fbpx
Testit

BenQ W5700 -4K-UHD-DLP-videotykki testissä

Naminaminami
benq-w5700-aloitus

W5700 on videotykki, joka ihan suoraan laatikosta nostettuna näyttää todella kaunista kuvaa. Ei pakollisia ruuvausta, ei erillistä kalibrointia, vain leffa pyörimään riittävän isolla valkokankaalla, muuta ei tarvita.

BenQ:n pykälää edullisempi malli W2700 sai videoprojektorien Best Buy -palkinnon vuoden 2019 EISA Awardseissa. Se onkin mainio yleisprojektori siinä kun tämä W5700 on enemmänkin varta vasten tehtyyn kotiteatteriin suunniteltu. No, W5700 sai sitten parhaan kotiteatteriprojektorin tittelin samaisessa tapahtumassa.

W5700 sai parhaan kotiteatteriprojektorin tittelin.

Osa kuluttajista mieltää DLP-projektorit noin tuhannen euron hintaisiksi valkoisiksi perusmalleiksi. BenQ W5700 istuu ennakkoluulojen päälle leveällä olemuksellaan ja hävittää ne näkyvistä. W5700 on iso, pikimusta ja melko painava. 17 sentin korkeus ei välttämättä vielä hämmästytä, mutta pohjapintaa on melkein 50 x 35 cm.

Mistä vain suunnasta katsottuna kookas kotiteatterinmusta projektori huokuu uskottavuutta. On hyvin selvää, ettei kyse ole edullisesta perusmallista. Toisaalta, ne perusmallit alkavat parhaimmillaan olla tosi kovia koneita kuvanlaadullisesti eli kun tykki maksaa kolmisen tonnia, sillä on paljon perusteltavana.

benq-w5700-tarkennus-zoom-linssinsiirto-9385b
Linssinsiirrot pysty- ja sivusuunnassa, 1.6-kertainen zoomausvara ja tarkka tarkennuksen säätö tekevät kuvan saamisesta oikeaan paikkaan nappiskarppina helppoa.

Säätövaraa sinne, missä sitä tarvitaan

Voit projisoida mukavan ison 120-tuumaisen eli melkein 270 senttiä leveän kuvan 3,6 – 5,8 metrin päästä. Toisin sanoen voit laittaa projektorin lähes aina katselupaikan taakse seinähyllylle, jos niin haluat. Samoin tykin sijainti sivu- ja korkeussuunnassa voidaan valita huoneen mahdollisuuksien mukaan koska linssinsiirroissa on varaa säätää kuva suorakaiteen mallisena valkokankaalle sivustakin. W5700:n linssinsiirrot ja reipas 1,6-kertainen zoomausvara tekevät tykin sijoittamisesta paljon perusmalleja helpompaa.

Päinvastoin kuin edullisen hintaluokan projektoreissa, W5700:n objektiivin säädöt, etenkin kriittinen tarkennus, on tuntumaltaan todella hyvä. Kuva on superhelppoa saada optimaalisen skarpiksi kun tarkennusrenkaasta saa hyvän otteen ja koko optiikka ei heilu kädessä säätöjä tehtäessä.

Kuva on superhelppoa saada optimaalisen skarpiksi.

Säätövaraa on sielläkin, jossa sitä ei niin tarvita. Kuvan kalibrointiin on nimittäin kaikki oleelliset työkalut, mutta niitä ei välttämättä tarvita koska suoraan laatikosta nostettuna kaikki on varsin hyvin kunnossa. Perusasiat kuten kirkkaus ja kontrasti, värikylläisyys, harmaasävyjen toisto ja gamma – mitään ei tarvitse ruuvata, elleivät sitten tilan ominaisuudet erikseen tätä edellytä. Toki asiansa osaava kalibroija saa viilattua säätöjä vielä lähemmäksi standardeja, mutta jo laatikosta nostettuna testaamassamme yksilössä asiat olivat varsin hyvässä mallissa. Säädöt mahdollistavat väritoiston tarkkuuden tarkastamisen sitten kun lampulla alkaa olla ikää ja toisaalta hienosäätämisen heille, joille säätäminen on toinen (tai jopa ensimmäinen) luonto.

Äänetön vai hiljainen?

Kookas kotelo mahdollistaa isot ilmakanavat ja puhaltimet. Tästä seuraa suoraan se, että sama määrä jäähdytysilmaa kulkee hitaammin kuin ahtaissa kanavissa ja kohisee vähemmän. BenQ W5700 on mukavan hiljainen projektori silloinkin kun lamppu on Normal-tilassa ja Economy-tilassa W5700 alkaa lähestyä rajaa, että sitä voisi käyttää vaikka tyynynä, jos kotelo vain olisi pehmeämpi.

Kuvan kirkkautta säätävä iiris eli aukko sen sijaan elää kooltaan ja sen kuulee hiljaisessa huoneessa. Sama tilanne muillakin valmistajilla, kaikkien koneiden iirikset pitävät enemmän ääntä kuin puhaltimet. Paljonko on enemmän ääntä kuin lähes tyynynä pidettävän projektorin puhaltimen hento humina? No sen verran, että ääni häviää tyystiin heti kun elokuvan ääniraita lähtee pyörimään.

benq-w5700-objektiivi-9384b
Yksi osa BenQ W5700:n hyvää kuvanlaatua on erinomaisen terävä objektiivi.

Käsinkosketeltavan aito kuva

BenQ W5700:n kuvassa on hyvin vahva kolmiulotteisuuden tuntu kiitos luonnollisen terävyyden ja DLP:stä peräisin olevan pikseliverkon puuttumisen. Vaikka testitilanteessa minulla ei ole ääntä päällä ollenkaan, uppoan useita kertoja elokuvan tunnelmaan. Rocky Mountain Express -pätkällä vuoristomaiseman läpi kiitävä juna näyttää käsinkosketeltavan aidolta.

W5700 ei tosin loista vain kuvan terävyydellään vaan enemmänkin väreillä. Sen, että harmaasävyt toistuvat oikein, kyllä huomaa. Oli kyse sitten räikeästä Marvel-kohelluksesta tai murrettusävyisestä hiljalleen raikkaammaksi muuttuvasta brittimaisemasta a la Bohemian Rhapsody, aidot värit tuovat juuri sitä, aitoutta. Vaikea kuvitella, että ei olisi Webleyn Stadionilla mukana esityksessä.

Casino Royale -klassikko-Bondin alun mustavalkoinen kohtaus on hieno. Vahvan kontrastikas, mutta ei tummistakaan sävyistä tukossa oleva. Kun leffaa katsoo eteenpäin, näkee jo Afrikan mutaisesta viidakosta, miten paljon terävämmältä ihan perus Full HD -Blu-ray näyttää UHD-projektorilla kuin tavallisella Full HD -projektorilla.

benq-w5700-liitannat-9387
BenQ W5700 liitännät.

Osa W5700:n kuvan terävyyttä on tietysti Full HD:tä suurempi pikselimäärä, projektori ampuu valkokankaalle 8,3 miljoonaa pikseliä. Mutta vaikka kuvan muodostama osa olisi miten korkearesoluutioinen, tulee optiikka joskus pullonkaulaksi. W5700:n objektiivi on riittävän laadukas, värivirheetön ja skarppi, joten se pystyy toistamaan DLP-chipin tuottaman UHD-kuvan.

Terävyyden ja terävöityksen on sitten hyvä muistaa olevan eri asiat. Sekä normaali Sharpness-säätö että Pixel Enhancer 4K terävöittävät kuvaa. Etenkin, jos katsot isoa kuvaa hyvin läheltä, minä ainakin säätäisin molemmat minimiasetukselle eli nollille. Sitten jos katseluetäisyys on neljästä viiteen metriä ja kuvakoko vain pari metriä (miksi!?), terävöitystä voi lisätä tuomaan subjektiivista potkua kuvaan.

Pikumustaa vai vain melkein mustaa, kumpi parempi?

Mustin musta ei BenQ W5700:ssa ole ihan sysipimeää, miten siihen pitäisi suhtautua? No vaikka niin, että jos katsot elokuvasi täysin valottomassa ja mustapintaisessa huoneessa, huomaat asian. Haluatko kuitenkin pitää aivan aavistuksen valoa mahdollistamassa esimerkiksi tilassa liikkuminen törmäilemättä tai auttamassa siinä, että näet, mitä poimit lautaselta suuhusi? Kun huone on vain tosi tosi tosi hämärä eikä täysin sysipimeä, harmaan sävyt toistuvat tummassakin päässä sujuvammin, jos projektori ei laske fotoneja valkokankaalle ihan yksittäiskappaleina.

Liikkuvan kuvan sulavuuskin pesee sujuvasti edullisemmat tykit.

Liikkuvan kuvan sulavuuskin pesee sujuvasti edullisemmat tykit. Pelkästään tuo piirre saattaa riittää ostopäätöksen kaatumisen W5700:n puolelle. Pitäisi tuolla Spears & Munsilin testilevyllä etsiä virheitä kuvasta, mutta tekee vain mieli katsoa ennemmin jotain hyvää pätkää ja vaivihkaa ujutan testilevyä sivuun samalla kuin 5th Element sujahtaa soittimeen ja hempeän hehkeät mangaloret vyöryvät ruudulle.

Sillä Spears & Munsil -testilevyn demomateriaalilla näkee, että loistavalla materiaalilla W5700:n kuva on todella loistava. Ja muistuttaa, että kuvanlaadullisesti loistavinkin materiaali alkaa haukotuttaa, jos tarina puuttuu. Jätin Spears & Munsilin lehmät märehtimään keskenään ja otin vielä pienen annoksen Deadpoolia, jossa voi ihastella vaikka mitä muuta.

benq-w5700-kaukosaadin-9390b
Päinvastoin kuin edullisemmissa malleissa, W5700:n kaukosäädin on sävyltään kotiteatterinmusta.

Kiitettävät mittaustulokset

Ideaali Tec:n Martti Liikala mittasi BenQ W5700 -projektorin, tässä hänen kommenttinsa ja mittaustulokset.

”Testaamamme yksilö tarjosi suoraan laatikosta nostettuna kiitettävän lähellä standardeja olevan kuvantoiston. Cinema (Rec 709) tila oli varsin lähellä asetettua standardia. Väritoiston osalta keskimääräinen Delta E tulos oli 2.7. Delta E 3.0:aa pidetään arvona, jonka alle ihminen ei kykene virhettä silmillään havaitsemaan. Tulos on varsin hyvä kun huomioidaan, että kyseinen lukema saatiin suoraan laatikosta nostetusta projektorista, ilman sen kummempia säätöjä. Ainut väri, jossa olisi ollut hiukan säätötarvetta oli Magenta, jonka osalta Delta E arvoksi saatiin 3.5. Normaalissa katselussa tämä virhe ei kuitenkaan missään vaiheessa hypännyt silmille.

Projektori seurasi asetettua gamma-arvoa esimerkillisen hyvin, kun projektorin automaattinen iiris oli asetettu pois päältä. Kun iiris otettiin käyttöön tuli gamma käyttäytymiseen enemmän poikkeavuutta, mutta tämä oli odotettavissa. Nämä poikkeukset painottuivat kuitenkin selvästi skaalan kirkkaampaan päähän ja suhteellisen kapealle akselille. Täytyy myös muistaa, että normaalia elokuvamateriaalia toistettaessa ruudulla on yleisesti ja samanaikaisesti eri kirkkausasteen elementtejä toisin kuin staattisia testikuvia hyödyntävässä mittausmenetelmässä. Käytännön katselussa iiris kannattaa pitää päällä, sillä se parantaa kuvan kontrastitoistoa. Verrattuna kalliimpaan LCoS-tekniikkaan (JVC D-ILA ja Sony SXRD) LCD ja DLP eivät sellaisenaan pysty yhtä hyvään kontrastitoistoon. Iiris on tässä apuna parantamassa käytönnän kontrastia.

Käytännön katselussa iiris kannattaa pitää päällä, sillä se parantaa kuvan kontrastitoistoa.

Projektorin harmaatasapainoa mitattaessa huomio kiinnittyy hiukan kirkkauden mukana kohoavaan sinisen tasoon. Virhe ei kuitenkaan ole suuri, mutta sinisen tason tiputtaminen pykälän tai kaksi spektrin kirkkaammasta päästä voi tasoittaa tulosta vielä hiukan. Tätä säätöä en kuitenkaan lähtisi tekemään ilman asianmukaisia mittalaitteita, sillä virhe on sen verran pieni, että ilman mittalaitteita saattaa hyvinkin päätyä ylikompensoimaan kyseistä seikkaa. Lisäksi näin pieni heitto voi myös mennä eri projektoriyksilöiden väliseen hajontaan.

BenQ W5700 ei ole valoteholtaan segmenttinsä kirkkaimpia projektoreita. Sen valoteho riittää kuitenkin varsin hyvin tuottamaan dynaamisen ja värikylläisen kuvan 100-110” kankaille kun kankaan Gain arvo on 1 – 1.3 ja tila, jossa kuvaa katsellaan, voidaan tehokkaasti pimentää.

W5700 kykenee Wide Color Gamut On -tilassa toistamaan noin 96 % DCI P3 -mukaisesta väriavaruudesta. Tämä väriavaruus on käytössä valtaosassa 4K Blu-Ray ja vastaavassa materiaalissa. Myös tässä tilassa suurin osa pää- ja osaväreistä osuu hyvin maaliinsa, lukuun ottamatta magentaa, jossa sävy on liiaksi punaiseen kallellaan. Käytännön katselussa tämä virhe ei kuitenkaan osoittautunut katselunautintoa häiritseväksi.

benq w5700 cie mittaus
Rec.709-tilan mittaus kertoo, että vain magenta heittää optimista sen verran, että sen ehkä saattaa erottaa ilman silmälläkin.

D-Cinema-tila mahdollistaa laajemman väriavaruuden toistamisen kuin Cinema Rec 709 -tila. Tämä tapahtuu erillisen valokoneistoon asettuvan värisuotimen avustuksella. Vaihtokaupassa menetetään ~26% valotehosta. Mittaustulosten ja ihan silmämääräisen tutkiskelun pohjalta huomioimme, että D-Cinema tilassa ei kannata kytkeä päälle Brilliant Color tilaa. Tämä sotki totaalisesti harmaatasapainon ainakin testikappaleessamme.

Perinteisiä TV-lähetyksiä, sarjoja ja Blu-ray levyjä katseltaessa paras tila valinta on Cinema (Rec 709). Kun projektorille syötetään HDR-materiaalia asettuu projektori automaattisesti HDR-tilaan. Koska HDR-elokuvia masteroidaan erilaisille dynaamisille alueille, voi eri julkaisujen välillä olla eroja kuvan koetun kirkkauden osalta. BenQ:sta löytyy hienosäätö, jolla kuvan ”HDR-tasapainoa” voi pyrkiä säätämään näiden eri nimikkeiden välisten erojen kompensoimiseksi. Vastaavia säätöjä eri muodoissa löytyy myös lukuisista markkinoille tulleista UHD Blu-ray -soittimista (tone mapping). Näistä säädöistä voi olla hyötyä etenkin käytettäessä projektoreita, joiden valoteho ei yksinkertaisesti ole riittävä HDR-materiaalin täyden dynamiikan toistamiseen.

Kokonaisuutena mittaustulokset olivat ilahduttavan hyvin kohdallaan suoraan laatikosta nostettuna.

Kokonaisuutena testaamamme W5700 mittaustulokset olivat ilahduttavan hyvin kohdallaan suoraan laatikosta nostettuna. Toisin kuin televisioita käytettäessä, projektorien tuottamaan kuvaan vaikuttaa osaltaan myös tilan ja valkokankaan ominaisuudet. Mikäli huoneessasi on paljon valoa heijastavia vaaleita seinäpintoja, voivat ne omalta osaltaan vaikuttaa niin kuvan kontrastiin kuin väritasapainoon. Myös valkokankaiden välillä on pieniä sävyeroja, jotka osaltaan vaikutavat väritoistoon. Yksilölliset erot testattujen mallien välillä saattavat vaikuttaa lopputulokseen.

Edellä mainittujen seikkojen vaikutus on usein sen verran pieni, että normikuluttajaa ne eivät häiritse, mutta tästä syystä emme kuitenkaan julkaise omia kalibrointiasetuksiamme projektoritestien yhteydessä, sillä lopulliseen kalibrointiin vaikuttavia muuttujia on liikaa.”

Liian hieno videotykki?

Pääsin vertaamaan W2700:a ja W5700:a yhtä aikaa ja niin hyvä kohtuuhintaiseksi tykiksi kuin EISA-voittaja W2700 onkin, W5700 pesee sen kyllä joka suhteessa. W5700:n kuva on edullisempaa mallia rauhallisempi ja aidolla tavalla kolmiulotteisempi. Ero näkyy niin liiketoistossa kuin lähes staattisissakin kohtauksissa. Optiikka on myös selvästi edullisempaa mallia laadukkaampi, värien leviämistä (chromatic aberration) ei näy oikeastaan ollenkaan. Vaikka HDR vaatii projektorivalmistajia kasvattamaan kirkkautta ja se tuo sateenkaariefektiä vahvempana esille, W5700:ssa sateenkaaret ovat nekin lähes olemattomat.

benq-w5700-dci-p3-9388b

Niin paljon hyvää kuin digitaalitekniikka meidän yltäkylläiseen elämäämme tuokin, W5700 näyttää vähemmän digikuvalta ja enemmän vain hyvältä elokuvalta. Kuvassa on todella hyvin subjektiivista potkua ja syvyyttä ilman, että se näyttää keinotekoiselta.

Onko W5700 turhankin hieno projektori sinulle, sitäkö mietit? Hyllyssä on aika vähän UHD Blu-ray -elokuvia, enempi katsotaan vain sitä Netflixiä – niinkö? Mainitsemani Casino Royale -Bond alkaa olla jo klassikko. Kiiltävämpiä ja hienomman näköisiä leffoja on tuon Daniel Craigin ensimmäinen Bondin jälkeen tullut, mutta se ei laske elokuvan arvoa. Ei edes testimateriaalina. Ja kun UHD-projektorin skaalaama Full HD -kuva on terävämpi ja aidompi kuin Full HD -resoluutiolla näytettynä, vanhakin Bond näyttää tuoreemmalta. Eli älä huoli, kuvanlaadullinen hyppäys on kyllä selvä, vaikka kaikki katsottava materiaali ei sitä uusinta olisikaan.

Lyhyesti: Suoraan laatikosta, ilman erillistä kalibrointia, todella kaunista kuvaa.

Hinta: noin 3 000 euroa

Valmistaja: BenQ

Kuvat: Valmistaja, Martti Liikala ja Samu Saurama

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap