Hyvä-ääninen kannettava aktiivikaiutin ei ole enää mikään uutinen, niitä on monella merkillä. On halvempia ja on kalliimpia. Pelkkä olemassaolo ei siis riitä uutiskynnyksen ylittämiseen. On pystyttävä tarjoamaan jotain, josta kuluttaja kiinnostuu. 350 euron hinnallaan halpuus selvästi ei ole se, mihin Bowers & Wilkins T7-aktiivikaiuttimensa kanssa pyrkii. Vaan eipä ole ALE-lappu edellä kulkeminen muutenkaan ollut tämän merkin ideologian mukaista.
Mikä sitten on T7:n juju? Ensinnäkin laite on käpälätuntumaltaan äärimmäisen hyvin mietitty. Se pitää vaa’an hyvin tasapainossa uskottavan painavan ja kevyesti kuljetettavan välissä. Käyttölogiikka on äärimmäisen yksinkertainen. Päädyssä on virtapainike, päällä pari toimintopainiketta. Bluetooth-napin painamisen jälkeen T7 näkyi iPhonessa ja siihen sai yhteyden.
Mutta miksei se lataudu USB-liittimellä kuten nykyään moni muu matkakaiutin tekee? Siksi, että USB:n kautta voi siirtää virtaa varsin rajoitetusti. T7:n akku on suuri ja sen oma laturi tehokas. USB-latauksellakin sähkövaraston saisi täytettyä, mutta aikaa menisi moninkertaisesti. Halusitko sinä sen soittopelin mukaan pian ja niin, että voi nauttia kauan vai odotatko ensin vuorokauden?
”Hunajakennorakenne maksimoi
sekä kotelotilavuuden että
kotelon jäykkyyden”
Sisäinen kauneus
B&W on tunnettu siitä, että he kehittävät niitä pieniä asioita huomattavan ahkerasti. Timanttikalotteja, Matrix-koteloita, mahdollisimman vähäturbulenssisia refleksiputkia. Joten tottakai tämä näkemys ja ison merkin hirvittävän iso tietotaito näkyy myös T7:ssa.
Kotelo on osittain läpinäkyvä ja paljastaa sisällä olevan hunajakennorakenteen. Hunajakenno maksimoi sekä kotelotilavuuden että kotelon jäykkyyden – molemmat äärimmäisen oleellisia asioita hyvälle bassotoistolle ja tietysti myös kaiuttimen pitkäikäiselle kestolle. Reissukaiutin kun saattaa nähdä maailmaa enemmänkin kuin perintöpiirongin nurkalta. Joskus tulee niitä kovan vauhdin jälkeisiä äkkipyssäyksiäkin.
Se bassotoisto juuri on äärimmäisen pienessä kaiuttimessa, joita kannettavat aina ovat, kompastuskivi numero yksi. Ärsyttävästi nimittäin fysiikan lait määräävät, että bassopäässä hyötysuhde voi olla sitä suurempi, mitä isompi kotelo on. Pienen kotelon heikkoa hyötysuhdetta pitää kompensoida vahvistinteholla, jota T7:ssa onkin 2 x 12 wattia. Saattaa olla kannettavien ennätys. Iso vahvistin vie paljon virtaa, siksi se järeällä laturilla varustettu akkuratkaisukin.
Mahdollisimman jäykän ja silti ohutseinäisen eli tilavuudeltaan maksimoidun kotelon sekä järeiden vahvistimien lisäksi T7:n bassopäätä avittamassa ovat kaksi suurikokoista passiivisäteilijää. Kotelo on siis refleksiviritetty, mutta viritys on hoidettu putkien sijaan noilla moottorittomilla bassoelementeillä, passiivisäteilijöillä. Kannettavassa tämä on erittäin hyvä, säänkesto paranee huomattavasti kun kotelossa ei ole sade- ja roiskeveden mentäviä aukkoja. Vauhtia noille passiivisäteilijöille antaa kaksi 50-millistä laajakaistaelementtiä, jotka siis toistavat kaiken muun paitsi alimmat bassot.
Selväksi kävi, että niin sisäinen rakenne kuin viimeistelykin puoltavat sitä 350 euron hintaa. Sitten vielä se oleellisin kohta eli äänenlaatu, toisin sanoen musiikki soimaan ja nojaus taakse.
Puhdasta hifiä
Tuttu aloitus, Ocean’s 11 -leffaääniraita. Ensimmäinen huomioitava asia on se, että T7 piiskaa keskialueensa puhtaudella varsin montaa kilpakumppania latausjohdolla bassosäteilijälle. Pientä yliartikulaatioa kuuluu s-äänteissä, mutta vain sen verran, että omaan ulkomaankielen kuullun ymmärtämiseen saa pienen plussan päälle.
Bassopää, jokaisen kannettavan kompastuskivi? Ei, T7 ei kompastu siihen. Valmistaja lupailee ulottuvuutta 50 hertsiin saakka ja ilman mittasignaaliakin kuulee, että sinne mennään. En tiedä, meneekö kolme hertsiä alle vai jääkö sen verran vaille, mutta ihan kuin sillä olisi merkitystä. Basso on puhdas ja pullistelematon, mutta hyvin uskottava ja ulottuvuudeltaan vähintään riittävä.
Monessa halvemmassa pelissä bassoa nostetaan pintaan korostamaan asiaa, että nyt sitä bassoa on. B&W T7:n ei tarvitse alleviivata asiaa joka tahdilla. Myöhäisillan nakkikioskijonossa mustan vyön karateka ei ole se ensimmäinen kaveri, joka alkaa uhota ja haastaa riitaa. Jos haluat tuhdimman bassotoiston, sijoita T7 ensin huoneesi nurkkaan ja ellei se riitä niin sitten vasta käännät soittimestasi bassokorostusta päälle.
Äänenpainevarat riittävät hyvin pitämään bileet olohuoneessakin. Tässäkin suhteessa T7 riittää siis selvästi pidemmälle kuin opiskelijaboksi-kokoluokasta voisi olettaa. Tottakai pienen kaiuttimen rajat voi löytää ilman vaikeuksia. Mahdollisimman bassovoittoista musiikkia soimaan ja hanaa, sillä tavalla sen 10 kertaa kalliimmankin normaalin jalustakaiuttimen saa kyykkyyn. Ja 100 kertaa kalliimman. Eli vaikka B&W T7 toimii erinomaisesti, se on kuitenkin takintaskuun mahtuva ja sellaisena sitä pitää ajatella.
Hitechin lumoissa
Minä olen näitä pieniä nykyajan kannettavia kaiuttimia ihmetellyt ja ihaillut ennenkin. Jokainen uusi tuote on entisiä hurjempi. Siinä, missä parhaat vuosikymmeniä vanhat perinteiset kaiuttimet pärjäävät vertailussa uusille malleille, kannettavien kohdalla kehitys on ollut rajua ja nopeaa. DSP:n hyödyntäminen, akkutekniikka, D-luokan vahvistimet ja riittävän hyvät ja kuitenkin halvat pienet kaiutinelementit.
Kun minä olin pieni (25-30 vuotta sitten) kannettava tarkoitti sitä hirveän kalliilla pattereilla hädin tuskin pari tuntia toimivaa säksättävää muovista mankkaa. B&W T7:n kaltaisia tuotteita ei ollut hurjimmissa sci-fi-elokuvissakaan. Akku kestää pari päivää sen, mitä jaksaa musiikkia taustalla kuunnella. Langaton yhteys on pätkimätön ja helppo. Äänenlaatukin härnää normaaleja hifikaiuttimia. Vaikeahan näistä hyvistä hitech-tuotteista on olla pitämättä.
Jos nyt joku asia jäi T7:n kanssa ihmetyttämään niin se, miten se tuoksui hennon vienosti katajanmarjoilta pakkausta avatessani…
Kommentointi suljettu.