Suomalainen Aurelia Graphica kiilaa kaiutinmaailman kärkijoukkoon melko kohtuullisesta hintalapusta huolimatta. Ei, ei 7 000 euron hintalappu ole taskurahoja, mutta ei työssäkäyvälle ihmiselle myöskään mikään mahdottomuus, jos hankintapäätöksen on tehnyt. Varsinkin kun rahalle saa tässä tapauksessa erittäin paljon vastinetta.
Kaiuttimen selkein valtti on sen kyky viedä kuuntelija äänitteeseen tallennettuun tilaan ja teokseen hyvin vahvasti. Graphican luonne on terve, valloittava ja innostava, se kuulostaa hyvällä oheiskalustolla enemmän musiikilta kuin sähköisesti toistetulta ääneltä. Lyhyesti sanottuna, sen kuuntelusta tulee hillittömän hyvälle tuulelle.
Monen huippukaiuttimen kompastuskohdat ovat iso koko ja ruma ulkonäkö (ainakin koneromantiikkaa ehkä huonosti ymmärtävän puolison mielestä). Tässä tapauksessa nekään eivät ole riesana. Hyvin sirolinjainen pilari on laadukkaasti viimeistelty ja sisustukseen huomattavasti sujuvammin häviävä kuin mitoista voisi ajatella.
”Tämä on kuin se
ensimmäinen
teräväpiirtoelokuva
DVD-leffojen jälkeen.”
Rakenne ratkaisee
Graphica on yhdeksästä kaiutinelementistään ja lähes 160-senttisestä varrestaan huolimatta yksinkertainen kaksitiekaiutin. Uniikissa suuntainratkaisussa olevat kolme diskanttielementtiä toistavat kaikki tasan samaa signaalia ja toimivat siten akustisesti samankaltaisesti kuin nauhaelementit.
Puolentoista kilohertsin alapuolelta (eli diskanttipaketti toistaa taajuuskaistaa selvästi tyypillistä alemmas) vallan ottavat kuusi 14-senttistä hi-tech-kartioista bassokeskiäänistä, jotka siis nekin kaikki toistavat keskenään samaa signaalia.
Yhtä aikaa sekä erikoisesta että ääritavallisesta rakenteesta johtuen Aurelia Graphica toimii linjalähteenä eli se säteilee suurimman osan äänestä suoraan eteenpäin ja sivuille. Sen sijaan ylä- ja alaviistoon lähtee paljon tavallista vähemmän energiaa. Tuloksena on suoraa ääntä sotkevien lattia- ja kattoheijastusten huomattava väheneminen.
Valmistaja sanoo jakosuotimen olevan hyvin yksinkertainen ja ensimmäistä astetta, se ainoastaan voimistaa elementtien luontaisia sävyllisiä ominaisuuksia. Oli kyse suotimesta, säteilykuviosta, niiden yhdistelmästä tai jostain muusta, äänessä on perusterve luonne, joka saa musiikin kuulostamaan enemmän musiikilta kuin toistetulta hifiltä.
Yhden pisteen nautinto
Enemmän tai vähemmän ympäriinsäsäteilevästä pikkukaiuttimesta poikkeava rakenne aiheuttaa omat piirteensä Graphican kuuntelulle. Kaiutinta voi kuunnella laajalta alueelta, myös naapurihuoneesta, ja se kuulostaakin tasapainoiselta ja selkeältä.
Todellinen nautinto saadaan sen sijaan vain yhdessä pisteessä. Siihen kuunteluhuoneen parhaalle paikelle istuttaessa avautuu stereokuva, johon kotelokaiuttimella – paljon tätä kalliimmillakaan – ei tyypillisesti ole kykyä. Läsnäoloa on vahvasti ja stereokuva avautuu poikkeuksellisen tarkasti piirrettynä.
Instrumenttien paikat ovat tietysti selkeästi esillä, myös syvyyssuunnassa, mutta harvinaisempaa herkkua on kuulla instrumenttien koko ja niiden pienetkin sävylliset piirteet. Tämä on kuin se ensimmäinen teräväpiirtoelokuva DVD-leffojen jälkeen.
Graphican bassopäätä nopeampaa ja tarkempaa potkua kuulee hyvin harvoin ja auktoriteettia on varsin riittävästi. Ulottuvuudesta jää vain se alin oktaavi puuttumaan. Se, jossa ei suurimmassa osassa musiikkia ole juurikaan informaatiota.
Keskialuetta ja yläpäätä leimaavat vahvimmin puhtaus, läpikuultavuus ja neutraalius. Tämäkin kaiutin muistuttaa siitä, että joidenkin harrastajien väitteistä huolimatta neutraalius itsessään ei ole tylsää tai musiikkin tunnetta laimentavaa, erottelukyvytön ja vaisu mitäänsanomattumuus ovat. Yleinen sävy on kuitenkin juuri sen verran miellyttävään päin kallellaan, että Graphica syrjii heikkotasoisia äänitteitä vain sen verran kuin on aiheellistakin. Moni hieno teos on edelleen oikein kuunneltava vaikkei se äänitysteknisesti ylläkään huippusuoritukseen.
Vain hyvään seuraan
Aurelia Graphican sirosta ulkomuodosta huolimatta tehokkaalla vahvistimella saadaan huomattavan paljon puhdasta ääntä. Kun yhden elementin tarvitsee tehdä vain kuudesosa siitä työstä, mitä pienessä jalustakaiuttimessa, vaivatonta kapasiteettia on lähes joka tarpeeseen isossakin tilassa. Kaiuttimen herkkyys on sen verran suuri, että toisaalta kymmenkunta hyvänkuuloista wattia voivat riittää jo melko täysipainoiseen nautiskeluun.
Koska kaiutin on erittäin läpikuultava, kuuluu myös elektroniikan äänenlaatu poikkeuksellisen selvästi läpi. Etenkin putkivahvistimen ja kaiuttimen yhteispeli on aina enemmän laitteiden välisestä synergiasta kiinni kuin yksittäisten komponenttien laadusta. Putkista pitävän kannattaa ehdottomasti koekuunnella yhdistelmää ennen ostopäätöksen tekemistä. Toimivia yhdistelmiä on, olen kuullut Graphicaa muissa yhteyksissä putkivahvistimen kanssa niin, että lopputulos on erittäin hyvä.
Testin aikana käytettiin pääasiassa Logitech Transporter -verkkosoitinta ja Lyngdorf TDAI2200 -vahvistinta. Molemmat edustavat hintaluokkiensa äänenlaadullista kärkeä.
Vaikka linjalähteenä toimiva Graphica vähentääkin katon ja lattian kautta kuuntelupaikalle tulevia heijastuksia, on se sivusuunnassa aivan yhtä laajalle säteilevä kuin mikä vain muu samankokoisilla elementeillä toteutettu kaiutin. Parasta lopputulosta haluttaessa kuunteluhuoneen akustiikkaankin kannattaa siis perehtyä. Tämäntasoisen kaiuttimen kanssa lopputulosta ei kannata jarruttaa panttaamalla akustoinnin kanssa.
Hieno ja hienosäädettävä
Äänensävyyn vaikuttavilla liitinpaneelin kytkimillä voi hienosäätää soundin monenlaiseen tilaan ja sijoitukseen. Hienolta kalskahtava Presence on käytännössä diskantin tasonsäädin ja sen oikea asento riippuu täysin oheislaitteistosta, omasta mausta ja kuuntelutilan akustiikasta. Sen käyttämiseen voidaan siis antaa helppo ja täysin yleispätevä ohje: kokeile. Jompikumpi asento kuulostaa paremmalta.
Melkein nimensä mukainen MidBass-kytkin vaikuttaa yläbassoon ja aavistuksen alakeskialueelle. LO-asennossa se mahdollistaa kaiuttimien sijoittamisen melko lähelle seinää. Lisämuokkausta bassoalueelle saa tulppaamalla toisen tai molemmat refleksiputket. Isossa tilassa ja kaiutin kaukana seinistä HI-vaihtoehto tuo miellyttävästi lämpöä ja varmistaa, että isot miehet kuulostavat edelleen isoilta miehiltä.
Aurelia Graphica on erittäin koukuttava tuttavuus. Se on yhtä aikaa poikkeuksellisen läpivalaiseva ja kuitenkin helposti kuunneltava ja ärsyttämätön. Sen sijaan oheislaitteistoon on syytä kiinnittää keskivertoa enemmän huomiota.
Kaiutin ei ole ronkeli millekään musiikkimateriaalille. Stravinskyn baletit saavat suuret tunteet nousemaan pintaan, Herbie Hancock vie vahvalla groovella 1970-luvun studiotunnelmaan ja Orbital tekee läppärillä kirjoittamisesta hyvin vaikeaa biittinsä ansiosta.
Tässä tapauksessa tuote on niin hyvä, että huolimatta seitsemän tonnin hintalapusta voi hyvällä omallatunnolla puhua erittäin hyvästä hintalaatusuhteesta. Testipari saakin pysyvän kodin ja jää AudioVideo.fi:n vakituiseksi vertailukaiuttimeksi.
2 Comments
Mielenkiintoinen testi!
Mielenkiintoinen testi! Pakollinen vertailukysymys, kun molemmat (tai ainakin Aurelia) tuoreessa muistissa: kuinka luonnehtisit eroja Gradient Revolutioniin (tai vaikkapa sen aktiiviversioon)?
No eivät nuo ihan rinnakkain
No eivät nuo ihan rinnakkain soineet… Molemmat ovat hyvin läpikuultavia, mutta luonne-eroja on. Graphican kotelobassossa on enemmän rintalastassa tuntuvaa slammia ja esitys on lähempänä. Revolution on bassoiltaan toisenlainen, dipoli kun on. Sen bassopään luonteeseen tottuminen vie hetken. Tilantuntu on ehkä vieläkin kolmiulotteisempaa, mutta esitys piirretään selvästi kauemmas, kaiutinlinjan taakse. Absoluuttista äänenpainetta Graphica tarjoilee todennäköisesti enemmän.