ennemminkin toiminut tilaisuutena sovittaa kappaleita uusiksi näissä puitteissa soitettaviksi sen sijaan, että studioversiot pyrittäisiin sataprosenttisesti toisintamaan taustanauhojen avulla.
Rauhallisesta lähestymistavasta ja istumapaikoista huolimatta dynamiikkaa ei ollut unohdettu, ja settilista oli yllättävänkin monipuolinen. Ehkä juuri hillityn yleistunnelman vuoksi varsinaisen setin päättänyt Kaikkivaltiaan peili iskikin käsittämättömän kovaa ja tarrasi täysillä otteeseensa. Nyt puhutaan kotimaisesta progesta parhaimmillaan. Tätä lisää, kiitos!
Päin hiljaisuuden ääniä
Ora & Labora todistaa omalta osaltaan, missä asemassa CMX on. Yhtye voi halutessaan toteuttaa Ora & Laboran kaltaisen kiertueen ilman ongelmia materiaalin tai yleisön riittämisestä. Kappaleita riittäisi toiseenkin samanlaiseen kiertueeseen kokonaan eri settilistalla. Yleisöltä kappaletoiveita kysyttäessä ehdotuksia tuli useita satoja.
Itse odotan uutta CMX-albumia – sekä sitä seuraavia oletettavasti rokimpia keikkoja – innolla. Toisaalta en pahastuisi, vaikka Ora & Labora -tyyppinen kiertue uusittaisiin. Ihan jo senkin takia, että en ole vieläkään kuullut kenties lempikappalettani, Aion-albumin päättävää Hautalinnut, livenä.
Kommentointi suljettu.