Laulun puhtaus on tällaisessa laulutavassa, mitä Club For Five juuri edustaa, erityistarkkailussa. Kun ollaan yhtä aikaa stemmalaulajia ja rytmisoittimia, harmoniahimmeleitä, sävysiveltimiä ja täsmäteknikkohenkeä täynnä, äänen tulee osua tismalleen kohdalleen, siis säveltasolla.
Niin, revitään nyt tästä.
Ensiksikin: on helpottavaa kuunnella Club For Fiven levyä ja tehdä siitä arviota. Yhtye ei perusta lauluaan ulkomusiikilliseen konstailuun (taiteellisuudesta huolimatta), se ei haksahda suutelemaan kuulijaansa imelin jouluhuulin eikä kastele tätä siirappisin kyynelvirroin. Yhtye laulaa puhtaasti ja hienovireisesti tunnelmoiden vakavimmasta irrottelevimpaan.
Sovituksista voi aina olla toista mieltä kuin valinnat tehnyt stemmoittaja-soinnuttaja-soitintaja. Pääosin CFF:n sovitukset ovat korvankestävällä mielikuvituksella maustettuja, dissonoiva särö esimerkiksi on tarkoin harkitussa käytössä. Mutta ei jouluna kaikkea tarvitse niellä (muista lasten osa jouluna). Hempeydellä on rajansa, jos on purennan riuskalla rouskutuksellakin. On selvää, että kun paljon lauletaan, kun paljon sovitetaan, keinolaarin pohja tuppaa joskus näkymään.
Kaikki kappaleet eivät nouse korkeaan lentoon, vaikka miten villaisin jouluvanttuin niitä käsittelisi. Eivät kaikki vanhatkaan laulut aina niin kummoisia ole. Jos määrä määräisi, mehän hukkuisimme sinne tukehduttavan hupun alle. Silkka yrityshenki tai mäkinhaluun-meininki eivät tee mestaria tälläkään saralla.
Levyn vieraileva tinapillisti, Tapiolan kuoro sekä laulavat ulkojäsenet rikastavat kappaleita kuka onnistuneemmin kuka vaatimattomammin. Mutta juhlakalut, CFF:n laulajat, saavat olla itsestään ja yhtyeestään ylpeitä. Kuulijalle tulee hyvä mieli, joulu kuorruttuu näillä keinoin kevyemmin, mikä ei paksun tarjonnan juhlassa aina ole ollenkaan mahdollista.
Kommentointi suljettu.