fbpx
Testit

Geneva Model L Wireless -Bluetooth-aktiivikaiutin testissä

Genevan mallisto ylettyy taskukokoisesta Model XS:stä TV-tasona toimivaan XXL:n. Koko mallisto päivittyi Bluetoothilla toimivaksi langattomaksi viime vuoden lopulla. Aivan mainion Model S:n jälkeen piti jotain isompaa saada ehdottomasti testiin.

Pianolakattu musta istuu kiinalaiseen muovisuljuun juuri niin arvokkaasti kuin niiden hintalapuista voi päätellä, mutta sveitsiläisen Geneva Model L:n pinnassa se tuntuu aivan erilaiselta. Varmasti maalikerroksen pohjana oleva tukeva MDF-kotelo vaikuttaa asiaan, samoin kuin paneutuminen pieniin yksityiskohtiin. Tekniikkaa on, hi-techiä ehdottomasti, eikä missään kohdassa ole menty yli siitä, missä aita on halvin.

”Ei koskaan äksyile eikä
ikinä kimitä ilkeästi.”

Geneva Model L huokuu vielä pikkumalleja selkeämmin arvokkuutta ja laadukkuutta. L:n voi laskea tasolle mukana tulevien kumijalkojen varaan, mutta se näyttää ainakin kymmenen kertaa paremmalta omalla tolppajalallaan. Vasta silloin siitä tulee oikea huonekalu, jota ihastelevat sekä sinä että vieraasi.

Kaikki ohjelmalähteet

Olette varmaan joskus kuulleet sellaisesta laitteesta kuin radio. Sillä voi toistaa radiokanavien esivalittuja soittolistoja ja kuunnella sekä soitettavan aseman yhden lauseen mainoksia itsestään että juontajia, joilla ei välttämättä ole mitään sanottavaa. Model L tarjoaa kuusi esivalintaa radiokanaville eli saat kaikki tutut juontajasi nopeasti esille.

Ellei vanhanaikainen radio kelpaa vaan haluat itse valita musiikkisi tai ainakin soittaa tuoreita oman makusi mukaan eläviä soittolistoja on Model L:ssä kaksi linjatuloa (nimetty Line In RCA-liittimille ja Air 3,5-milliselle miniplugiliitännälle) ja langaton Bluetooth, joka tukee hyvin laadukasta aptX-standardia.

Langattoman Bluetoothin lisäksi on kaksi linjatuloa, yksi RCA-liittimillä ja toinen 3,5-millisellä miniplugilla. Johdot kulkevat luonnollisesti jalustaputken sisällä.

Bluetoothin avulla saat Genevan soittamaan aivan kaiken, mihin tablettisi, älypuhelimesi ja tietokoneesi pääsee käsiksi. Ja sitä materiaalia on paljon. Linjatuloihin on helppoa kytkeä televisio, DVD- tai Blu-ray-soitin, verkkosoitin, Applen Airport-asema tai vaikka ulkoisen RIAA-korjaimen kanssa levysoitin.

Suurimmalla osalla meistä on lisäksi iso kirjasto musiikkia CD-levyillä. Toimivat toki nekin. Levy ladataan koneistoon siististä Model L:n yläpinnassa olevasta aukosta.

Nykyajan putkiradio

Ocean’s Eleven -soundtrackin ensimmäinen raita, herra Clooney ehdonalaisvaliokunnan haastateltavana, kertoo puheäänen olevan hyvin neutraali ja selkeästi artikuloiva. Mitään halpojen räysköjen värittymiä tai resonansseja ei ole. Lisäksi ääni pysyy puhtaana vaikka hanaa avaisi hyvinkin reippaalla kädellä.

Itse asiassa paljon dialogia sisältävän leffasoundtrackin kuuntelu muistuttaa hyvin siitä, että Geneva istuu mainiosti littunatelkkarin kaiuttimeksi. Kun Genevan sijoittaa television viereen kuva keskittää äänen itse materiaaliin eikä äänen tuleminen tipan vierestä välttämättä haittaa ollenkaan.

Geneva Model L tarjoaa aina ystävällistä ja pehmeää soundia. Se ei koskaan äksyile eikä ikinä kimitä ilkeästi. Bassopää on pehmeä ja lämminluonteinen, vaikka sen voimakkuutta laskisin. Jos muistelet kaiholla putkiradioiden täyteläistä ja pehmää luonnetta niin tässä on juuri se modernissa kuoressa ja puhtaammalla keskialueen toistolla.

Basso- ja diskanttisäätimet löytyvät kaukosäätimestä, Model L:n äänensävyn saa helposti mieleisekseen.

Kaipaatko teknolla rintalastaan poravasaran lailla täryyttävää biittiä? Siihen ei Model L taitu. Analog Pussyn Trance N Roll kulkee kyllä lujaa, ei siitä ole kysymys. Basson isku vain ei ole vasarasta. Soundin helppo menevyys saa tanssijalan kyllä kevenemään biisi toisensa jälkeen.

Model L on klassinen hovimestari. Aina tahdikas ja aina korrekti vaikka kerrottava asia ei välttämättä aivan sitä olisikaan. Osaa se ärähtääkin tarvittaessa, ei vain tee sitä pahasti.

Edustavin Model L on omalla jalustallaan. Sen kanssa kaiuttimesta tulee tyylikäs ja ajaton huonekalu.
Yksinkertaisen monimutkainen rakenne

Geneva Model L:n äänilähteinä on kaksi tuumaista diskanttielementtiä ja kaksi 5,25-tuumaista eli noin 14-senttistä bassokeskiäänistä refleksikotelossa. Jokaiselle elementille on oma vahvistimensa ja yhteensä tehoa on 180 wattia. Tavallaan kaksi aktiivikaiutinta siis.

Iso juju on kuitenkin EmbracingSound-tekniikka, joka mahdollistaa koko tilan täyttävän äänen yhdestä pisteestä. Genevan kaikki mallit, kaikki kun käyttävät samaa tekniikkaa, kuulostavat tässä suhteessa tosiaan toimivilta. Itse soittopeli on selkeästi se äänilähde eli kyse ei ole hurjasta vaihevirhemäisestä soundin vaeltamisesta, mutta silti koko seinusta tuntuu soivan. Vahvin efektistä tulee kun kuuntelijan ja kaiuttimen etäisyys on useita metrejä.

Mieltä kaivertava kysymys

Yhden laatikon soittopelejä on kaupoissa paljon. Suurin osa vain lähestyy asiakkaan tarpeita vain yhdeltä kulmalta. Niiden ainoa pointti on olla halpa. Mitään muuta ne eivät tarjoa.

Geneva iskee aivan eri kantilta, se panostaa laatuun. Model L:n hinnalla on vaikea kasata perinteistä stereojärjestelmää, joka soisi yhtä hyvin. Lisäksi tiedän ihmisiä, jotka kammoksuvat sen perinteisen stereojärjestelmän käyttölogiikkaa (tai puutetta) sekä vaadittavaa johtosoppaa. Selvä tarve tälläiselle on siis olemassa.

On myös yhtä selvää, että tuotteet kilpailevat Bang & Olufsenin kanssa. Sitä ei kannata kieltää. Kumpi on parempi, te kysytte heti? Keskinäinen paremmuus on onneksi erittäin helppoa määritellä. Se, kumman ulkonäöstä pidät enemmän, on se parempi ja se on sinulle oikea valinta. Valinnan kallistumiseksi Sveitsiin Geneva tarjoaa perinteisten kiiltävien mustan, valkoisen ja punaisen lisäksi nykyään mattapähkinäpinnan.

Artikkelin lopuksi paljastan puolueellisuuden ja huijauksen. Model L -testiyksilö on Suomen ensimmäinen Wireless-kappale ja ollut toimistolla omanani jo marraskuun puolivälistä saakka. Se siis onkin vuosimallia 2013!

Lyhyesti: Yksi laatikko, joka hoitaa kunnialla koko olohuoneen äänentoiston.
Hinnat
Geneva Model L: 1 299 euroa
Floor Stand -jalusta: 199 euroa
Maahantuoja: TA Distribution
Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap