fbpx
Julkaisut

Levyarvostelu – Black Cat’s Legacy – Flaming Force – 2011

Sain käsiini Black Cat’s Legacyn levyn, joka on nyt hitsaantunut tajuntaani kokonaisuutena, joka antaa sekä energiaa että rentouttaa. Kitaran, basson ja rytmiikan muodostaman instrumentaalilevyn yleissoundi on rouhean alkukantainen, johon on vintagella miksaamisella ja masteroinnilla saatu aikaan ihan omanlaisensa väri.

Hypnoottiset rytmit ja basso pyörittävät kuulijaa transsiin kitaran kertoessa tarinaa tulen ja tunteiden hehkusta. Itselleni herää mielikuvia nuotion ympärillä tanssimisesta, aavikolla auringonlaskuun ratsastamisesta ja yötuulen heiluttamista verhoista haaremivaimon makuuhuoneessa. Etniset mausteet rytmiikassa ja kitarasoundissa vievät jonnekin lämpimän Lähi-Idän suuntaan.

Levyn pulssi vetää mukaansa hyrräten ja aaltoillen – tuntuu kuin musiikki kiertyisi ikuisena spiraalina hiljakseen muuttuen, syventyen ja kieppuen. ”Flaming Force” onkin levy, jota voi sujuvasti kuunnella myös taustamusiikkina monen soittokerran verran siihen kyllästymättä. Hissimusiikkia tämä ei kuitenkaan ole, vaan kuuluu sinne fiilis- ja meditaatiolevyjen osastoon.

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap