Vallenfyre on Paradise Lost kitaristi Gregor Mackintosh:in ”terapiaprojektiksi” perustettu kokoonpano. Äärimmäisen rajua metallia roiskiva ryhmä osoittautui bändiläisten ja fanien mielestä niin onnistuneeksi jutuksi, että Mackintosh päätti tehdä Vallenfyresta oikean, levyttävän bändin. Yhtye on julkaissut kaksi albumia ja kysyntä on kova eri puolella maailmaa. Tulevalle kiertueelle piti löytää rumpalin paikalle rajua mättöä pelkäämätön iskijä. Audiovideo.fi jututti pestin saanutta Waltteria.
J: Onnea! Jälleen yksi raskaan rockin lähettiläämme lisää kansainväliseen
metalliyhtyeeseen. Onko täpinät kohdillaan?
W: Kiitos paljon! Kyllähän tässä kieltämättä meinaa olla aika liekeissä.
J: Rumpuja on vissiin tullut paukuteltua koko pieni ikä?
”Noin 3-vuotiaasta asti on tullut
kannujen parissa häärittyä”
W: Joo, ikää mittarissa on tällä hetkellä 20 ja noin 3-vuotiaasta asti on tullut enemmän tai vähemmän kannujen parissa häärittyä.
J: Suurelle yleisölle nimesi ei kovin tuttu ole. Missä bändeissä olet viime aikoina soittanut?
W: Olen tehnyt viime aikoina lähinnä tuuraus/sessiokeikkoja mm. sellaisissa yhtyeissä kuin Wolfheart, Týr, Electric Deathbeat sekä viimeisimpänä Pantera-tribuutti Dimebag Beyond Forever.
J: Ketkä ovat innoittajasi ja muistuttaako soittotyylisi jonkun metallipaukuttajan vastaavaa?
W: Suurimpia innoittajiani muutamia mainitakseni ovat mm. Dirk Verbeuren, Kai Hahto, Tuomo Latvala, Daniel Erlandsson, Heikki Saari, Rainer Tuomikanto, Daniel Liljekvist ja niin edelleen. Vaikea tietysti itselläni vastata tuohon muistuttaako soittotyylini jotenkin huomattavasti jotain toista rumpalia. Tietysti toivoisin, että soitostani olisi selkeästi erottuvissa oma tyyli eikä niin, että se kuulostaisi suoralta kopiolta jostakin toisesta rumpalista. Vaikutteita olen toki ammentanut monelta rumpalilta sekä yrittänyt ujuttaa niitä sopivissa määrin oman soittoni sekaan.
”Tapaan koko bändin ensimmäistä
kertaa elokuun viimeisenä viikonloppuna
Englannissa treenien merkeissä.”
J: Tuleeko Vallenfyre taas Suomeen keikalle?
W: En suoraan sanottuna osaa sanoa tässä vaiheessa. Aika näyttää. Ainakin halu bändin puolelta on kova.
J: Tunsitko entuudestaan kitaristi Gregor Mackintosh:ia (Paradise Lost) ja muita yhtyeen jäseniä.
W: En tuntenut, tapaan koko bändin ensimmäistä kertaa elokuun viimeisenä viikonloppuna Englannissa treenien merkeissä.
J: Onko Vallenfyre lempparimusaa?
W: Näin voisi sanoa. Diggailen itse henkilökohtaisesti enemmän juuri tuollaisesta ”rupisesta” vanhan koulukunnan death metallista verrattuna tähän nykypäivän moderniin ja tekniseen rymistelyyn, vaikka en nyt sitäkään millään muotoa väheksy.
J: Fysioterapeuttina on pakko kysyä, oletko fyysisesti kuosissa. Vallenfyren musiikki laittaa kropan keikkatilanteessa kovalla koetukselle.
W: Täytyy myöntää, että parempaakin huolta voisin kropastani pitää. Liikuntaa tulee harrastettua todella vähän ja ruokavaliokaan ei välttämättä aina ole terveellisimmästä päästä. Eli tässä aiheessa olen hyvin huono esimerkki yhtään kenellekään, heh.
J: Tykkäät vissiin Paradise Lostistakin? Mikä on bändin tuotannosta parhaiten kolahtanut albumi?
W: Paradise Lost on ollut yksi ehdottomia suosikkeja jo lapsuudesta asti ja tuntuukin aivan uskomattomalta päästä soittamaan samaan bändiin itse PL:n ”master mindin” eli Gregin kanssa. Olen siinä mielessä varmaankin hiukan poikkeuksellinen PL-fani, että koko tuotanto (syna/goottipop-aikakautta myöten) iskee todella lujaa, mutta jos sieltä yksi kiekko yli muiden pitäisi valita, kallistuisin varmaan toiseksi uusimman eli Faith Divides Us – Death Unites Us -albumin puoleen.
”Mihinpä se aito palo
soittamiseen sieltä sydämestä
koskaan katoaisikaan.”
J: Muut Vallenfyren tyypit on nähneet musamaailmasta ja rundaamisesta kaiken ja enemmän. Varmasti isällisiä neuvoja tulossa…
W: Joo, jätkillä on pitkät urat takana eikä voi muuta kuin nostaa hattua, että edelleen jatkavat! Vaikka mihinpä se aito palo soittamiseen sieltä sydämestä koskaan katoaisikaan.
J: Onko miten pitkä pesti Vallenfyre:ssä tiedossa? Onko sinulla millaisia unelmia musiikin puolella, entä haluatko sanoa jotain muille nuorille, jotka haaveleivat soittamisesta kansainvälisessä yhtyeessä?
W: Pestin kestosta en osaa vielä tässä vaiheessa sanoa, kun ei olla asiasta keskusteltu. Ainakin ensi kevään loppuun asti teen kyllä kaikki sovitut keikat. Eli varmaan paras vastaus kysymykseen voisi olla, että toistaiseksi. Suurin (ja kliseisin) unelmani on tietenkin aina ollut, että jonain päivänä leipä tulisi pöytään pelkästään kiertämisellä. Musiikki ja soittaminen kun
on kuitenkin sen 95% elämästäni. Tuntuu hiukan oudolta antaa mitään ohjeita ”muille nuorille”, kun pidän vielä itseänikin hyvin pitkälti sellaisena. Tärkeimpinä asioina voisi kuitenkin mainita, että muistaa aina uskoa itseensä – synkimpinäkin hetkinä. Jos unelmia haluaa tosissaan toteuttaa niin niiden puolesta pitää olla valmis myös taistelemaan. Jokaiseen tilaisuuteen kannattaa aina tarttua kunhan muistaa samalla rakastaa sitä mitä tekee.
Kommentointi suljettu.