fbpx
Testit

Tannoy Revolution XT 8F -lattiakaiuttimet testissä

Tannoy Revolution XT 8F ei ole ihan pieni kaiutin. Leveyttä on melkein 32 senttiä, syvyyttä vielä enemmän ja korkeuttakin 108 senttiä. Sopivalla muotoilulla rakennetta on kuitenkin onnistuttu keventämään, taaksepäin kapeneva kotelo ja lattiasta irti oleva etulevy vähentävät massiivisuutta huomattavasti. Testiparin tumma pähkinäpinta yhdessä metallinhohtoisen elementtien kanssa myös huokuu arvokkuutta enemmän kuin parin tonnin hintalapusta uskoisi.

Etulevyn leveys mahdollistaa mukavan ison kahdeksantuumaisen koaksiaalielementin. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kahdeksantuumaisella koaksiaalilla on seuranaan vielä kahdeksantuumainen bassoelementti! Nämä kaksi kahdeksantuumaista per kaiutin tarkoittavat kaiutinparille hyvin suurta säteilevää pinta-alaa. Pintaa on jo enemmän kuin yhdessä 15-tuumaisessa elementissä eli bassopäältä on oikeus olettaa suuria tuntemuksia.

Koaksiaalielementissä diskantti on bassokeskiääniskartion pohjalla ja kartio toimii torvena eli suuntaimena diskantille. Rakenteen yksi hyvä puoli on se, että säteily lähtee yhdestä pisteestä ja tämä kuuluu yleensä erityisen yhtenäisenä ja aitona stereokuvana. Toinen hyöty on se, että diskantti ja keskialue ovat erittäin helppoja sovittaa toisiinsa, jakotaajuusalueelle ei jää minkäänlaista epäjatkuvuuskohtaa.

Dual Concentric on Tannoyn tavaramerkki viime vuosisadan puolivälistä alkaen.

Eloisa ja makea

Tannoy Revolution XT 8F:n diskanttitoisto on kirkas ja puhdas, yleinen läpinäkyvyys ja napakkuus ovat todella korkeaa tasoa. Stereokuva piirtyy selvästi tarkemmin kuin pienemmillä ja edullisemmilla kaiuttimilla. Kiitos yksipistesäteilijänä toimivan koaksiaalielementin. Samoin kuin sen, että se koaksiaalielementti on jo suhteellisen suuri eli suoraa ääntä tulee kuuntelupaikalle paljon enemmän kuin pikkukaiuttimista. Pikkuelementit ovat siis ympärisäteilevämpiä eli huoneheijastukset ovat voimakkaampia.

Ihan neutraalia hieman kirkkaampi diskanttitoisto alleviivaa hyvillä äänitteillä elävyyttä ja pirteyttä. Kääntöpuoli on se, että se myös paljastaa oheislaitteiston laadun melko selkeänä, älä kytke näitä karkeasti soivaan halpissettiin tai raastat korviasi tarpeettomasti. Diskantti ei kuitenkaan ole niin suuri ongelma kuin äkkiä voisi kuvitella. Voimalla alas ulottuva bassopää tasaa tipan koholla olevan diskantin erottuvuutta. Siinä missä kevytbassoisessa pikkukaiuttimessa parin desibelin nousu diskantilla voisi pistää pahastikin korviin, se vain juuri erottuu järeässä kaiuttimessa, jonka toisto hätyyttelee huoneessa kuuloalueen alarajaa.

Bassopää on yhtä aikaa hyvin ulottuva ja todella mehevästi potkaiseva. Ei aivan studiohenkisen neutraali, mutta kyllä kerrassaan herkullinen. Basson ulottuvuus tuo fyysiset tunteet vahvoina mukaan, sellaisina jäntevinä ja vartaloon tarttuvina. Metallica Garage Inc. -levyn coverit murisevat selkäpiitä kylmäävällä tavalla. Reilummin hanaa avaamalla Whiskey in the Jar pyrkii ryskimään suoraan kylkiluista läpi ja Sabbra Cadabra on kitarariffeillään syvällä selkäytimessä bassomätkeen tutisuttaessa tuolia.

Pienessä huoneessa bassopää on, miten sen sanoisi, vähintäänkin erittäin mehevä. On siellä muutama desibeli ylimääräistä, mutta jos vain osaa kääntää ryppyotsainenhifisti-katkaisija off-asentoon, hymy pysyy leveänä. Normaalimman kokoisessa tilassa, joka ei korosta bassoa reippaasti, bassopää on vain uskottava ja ulottuva, ylimääräistä paksuutta ei ole.

Aidon tunnelman välittäjä

Paras puoli XT 8F:ssä selviää kuitenkin vasta kun laitetaan soimaan sopiva live-levy. Luonnollisen tarkka stereokuva ja PA:n potkun välittävä bassotoisto saavat live-tallenteet todella elämään. Oikealla annostelulla volumea nenässä tuntuu keväänkirpeä ilma ja ulkoilmakeikan syke, soundi vain on rajusti puhtaampi kuin tyypillisellä PA:lla.

Bassokeskiäänisen kartio toimii torvena eli suuntaimena diskantille.

Ei sillä, kyllä Orbitalin The Saint -raita sai sekin kylmät väreet selkäpiihin. Minä pidin Val Kilmerin tähdittämästä elokuvasta useammastakin syystä kun pääsin sitä aikoinaan leffassa katsomaan. Orbitalin musiikki ja tuore ”Pyhimys-Volvo” eivät olleet niitä vähäisimpiä syitä. Hyvin toisenlainen elokuva-soundtrack, Philip Glassin Koyaanisqatsi taas saa huoneen irtoesineet resonoimaan ja nostaa esille vahvoja tunteita mielessä. Samoin kuin Radioteatterin Linnunradan käsikirja liftareille -kuunnelmassakin soinut Pink Floydin Shine On you Crazy Diamond.

Ja Propellerheadsin Take California tuntuu siltä, kuin rintalastani olisi liimattu suoraan bassoelementin puhekelaan muun osan biisistä sykkiessä ympärilläni. Tannoy Revolution XT 8F on kaiutin, joka saa kaivelemaan vanhoja hittejä soimaan uudelleen ihan vain siksi, että ne kaikki kuulostavat niin hauskoilta.

Tukevat liittimet mahdollistavat myös tuplajohdotuksen tai -vahvistuksen.

Vaativa tilalle ja oheislaitteistolle

Esitteessä sanottu 91 desibelin herkkyys on ehkä tipan yläkanttiin luvattu, mutta kyllä Revolution XT 8F -parista irtoaa huomattavan paljon puhdasta ääntä. Säteilevää pinta-alaa on paljon ja sen kyllä huomaa. Reilumpikaan luukutus ei aiheuta ongelmia, basson tukkeentumista tai muuttumista epämääräisen pehmoiseksi.

Yhteensä 15-tuumaisen verran pinta-alaa.

Se toinen ääripää on vaikeampi. Diskanttitoisto on vähän kirkas eikä edes muutu oleellisesti vaimemmaksi sillä, että kaiuttimia ei käännä suoraan kohti kuuntelupaikkaa. Itse asiassa kohdistus ihan tasan kohti parasta kuuntelupaikkaa on se, jossa yläpää toistuu puhtaimmin. Kirkkauteen on kyllä muutama ratkaisu, jotka etenkin useampi hoidettuna tekevät XT 8F:stä miellyttävästi soivan kaiuttimen. Yksi on se, että välttää halpaa ja karkeasti soivaa oheislaitteistoa – hinnat alkaen -AV-viritinvahvistin ei siis ehkä ole se paras seuralainen. Mitä parempi ja miellyttävämän kuuloinen elektroniikka, sen mukavampi lopputulos. Toinen on se, mitä bassopääkin kaipaa: reippaasti opiskelijaboksia suurempi tila ja sen mahdollistama pidempi kuunteluetäisyys. Kolmas luonnollisesti siten tilan akustointi eli älä kuuntele huoneessa, joka on vain betonia ja lasia.

Tannoy Revolution XT 8F ei ole neutraalein toistin, mutta eiväthän kaikki ultraneutraalia kaipaakaan. Jos vähän räväkkä luonne ja bassopää, joka saa mukavasti sisäelimet liikkumaan musiikin tahtiin on sinun juttusi, XT 8F on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuote. Ja onhan se makean soundin lisäksi ulkoisesti erittäin uskottava eikä siltikään vie vararikkoon.

Refleksiaukko on kaiuttimen pohjassa.

Lyhyesti: Jos pidät vähän elämää elävämmästä soundista, XT 8F on hintaansa nähden erinomainen vaihtoehto.
Hinta: 1 999 euroa parilta
Maahantuoja: Sonus Import

Tannoy-kauppiaasi:

Kirjoittaja

5 Comments

  1. HamyAntti

    Olipas taas hyvä arvostelu.
    Olipas taas hyvä arvostelu. Hienoa että joku muukin testaa Tannoy laitteita kuin Englannin omat tyypit. Vieläkö saisi tästä pikkuveljen testiin.

    • Samu Saurama

      Pitää kysellä. Ja vaatikaa
      Pitää kysellä. Ja vaatikaa kaikki lukijat testiä maahantuojalta niin se tietysti auttaa 🙂

  2. Kuinka niiten yksisilmäisten
    Kuinka niiten yksisilmäisten ääni on tämän Tannoyn verratuna?

    • Samu Saurama

      12″ Yksisilmäinen on
      12″ Yksisilmäinen on rauhallisempi ja neutraalimpi (bassoiltaankin, jos putkia tulppaa huoneen ja sijoituksen mukaan). Tannoyssa on selvemmin lievää loudness-fiilistä. Yksisilmäinen on myös selvästi herkempi.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap