Audio-Technica AT-LP120-USBHC -levysoitin testissä – Levysoitinsarja osa 3

Se, mitä AT-LP120-USBHC ei ole, on hifiuskottava. Ensinnäkin se on häikäilemätön kopio jostain arvostetusta klassikosta ja sellainen on aina noloa. Toisekseen sen lookki on jotain ihan muuta kuin lankku, pyörä ja keppi, se hifilevysoittimen standardi.

Se vain näyttää kevyeltä

Itse levylautanen on kevytrakenteinen, mutta sen alusta – suoravetomoottori – on sitten hyvinkin järeä. Levyn keskitapista sormilla pyörittämällä huomaa, että pyörivää massaa on itse asiassa huomattavan paljon ja tuntuma on hyvin sujuva. Ei mitään karheutta tai nykäyksiä kuten helposti olettaisi olevan järeän moottorin kanssa.

Tämähän on ihan jumalattoman järeää tekoa.

Kädessä pidettäessä ohut metallinen levylautanen soi kuin kirkonkello kun vähän kynnellä näpäyttää. Asetettaessa lautanen paikoilleen soiminen vaimenee lähes kokonaan ja isolla Audio-Technica-logolla varustettu huopamatto päälle niin viimeinen kilahdus katoaa. Virittelijä varmasti haluaa kokeilla läpi niin kumi- kuin korkkimatotkin, joilla levylautasen vaimennusta voi säätää haluamakseen.

Etenkin tämä hopeinen versio antaa hieman muovisen vaikutelman niin kauan kuin soitinta tutkii vain silmillä. Sitten kun ottaa käpälät avuksi, 11-kiloinen massa yllättää. Tämähän on ihan jumalattoman järeää tekoa.

S-mallinen äänivarsi on myös kerrassaan hieno. Ei se äänenlaadullisesti ole parempi kuin suora – ainakaan välttämättä, mutta hieno se on. Muotoa oleellisempaa on, että varressa on helpot säädöt kaikelle tarpeelliselle: neulavoimalle, antiskatelle ja VTA:lle eli varren korkeudelle. Harvassa soittimessa VTA:a voi säätää lennosta, tässä voi.

Nopeuksia on luonnollisesti 33 ja 45, mutta myös 78. Ja jos haluat etsiä hevilevyistä saatanallisia säkeitä, se on Audio-Technicalla keskivertoa helpompaa. Siinä on peruutusvaihde! Äänirasiaksi kannattaa toki ensin vaihtaa joku DJ-malli, joka kestää levyn hinkkaamista kumpaankin suuntaan. Normaalilla hifirasialla tuloksena voi olla neula, joka sojottaa levyn uraan tarttuneena ja pyörii 33 1/3 kierrosta minuutissa.

USB, miksi USB levysoittimessa?

Älppärien digitoiminen tuntuu mahdollisimman kerettiläiseltä. Se oli minusta sitä jo 10 – 15 vuotta sitten, jolloin aihetta ensimmäisiä kertoja kyseltiin. Nyt kymmeniä miljoonia biisejä sisältävien streamauspalvelujen (Spotify meille suomalaisille varmaan tunnetuimpana) aikana mustan kullan siirtäminen tietokoneelle tuntuu vielä kummallisemmalta.

No, jos se on kuitenkin sinulle tärkeää niin AT-LP120-USBHC kytkeytyy tarvittaessa tietokoneeseesi – Macciin tai puuceehen – ja mukana tulee Audacity-ohjelmisto, jolla voit tallentaa ja editoida ne älppärit.

Vaikka pitäisit LP-levyjen digitointia yhtä kummallisena ajatuksena kuin minä, on ominaisuudesta yksi selkeä etu. Soittimessa on myös RIAA-korjain mukana. RIAA-korjaus kun on pakko tehdä, jotta älppäreitä voi kuunnella eli se on myös pakko tehdä, jotta suuri pyöreä musta voidaan digitoida.

Jos AT95E-äänirasia toimii hyvin, soitin ei voi olla aivan huono.

Äänirasiana on valmistajan oma, luonnollisesti, AT95E, joka on ehkä maailman kuuluisin hyvä äänirasia. Se nimittäin on HALPA ja hyvä. Tosin ei niin anteeksiantava, että toimisi kaikkein huonoimmissa soittimissa vaan tuo niissä enemmänkin muun soittimen vajavaisuudet esille kuin omia vahvuuksiaan. Joten, jos AT-LP120-USBHC soi AT95E-äänirasialla hyvin, se ei voi olla aivan huono soitin. Laitetaan levy lautaselle ja kokeillaan.

Tiukasti iskevä

Käytän vertailusoittimena vanhaa Thorens TD-160 MKII:a, jossa on kiinni sama AT95E-äänirasia. TD-160 on kovassa maineessa, mutta AT-LP120-USBHC iskee bassoilla selvästi tiukemmin. Alapää on hallinnassa kuin hyvällä subbarilla, ei pehmoilua, ei löysää jyrinää vaan tiukkaa ja kontrolloitua iskua silloin kun tarvitaan.

Yleisolemus on nimenomaan kontrolloitu ja neutraali. Jos kaipaa untuvanpehmeää romantiikkaa niin joku toinen ratkaisu on ehkä parempi. AT-LP120-USBHC toistaa sihistelemättä diskanttia, tuputtamatta laulajaa tai pullistelematta bassoa. Stereokuva piirtyy selkeänä ja hallittuna, mutta ei kuitenkaan kuivakkana.

Yritänkö sanoa, että soitin olisi ehkä vähän mitäänsanomaton? Ei, sitä se ei ole. Sillä on nimittäin yksi erittäin suuri vahvuus.

Kulkee, ja lujaa

Ei ihme, että soittimen esikuva, se SL1200-Teknari, on DJ-suosikki. Syynä ei nimittäin ole välttämättä vain tarkoitukseen sopiva mekaniikka vaan myös soundi. George Michaelin Faith lähtee Audio-Technica AT-LP120-USBHC:stä tiukalla potkulla ja jatkolevynä Princen Lovesexy sykkii niin, että alan kaivata diskopalloa pyörimään kattoon.

Chisun Kun valaistun 2.0 -tupla-albumin ensimmäinen levynpuoli neljästä piirtyy melkein kuin kuuntelisin sitä Henkan masterointistudiossa. Ilmavana, selkeänä, tasapainoisena, mutta ennen kaikkea tiukasti vetävällä tahdilla. Anteeksi Chisu, mutta minä ostin sinun levysi puhtaasti testimateriaaliksi. En koskaan ajatellut, että musiikkisi olisi minun juttuni. Mutta piru vieköön, että LP120 osaa vetää sykkeeseen mukaan.

Kun äänitteessä alkaa olla paljon massaa, yhtä aikaa paljon asioita, ei AT-LP120-USBHC ainakaan vakiorasialla selviä ihan digitaalisen maailman helppoudella. Mutta joka ikisellä muulla hetkellä en voisi kaivata peruslaatuisen CD-soittimen elotonta soundia yhtään vähempää. Huomaan myös kuuntelevani varsin lujaa, mutta siihen osasyynä ovat kaiuttimet (jatkokehitelmä Satasen satsista) ja huone, joka ei kaadu päälle vaikka hanaa antaa huomattavan paljon. Tämä soitin yllyttää pitämään bileet.

Toimisiko tämä?

Miten on, yllyttäisikö Audio-Technica AT120USB istumaan alas ja nauttimaan musiikista? Ainakin silloin kun musiikki on menevää sorttia niin sykettä piisaa jaloissa, pumpussa ja niskassa. Tältä osin täysi kymppi.

Päätän kiusata soitinta ja siirryn klassisen musiikin puolelle. Taittuuko hienostuneempi taiteenlaji, poppihan on helppoa. No, mokaan äärimmäisen tyylitietoisesti ja leautaselle päätyy Khatchaturianin Sabre Dance (Polyphon 2542 015-10), Sapelitanssi. Meno on kuin istuisin kottikärryissä, jota työnnetään vuorenrinnettä alas. Puristan rystyset valkoisena kärryn reunoja, mutta ei hätää. Kuskina toimiva AT-LP120-USBHC- ja AT95E-parivaljakko kuljettaa minua tarkasti oikeaa uraa ja vaikka vauhtia on niin, että silmät vuotavat niin yhtään harha-askelta ei oteta. Sairaan hauskaa!

Herkistely ole LP120:n vahvin puoli. Soitin kaipaa action-elokuvien mutkaisille vuoristoteille.

Seuraava raita, Berceuse, osoittaa, että soitin ei ole vain nopeusrajoitusten rikkomiseen sopiva vaan se välittää myös vakavampia tunteita. Silti, ei tälläinen herkistely ole AT-LP120-USBHC:n oman luonteen vahvin puoli. Osaa se sitäkin, mutta kaipaa koko ajan takaisin action-elokuvien mutkaisille vuoristoteille. Vaikka seuraava raita, Variation de Nouné, olisikin jo sinnepäin haluan minäkin palata siihen hauskanpitoon. Tukka putkelle ja hanaa.

Goldfinger-Bondin aloitusraita vie kirkkaasti helkkyvänä ja Shirley Basseyn vetämänä kohti Sean Conneryn tähdittämiä 1960-luvun maisemia, jotka huokuvat tyyliä ja tunnelmaa. Tämän levyn osalta on pakko sanoa, että tekee mieli jo kääntää äänenvoimakkuutta pienemmälle. Ehkä joku lämminsointinen pehmosoitin tekisi äänestä helpompaa kuunnella. AT-LP120-USBHC:n rehellisen tarkka luonne ei anna pisteliäälle äänitteelle juuri armoa.

Goldfinger on tosin poikkeuksellisen piikikäs. Moni muu vanhempi rock-levykään ei pääse edes lähelle. Esimerkiksi ZZ Topin Deguello rullaa hyvin tarttuvalla otteella eikä äksyile tippaakaan.

Entä se sisäänrakennettu RIAA-korjain?

AT-LP120-USBHC:n oma RIAA-korjain on selvästi tummempisointinen, rauhallisempi, kuin vertailukohtana käytetty Luxmanin integroidun vahvistimen korjain. Sisäänrakennetulla RIAA:lla kuuluu tummuudesta huolimatta pientä sibilanssia eli ässien sihahtelua ja bassojen kiinteys heikkeni selkeästi Luxmaniin verrattuna.

Äänensävylliset asiat ovat kuitenkin ne vähemmän vaikuttavat. AT-LP120-USBHC:n sisäinen RIAA ei pysty alkuunkaan siihen samaan kulkevuuteen kuin hyvä ulkoinen. Kun soitin itse kykenee välittämään vauhdin tunnelmaa kuin Mazda MX-5 mutkatiellä, ei siitä halua – eikä kannata – luopua. Alkuun siis pääset tarvittaessa naksauttamalla RIAA-kytkimen takalevystä ON-asentoon, mutta älä kuvittele, että saisit soittimen juonta vielä sillä irti.

Viritysosana AT120E/T-äänirasia

Maahantuoja antoi minulle mukaan myös kalliimman äänirasian joten pienellä askartelulla se rasiakelkkaan ja samoja levyjä uudelleen lautaselle. Helpotti muuten rasian vaihtoa aika hurjasti se, että rasiakelkan saa ruuvattua äänivarresta irti.

Audio-Technica AT120E/T tuo soundiin paljon lisää läpikuultavuutta, tosin myös diskantin myös aavistuksen pintaan. Tämä tietysti upouudella neulalla eli muutaman kymmenen soittotunnin jälkeen tilanne voi olla huomattavastikin rauhallisempi. Ja muistutan taas, että oheislaitteisto on poikkeuksellisen läpikuultava. Se ei pehmoile yhtään ja siten peitä diskantin epäpuhtauksia tai ylenpalttista kirkkautta.

Kokeilin pikaisesti toisesta testissä käyneestä soittimesta paksua korkkimattoa AT-LP120-USBHC:n lautaselle ja vaikutus oli yllättävän iso. Diskantin kirkkaudesta taittui epäpuhtaus pois ja sointi alkoi olla erittäin hyvinkin hifiä. Toisaalta se koukuttava lähes yli-innokas menevyys taittui samalla ja soundi muuttui enemmän vain puhtaaksi ja hyväksi hifiksi. Palautin alkuperäisen huopamaton ja jatkoin kuuntelua sillä. Tämä oli vain uteliaan sivujuonne.

Stereokuvalliset asiat ovat 120:lla huomattavasti selkeämpinä esillä ja pienet yksityiskohdat erottuvat huomattavasti vaivattomampina. Samoin suurien äänimassojen kesto paranee oleellisesti. AT95E on hyvä äänirasia, mutta kuitenkin vasta lähtökohta. AT120E/T paljastaa myös rytmilliset kiihdyttelyt huomattavasti selkeämpinä ja siten imaisee kovemmalla vauhdilla moneen teokseen sisälle.

Basson alleviivattua potkua on ehkä hieman vähemmän kuin AT95E:llä, mutta nopeutta kyllä paremmin. 120:n jälkeen 95 kuulostaa aavistuksen pintaan säädetyltä pikkusubbarilta. Basistin touhujen seuraaminen monellakin levyllä AT120E/T:lla on helppoa ja hauskaa, Chisun Minä ja mun pää -biisin bassojytke saa hymyn huulille ja käden ojentumaan äänenvoimakkuussäätimelle. Lisää hanaa, huone sykkii ja minä sen mukana.

Iloinen yllätys, soitin toimii hyvänä pohjana selvästi paremmallekin äänirasialle.

Ei se tietenkään ole yllätys, että neljä kertaa kalliimpi äänirasia on parempi. Se sen sijaan on iloinen yllätys, että AT-LP120-USBHC-levysoitin toimii hyvänä pohjana selvästi paremmallekin äänirasialle. Soundi paranee ilman sivuoireita joten uskallan kyllä ehdottaa, että noin 300 euron alkupanostuksen lisäksi miettisit soundin parannusta paremmalla äänirasialla. Merkin omat AT120E/T ja myös vielä sitä hieman kalliimpi AT440MLA (tai MLB) ovat hyviä vaihtoehtoja. Perus-AT95E:täkin voi piristää laadukkaammalla neulalla. Siihen saa jopa Shibata-hiottua tarvikeneulaa – se parantaa AT95E:tä huomattavasti, mutta ei pilaa mitään rasian hyviä puolia.

Reilusti odotukset ylittävä

Minä odotin Audio-Technica AT-LP120-USBHC:lta paljon vähemmän. Ensinnäkin se on halpa soitin, jossa on rahaa syömässä myös RIAA-korjain ja USB:n tarvitsema elektroniikka. Toiseksi, onhan se päälisin puolin hieman muovisen oloinen. Tosin niin on se esikuvakin, Technics SL1200. Muovisuus on kuitenkin vain pinnallista, soittimen runko on hyvin vakaa ja toiminta kaikin puolin selkeää ja sulavaa. Vain äänivarren laskulaite hidastelee välillä.

Viimeiseksi kirsikaksi kermavaahtokasan päälle laitan soimaan Rocky Horror Picture Shown (sen Tim Curryn tähdittämän, ei teatteriversion) Timewarp-raidan. Hiton hieno äänite ja hiton hienosti soi. Yksityiskohtia ja sävyjä on paljon, mutta ei mitään alleviivata, tunnelma välittyy luonnollisesti.

Muistan nauraneeni ääneen kun luin ulkomaankielistä arvostelua, jossa AT-LP120USBHC:tä suositeltiin sillä perusteella, että se on 30 000 dollarin tai euron tai punnan tai jonkun hintaisella mittalaitteistolla hyväksi todettu. Mutta nyt kun se on omin korvinkin todettu niin ei auta muu kuin myöntää muutaman satasen hintainen ja hassun näköinen DJ-soittimen kopio erittäin hyväksi levysoittimeksi. Harva asia hifissä tuntuu yhtä hyvältä kuin osua tuotteeseen, joka toimii paljon odotuksia paremmin eikä maksa juuri mitään.

Minun on vaikea keksiä soittimesta enempää kuin yksi huono puoli. Kun se on aakkosissa ensimmäisenä, sen artikkelikin julkaistaan ensimmäisenä ja en millään malttaisi nostaa sitä seinätelineeltä soimasta kuvauspöydälle. Etenkään nyt kun äänirasiana on AT120E/T.

Lyhyesti: Ei pehmoilua tai pullaromantiikkaa vaan lisää kaasua ja tukka putkella kohti tiukempia mutkia.
Hinta: 329 euro
Maahantuoja: Soundtools

Audio-Technica-kauppiaasi:

Sarjan muut artikkelit:
Levysoitinsarja osa 1 – Levysoitin, mikä levysoitin?
Levysoitinsarja osa 2 – Levysoittimen perustekniikka ja säädöt
Levysoitinsarja osa 4 – Denon DP-300F
Levysoitinsarja osa 5 – Dual CS 505-3/505-4
Levysoitinsarja osa 6 – Pro-Ject Debut Carbon DC Esprit, RPM 3 Carbon ja 2-Xperience SB DC
Levysoitinsarja osa 7 – Rega RP1 ja RP3
Levysoitinsarja osa 8 – Thorens TD-190-2 ja TD-203
Levysoitinsarja osa 9 – Mitä minä opin levysoittimista
Levysoitinsarja bonusosa 10 – Digitaalilapsi vinyyliä kyntämässä

Kuvat: Samu Saurama