fbpx
Testit

Geneva Model M Wireless Bluetooth-kaiutin testissä

Hieman taustatarinaa alkuun: Muutin uuteen asuntoon. Taas. Siinä missä edellisessä asunnossa oli oma huone musiikille ja leffoille, uudesta asunnosta löytyy nykytrendien mukaisesti paljon avaraa tilaa ja vähemmän huoneita. Tämä siis tarkoittaa sitä, että varta vasten pyhitetty viihdehuone ei ole enää mahdollisuus, joten lähes kaikki ääneen tai kuvaan liittyvä on myyty. Kaiuttimet säästin, mutta en mitään muuta.

Radikaali ratkaisu monen mielestä, mutta ihanan vapauttava. Pöytä on puhdas ja tästä on helppo lähteä eteenpäin. Vai onko? Olo on kuin lapsella karkkikaupassa viikkorahapäivänä. Käteinen polttaa taskuun reikää ja valikoimat näyttävät niin kivoilta ja mieleenkiintoisilta. Päätin hengittää hieman ja miettiä, millaisen setin oikeasti haluan.

Tämä johti tilanteeseen, jossa koti oli vailla kunnon äänentoistoa. En halunnut ottaa testiin tässä vaiheessa isoa kasaa vahvistimia, soittimia tai streamereitä. Halusin jotain, jolla voin kuunnella musiikkia helposti siihen sen enempää huomiota kiinnittämättä. Onneksi Samulla oli ehdotus valmiina.

”Helpoin ja nopein asennus,
mitä olen ikinä tehnyt.”

Hyvin sveitsiläinen

Geneva Model M istuu nimensä, hintansa ja kokonsa puolesta uuden malliston keskellä. Uutuutena tässä mallistossa on sisäänrakennettu Bluetooth, joka oli minusta laitteen mielenkiintoisin osa. En ole ikinä kunnolla testannut Bluetoothin välityksellä musiikkia. Muistini oli ainoastaan täynnä karseita paritusongelmia kyseisen teknologian alkuvuosilta.

Kaivettuani ämmän laatikosta ja hetken tuijottamisen jälkeen totesin, että se toden totta on sveitsiläinen. Neutraali ja siisti. Hyvin simppelin näköinen laatikko on kuorrutettu nätisti lakalla ja takaa löytyy minimalistisesti vain muutama liitäntä (antenni, aux ja virta). Värivaihtoehtoina on tarjolla musta, punainen ja valkoinen. Ja nykyään myös pähkinä. Kaikki on siis tähän asti hyvinkin simppeliä ja tavanomaista.

Asetin laitteen aluksi keittiön tasolle, jossa se palvelisi ruoanlaiton yhteydessä taustamusiikin tuottajana. Kokonsa puolesta laite istui täydellisesti keittiööni. Virtajohto kiinni seinään, Bluetoothin valinta kaukosäätimestä ja puhelimesta, Spotify päälle ja se on siinä. Helpoin ja nopein asennus, mitä olen ikinä tehnyt. Koko prosessiin meni noin minuutti.

Äänenlaatu on myös samoilla linjoilla ulkomuodon ja käytettävyyden kanssa. Helposti lähestyttävä ja miellyttävä saundi sulautuu muuhun elämiseen kameleonttimaisella tavalla. Kokkaaminen electro-loungen ja punaviinin kera on parasta mitä voi työpäivän jälkeen tehdä ja Geneva tekee sen helposti ja mukavasti taustalla. Avokeittiö-olohuone kombo täyttyy nätisti biiteistä ja rytmistä, enkä jää kaipaamaan spotti-istuskeluun tarkoitettua stereosettiä.

Tyypilisesti virtajohto on ainoa tarvittava kaapeli. Se kulkee jalustan sisällä siististi piilossa.
Geneva ei ole alttari

Musiikki siis toistuu miellyttävästi. Tällä tarkoitan sitä, että se helposti jää taustalle muun elämisen joukossa. Istuisinko siis suoraan alttarin edessä, jossa Geneva soi? En. Ei sitä ole siihen tarkoitettukkaan. Ei tule bongailtua basistin paikkaa lavalla tai laulajan trikoiden väriä. Erittäin virkistävää ja huoletonta.

Musiikista saa oleellisimman irti, eli hyvän rytmin ja suurimman osan taajuuskaistasta. Kornin Freak On a Leash tarjoilee yllättävän matalaa alarekisteriä ja Adele pianon kera venyy myös suhteellisen korkealle. Parhaiten Geneva toistaa rauhallista myöhäisillan rytmimusiikkia, mutta kyllä sujuvasti kuuntelin biisejä ihan laidasta laitaan, eivätkä pienet siloittelut haitanneet juuri koskaan. Musiikki on oikeasti yllättävän hyvän kuuloista aptX Bluetoothin välityksellä. Nautittavaa, sanoisin.

Musiikkia voi myös säätää kaukosäätimestä vastaamaan paremmin kuuntelijan makutottumuksia. Kaukosäätimestä löytyy säädöt bassoille ja diskantille, 20 pykälää kummallekkin. Itse siirtelin laitetta ympäri kämppää ja tasoja tuli vaihdeltua sijoituksen mukaan. Nautittavan toiston sai aina aikaiseksi. Radion kanssa voi tietysti olla ongelmia. Signaalin vahvuus vaihtelee paikasta toiseen eikä Geneva aina satu olemaan riittävän vahvassa verkossa. Onneksi on puhelimessa TuneIn, jolla asia korjaantui ja radionkin sai soimaan hyvin.

Ilman lattiajalustaa käytössä ovat Model M:n omat tassut.
Mieleenpainuva vaihtoehto

Täytyy sanoa, että Geneva M on vuoden mieleenpainuvimpia laitteita. Laatikko, jolta en odottanut juuri mitään, antoikin todella paljon rahaan nähden. Nautittavaa musiikkia, helppoa käytettävyyttä ja ainoastaan yksi laatikko. Ei tällä hinnalla voi enempää pyytääkään. Lisähintaan saa myös korkean jalan, jos keittiötasollasi ei ole tarpeeksi tilaa.

Onko tämä se ratkaisu mihin siirryn? Ei. Samassa tilassa on myös telkkari, josta leffat katsotaan. Geneva kun ei niiden ääniä pysty toistamaan, niin jotain muuta on keksittävä. Mutta yhtä helppoa ja vaivatonta sen pitää olla. Toisaalta, miten se musiikintoisto terassilla ja mökillä…

Edit: Tänään 19.5.2014 julkistettiin myös mattavalkoinen ja mattamusta värivaihtoehto.

Lyhyesti: Vaivatonta ja nautittavaa musiikintoistoa yhdellä laatikolla. Todellinen ’’Vuoden laite’’-kandidaatti.
Hinta
Geneva Model M Wireless: 549 euroa
Lattiajalusta: 139 euroa
Maahantuoja: TA Distribution Finland

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap