fbpx
Testit

Aurelia Magenta -kaiuttimet testissä

Joku saattaa jo ihmetellä, että miksi testataan kaiutinta, jonka ensimmäiset arvostelut tulivat julkisuuteen jo 2008. Siis viisi vuotta sitten. Sehän on ikuisuus. Mutta siihen on syynsä. Joillekkin on saattanut jäädä mieleen, että vietin Ranskassa juuri lähes vuoden päivät. Eräänä aamuna vieraillessani kioskilla silmäni osuivat paikalliseen hifijulkaisuun, jonka kannessa komeilivat kotimaisen Aurelian Magenta kaiuttimet. Oli kuulemma voittanut Vuoden kaiutin -palkinnon.

Lehteä en ostanut, koska en olisi siitä kovin paljoa ymmärtänyt. Silti mieltäni jäi painamaan, että miksi en ole koskaan kuunnellut tosissani (messuja ei lasketa) tätä monia palkintoja voittanutta suomalaista kaiutinta? Magentaa myös myydään edelleen, joten ei sen tutkiminen voi turhaakaan olla.

”Hyvin erilaista saundia
mihin on tottunut tässä
hinta- ja kokoluokassa.”

Hyvin pinnallista

Magentan muotoilu on oikeastaan aika tyylikäs. Se on suhteellisen kapea, jopa jalustakaiuttimeksi, mutta korkeus on tavallisempaa 30 sentin luokkaa. Luulisi siis istuvan loistavasti pienempiinkin tiloihin. Viimeistelyvaihtoehtojakin on monia, joten hankkiminen ei voi jäädä kiinni ulkoisista asioista. Mutta miten sitten ne sisäiset asiat, eli äänenlaatu?

Muita Aurelian kaiuttimia kuulleena, oli mielessäni tietynlainen kuva äänenlaadusta. Ilmavaa, kolmiulotteista saundia saattaisi olla tarjolla. Ensimmäinen tunti jätti minut hieman mietteliääksi ja jopa pettyneeksi. Wow-fiilistä ei tullut. Vaan pari tuntia lisää teki ihmeitä. Aikaisemmin mielessäni ollut kuva toiston tyylistä alkoi näyttää kynsiään ja genrestä toiseen hyppiminen tuotti tulosta.

Pieneksi jalustakaiuttimeksi Magenta tarjoilee hyvin erilaista saundia kuin mihin on totuttu tässä hinta- ja kokoluokassa. Valtava stage ja bändien instrumenttien paikantaminen on harvoin ollut näin selkeää.

Koskettava kokemus

Bassohan on hyvin riippuvainen kaiuttimen fyysisistä mitoista, joten ei voi olettaa, että Magenta tarjoaisi massiivista V8-murinaa, joka tiputtaa paikat hampaista ja peruukin päästä. Sen vahvuus piilee ennemminkin laadussa kuin määrässä. Magenta menee yllättävän alas eikä pahoja korostumia ole. Pendulumin Immersion-levy on täynnä erilaisia jumppaavia bassokaavoja ja jokainen levyn biiseistä toistui luontevasti.

Diskantti on mielestäni ehdottamasti Magentan paras osa-alue. Se on erittäin realistinen ja tuntuu kaivavan pienimmätkin pihaukset raidalta. Melody Gardot kuiskailee erittäin kiusoittelevasti korvaan ja koska saundi tulee kokonaisuudessaan hyvin iholle, niin mielikuvituksetonkin henkilö voisi luulla olevansa huoneessa laulajan kanssa. Magenta ei kykene niihin kaikista maagisimpiin suorituksiin, mutta ei niitä hetkiä joka levyllä olekaan. Whitney Houston ei ihan ylety niihin palan kurkkuun laittaviin suorituksiin, mutta karvat kyllä nousevat.

Tykkään myös kovasti kaiuttimien kyvystä toistaa tämän hetken hittilistamusiikkia. Siis sellaista sedulamusaa, jota kaikki yli 40-vuotiaat vihaavat. Myönnän, välillä kuuntelen Guettaa, Rihannaa ja muuta elektronista klubimusaa, joka aiheuttaisi paatuneimmille hifisteille lähinnä aivoverenvuotoa. Ja täytyy sanoa, että johan kuulostaa hyvältä. Muutenkin Magenta kykenee tekemään heikkolaatuisesta musiikista nautittavaa. Se on harvinainen taito.

Loppu hyvin, kaikki huonosti?

Saundista vielä sen verran, että se on erittäin neutraali. Korostumia ei tahdo löytyä ja musiikkia jaksaa kuunnella tunteja, koska minkäänlaista kuunteluväsymystä ei ole näkyvissä. Musiikki siis kuulostaa siltä miltä sen pitääkin.

Silti jostain kumman syystä en ostaisi näitä. Miksi? Juurihan kehuin kuinka hyvää ääntä niistä saa ulos. Vaikka kaikki toimii erittäin hyvin, niin myönnän, neutraali toisto ei ole minua varten tehty. Itse tarvitsen enemmän sielukkuuttaja nautin musiikkini kevyellä tummuudella terästettynä. En missään nimessä sano, että Magenta on huono kaiutin, päinvastoin. Se on erittäin hienosti toteutettu kaiutin, mutta ei vastaa minun makuani. Silti, suosittelen lämpimästi jokaiselle niiden auditointia.

Lyhyesti: Laajaa ja kosketeltavaa musiikkia tarjoava jalustakaiutin moneen makuun.
Hinta: alkaen 445 euroa kappaleelta
Valmistaja: Aurelia
Kirjoittaja

3 Comments

  1. Onkohan tuo magenta miten
    Onkohan tuo magenta miten arka betoni bunkkerin tyypillisile basso korostuksille?Jos vähintään 50cm olis rajapinnoista kaiutin?

    • Samu Saurama

      Riippuu kamalasti tilan
      Riippuu kamalasti tilan resonansseista. Magneta menee kyllä vaimentumattomana siihen mihin menee, Ambera sen sijaan kestää paremmin seinustasijoitusta.

      • Kumpaa suosittelisit
        Kumpaa suosittelisit suurempaan olohuoneeseen (n. 50 m2, puurunko, kipsilevyseinät), Amberaa vai Magnetaa? Ja miten muuten esim sinun kokemuksesi mukaan Amberaa vertaisit Neat Motive SX2:een, jota myös olet arvostellut?

Share via
Copy link
Powered by Social Snap