Ylväästi, jalosti, mahtavasti, leveästi – tällaisia esitysohjeita Elgarin partituurit vilisevät. Toinen sinfonia oli tarkoitus omistaa kuningas Edward VII:lle ”kuuliaisena kunnianosoituksena”, mutta kuninkaan odottamattoman kuoleman vuoksi siitä tulikin muistoteos, jonka alakuloa tähdentää alkulehdelle kirjoitettu runovärssy ”harvoin saavut sinä, ilon henki”.
Land of Hope and Glory on Englannin epävirallinen kansallislaulu. Se soi Elgarin marssin Pomp and Circumstance nro 1 välijaksossa, jota Lontoon Royal Albert Hallin 5500-henkinen yleisö ensin hyräilee ja sitten laulaa täysin palkein jokavuotisen Proms-festivaalin päätöskonsertissa.
Vaikka tällä levyllä marssia ei kuulla, samaa kauniisti patinoitunutta, vanhojen hyvien aikojen tunnelmaa voi aistia toisessa sinfoniassa. Teemat kiitävät kuin merituulen ajamana pärskeiden keskellä, mutta pullistuvat purjeet saavat vastaansa myös käänteisiä virtoja ja hiljentyvää tyyntä. Sinfonia on ahdettu täyteen monikerroksisia tapahtumia, toistensa lomaan liukuvia teemoja, vaihtuvia episodeja, vastakkaisia rytmejä, paksuja ja läpikuultavia sointeja, mutta kuin ihmeen kautta Elgar hallitsee materiaalinsa ja saa ison orkesterin soimaan eriytyneen loisteliaasti. Tämän musiikin kolesteroliarvot ovat korkealla. Myös surround-ääni lyö huippulukemat pöytään.
”Elgar ilmoitti tilaajalle,
että jos kappale ei kelpaa,
nuotin voi repiä.”
Aivan erityinen loisto tulee Sakari Oramon tulkinnasta. Viitisen vuotta sitten Oramo sai Elgar-mitalin esitettyään Birminghamin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina merkittävän osan säveltäjän teoksia. Nyt orkesterina on Tukholman filharmonikot, jonka käyrätorvet sinkoutuvat uljaisiin kaarroksiin. Hidas osa on ihmeellinen sekoitus murhetta ja ylväyttä, lyijynraskaita askelia, menneiden kunnian aikojen kirkastamia muistoja ja innosta sädehtiviä hyökyaaltoja.
Kiivaasti ryntäävä kolmas osa yrittää naamioitua leikkisäksi, mutta pakkotahtiset jyskytykset käyvät uhkaaviksi. Finaali alkaa leppoisasti kunnes orkesterikoneiston leveät tehot palaavat. Viimeinen nousu, johon urutkin yhtyvät, tuntuisi kaikesta huolimatta kohoavan voittoon, mutta musiikki vaimenee ensin eksyneen oloisena ja lopulta kaihoisan alistuvana.
Jos sinfonia onkin ison orkesterikoneiston mestarillista ja monimutkaista liikuttelua, neljän minuutin mittaiset Sospiri ja Elegy luottavat yhteen asiaan – melodiaan. Sospirin pitkä viulumelodia saa toistuessaan kauniskaikuisen vahvistuksen selloista, joiden ympärillä väreilevät hauraat viulutremolot ja harpun unelmaiset soinnut.
Sordinoitujen viulujen suruisasti huokailema Elegy on vielä yksinkertaisempi. Elgar sävelsi sen pyynnöstä pikaisesti muistotilaisuuksia varten ja ilmoitti tilaajalle, että jos kappale ei kelpaa, nuotin voi repiä. Onneksi jäi repimättä.
BBC:n sinfoniaorkesterin tulevana ylikapellimestarina Sakari Oramon vastuulle lankeavat Proms-festivaalin päätöskonsertti, loppupuhe ja Land of Hope and Glory. Ainakaan Elgar-meriittien puutteesta homman hoito ei ole kiinni.
Kommentointi suljettu.