fbpx
Testit

KingRex T20U -USB-vahvistin ja KingRex PSU -lisävirtalähde testissä

Itse asiassa KingRex T20U ei ole minulle kovinkaan vieras laite. Olen käyttänyt omaani, kyllä – tämä on äärimmäisen puolueellinen artikkeli, vuosien varrella niin tietokoneäänen voimanlähteenä kuin myös mittausvahvistimena ja välillä ihan olohuoneen ainokaisena vahvistimenakin.

Lisävirtalähteet, erityisesti brittihifissä palvotut lompakonlevittäjät, ovat kiinnostaneet minua pitkään. Kun T20U:lle on tarjolla useampikin lisäpoweri (PSU, PSU MK2 ja SLAP) niin mikäs sen sopivampaa kuin koittaa yhtä sellaista tutun vahvistimen kanssa.

”Soundi muuttui
innostavammaksi ja
lopputulos lisäpowerilla
on selkeästi
parempi kuin vakiolla.”

Rauhallisesta avoimen innostavaan

Olen kuullut muutamia Tripath-lastuun perustuvia vahvistimia ja kaikki ne kuulostavat erilaiselta, jopa täysin samaan chippiin pohjautuvat. Mistä kaikkialta ero syntyy, sitä en tiedä – en ole audioinsinööri. Tämä testi opetti, että ainakin sähkönsyötöllä on selvästi väliä. Aikaisemmin testattu SMSL oli varsin räväkkäsointinen ja kaipasi pehmeäsointista seuraa, KingRex T20U on täysin toisenlainen.

Sellaisenaan T20U on hyvinkin rauhallinen ja hillitty, ehkä sitä uskaltaisi sanoa jopa vähän elottomaksi kaikessa seesteisyydessään. Aavistus lisää heleyttä ja ryhtiä olisi kiva, mutta toisaalta parempi näin kuin tarpeettomasti äksyillen. Sointi on hyvin siisti, mutta ehkä jo liiankin.

Bassopää on selvästi tuhti ja kontrollia saisi olla enemmän, nyt voimakasbassoinen musiikki alkaa kuulostaa paksulta. Jos toki kun muistaa 255 euron hintalapun niin alkava otsarypistys tasaantuu samantien. Hintaansa nähden T20U on varsin mainion kuuloinen joten ehkä sen vertaaminen referenssiin ei ole kohteliasta.

No, entäs sitten kun se lisävirtalähde laitetaan korvaamaan tietokoneista tuttu vakiohakkuririmpula. Jykevämpi virtalähde = jykevämpi bassopää ja musiikkia mustemmalta pohjalta, eikö? Ei, ei ihan, tai ei oikeastaan juurikaan.

Bassopää kyllä muuttui vähän. Tuhti se on edelleen, mutta vaivattomampi, helpommin etenevä. Sen sijaan yleinen avoimuus ja läpikuultavuus paranivat selvästi. Soundi muuttui innostavammaksi ja lopputulos lisäpowerilla on selkeästi parempi kuin vakiolla. Se ainainen vinoilu siitä, että onko kaksi kertaa kalliimpi kaksi kertaa parempi voi loppua tähän. PSU maksaa melkein saman kuin T20U, mutta uskaltaisin väittää yhdistelmää tuplasti pelkkää T20U:ta hauskemmaksi kuunnella.

Soundi lisäpowerillakin on rauhallinen, mutta nyt vain miellyttävän hillitty eikä turhan vaisu. Nämä ajatukset eivät siis niinkään verrattuna mihinkään vastaavaan vaan yleisesti ajateltuna. Toisin sanoen KingRex T20U yhdessä KingRex PSU:n kanssa on ihan varteenotettava vahvistin musiikinkuunteluun.

Kaksineuvoinen

Kuten otsikossa lukee, T20U on ”USB-vahvistin”. Suomeksi sanottuna siinä on takana USB-liitäntä, johon saa kytkettyä tietokoneen ja sisällä DA-muunnin, joka tekee tietokoneen digitaalisesti muuntimelle välittämästä signaalista tuttua ja turvallista analogista. Idea tässä on se, että etenkin kannettavissa koneissa on paljon malleja, joiden äänenlaatu kuulokeannostakin on varsin vaatimaton. Ohittamalla tietokoneen omat äänenkäsittelypiirit kokonaan päästään huonosta äänestäkin eroon kokonaan. T20U nimittäin on varsin passeli hoitamaan sen muunnoksen.

Jotta vahvistimelle olisi käyttöä muuallakin kuin tietokoneen kyljessä, on siinä myös normaali RCA-liittimillä tehty analogiotto. Suurin osa kuunteluista tehtiinkin Logitech Transporter -verkkosoitin KingRexiin kytkettynä. Tuloliitännän valinta hoituu pienellä metallisella vipukytkimellä takalevystä. Kaiutinliittimet hyväksyvät pelkän banaaniliittimen ja edessä oleva iso äänenvoimakkuussäädin ohjaa Noble-potentiometriä. Nupin tuntuma on kieltämättä laadukas.

Tehoa vahvistimelle luvataan runsas parikymmentä wattia neljään ja runsas kymmenen wattia kahdeksan ohmin kuormaan. Nimellisimpedanssiltaan puoleenväliin osuvan Aurelia Graphican kanssa ääntä riitti aika mukavaan paukutteluun eli ilmoitetut numerot eivät ole aivan tuulesta temmattuja.

Pieni ja hyvä-ääninen vahvistin on kalikka, jolle ei erikseen tarvitse keksiä käyttökohteita. Kyllä se on ihan kuningasajatus muutenkin kuin nimensä puolesta (valmistaja ei halua olla turhan vaatimaton, sekä King että Rex siis kääntyvät suomeksi kuninkaaksi). Sellaisenaan T20U toimii mainiosti taustamusiikin soittajana ja PSU-lisäyksellä siitä tulee selvästi innostavampi ja hauskempi.

Lyhyesti: Tyylikäs ja tuntumaltaan hyvä minivahvistin, joka yllättää äänenlaadullaan PSU-lisävirtalähteen kanssa.
Hinta
KingRex T20U: 255 euroa
KingRex PSU: 210 euroa
Maahantuoja: Musiikin.com
Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap