Danse bacchanale oopperasta Simson ja Delila ei raamatullisesta aiheesta huolimatta pelottele turmeluksella. Kun oboe viettelee kiemurtaen ja sytkyttävä rytmi laukaisee tikkaavat puupuhaltimet vauhdikkaaseen tanssiin, on pakko heittäytyä synnilliseen juhlaan mukaan. Kevytsyntiä se toki on. Eksotiikkakin on kevyttä, ylelliseen orkesteriasuun kiedottua musiikkiturismia, kun käyrätorvet pauhaavat ja symbaalit mäiskivät itämaisessa huumassa.
Vuonna 1835 syntynyt Camille Saint-Saëns eli pitkään ja ehti vanhemmiten kummastella, kuinka musiikki hänen ympärillään muuttui radikaalisti. Hän itse herätti aikanaan pahennusta konservatiivipiireissä, kun sinfonisessa runossa Danse macabre vonkaiseva sooloviulu levitti kalmanhajua ja ksylofoni kalisutteli luita. Nykykorvaan se kuulostaa mitä rakastettavimmalta viihteeltä.
”Riskejä pelkäämättä
on syntynyt spontaaneja
ja raikkaita tulkintoja.”
Saint-Saëns osasi asiansa. Vähemmän tunnetuista orkesterikappaleista kerätty herkkukimara yllättää vangitsevilla melodioilla, loisteliaalla orkesterinkäytöllä ja aistillisilla tunnelmilla. Ranskalainen keveys vallitsee. Suuren orkesterin tykityksissä on irtonaista säihkettä. Musiikki ei jää märehtimään paikoilleen. Mutta joukkoon mahtuu myös pönäkämpi sävellys, Britannian suuntaan kumartava, juhlava Marche du couronnement. Toinen marssi, Marche militaire française, näyttää hauskasti ranskalaisuuden mallia. Se on tarttuvan nopea hyppely.
Virolaiskapellimestari Neeme Järvi pitää mielellään vauhtia. Äänitysstudiossakin ote tuntuu olevan rento, missä on hyvät ja huonot puolensa. Saint-Saënsissa plussat painavat verrattomasti enemmän. Riskejä pelkäämättä on syntynyt spontaaneja ja raikkaita tulkintoja, joissa myös herkemmät sävyt saavat kohtalaista, vaikkeivät sentään ylenpalttista huomiota.
Monikanavaäänitys on Chandos-levymerkille tyypillisen avara. Tunnusomaista on myös se, ettei orkesteri jäsenny eivätkä soittimet paikallistu neulanterävästi.
Mutta mutta. Ei paikallistuminen ole itsestään selvää elävässä elämässäkään. Jos eksyt konserttiin, tee koe: paina mieleesi vaikkapa trumpetin sijainti lavalla ja sulje silmäsi viideksi minuutiksi. Silmät avattuasi saatat hämmästyä: kuulokuvitelman perusteella trumpetti on voinut vaeltaa aivan eri paikkaan kuin missä se oikeasti on. Konserttisalissa kaiuntainformaatio on melkoinen, ja se pehmentää äänilähteen tarkkaa paikallistettavuutta. Tärkeämpi onkin läsnäolon tuntu, jota tällä levyllä on riittävästi samoin kuin dynaamista pelivaraa ja soinnin auktoriteettia.
Kommentointi suljettu.