Kevätuhrissa kevät murtautuu rytisten jään alta, ja nuori tyttö uhrataan rituaalitanssissa, joka huipentuu kuolemaan. Kantaesityksessä monia katsojia ei pöyristyttänyt ainoastaan musiikki, vaan myös tömistelevä ja koukkupolvinen tanssi, joka oli kaukana perinteisestä balettisipsuttelusta.
Kyllä Kevätuhri teettää töitä edelleen. Alun fagottisoolo on kiristetty niin vaarallisen korkeaksi, että soolofagotistilla on esityksen lähestyessä houkutus ilmoittautua sairaslomalle. Koko orkesterin karjahdukset ja epäsäännölliset rytmit on soitettava pelottomasti. Varmistelu ei tule kuuloon, vaikka katastrofi tuntuisi kurkkivan nurkan takana. Kevätuhrissa on myös paljon hiljaiseksi jähmettynyttä, purkausta jännittyneesti odottavaa musiikkia.
”Stravinsky oli
pokerinaama, joka
kietoi tunteellisuutensa
pilantekoon.”
Budapestin festivaaliorkesteri syntyi kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun kapellimestari Iván Fischer haali arvosteluakin saaneella tavalla Unkarin muusikoiden kermaa yhteen. Nimi antaa kuvan tilapäiskokoonpanosta. Kenties siksi viitisentoista vuotta sitten Finlandia-talo oli nolosti puolityhjänä huippuorkesterin kahdessa konsertissa. Budapestin festivaaliorkesteri ja tiukoista tulkinnoistaan tunnettu Fischer ovat olleet kuitenkin alusta asti kysytty vieras kaikkialla.
Parasta on, että orkesteri siirtyi tällä vuosituhannella pienen hollantilaisen Channel Classicsin talliin. Sen monikanavaäänitykset ovat lajinsa huippua. Soinnissa on leveyttä, syvyyttä, iskevyyttä ja ennen kaikkea tanakasti jysähtävää painokkuutta.
Kevätuhrin alkupuolisko tuottaa kuitenkin hienoisen pettymyksen. Brutaaleissa hyökkäyksissä ei ole uhkarohkeinta terää, eivätkä Fischerin muutamat poikkeavat tulkintaratkaisut vakuuta aivan pohjia myöten. Jälkipuoliskolla yhteinen tulkintatahto tiivistyy käsin kosketeltavaksi. Meno hurjistuu ja arvaamattomasti laukova rytmikone kiihtyy. Laajalle levittäytyvä surround-ääni päästää koko orkesterin sointimassan oikeuksiinsa. Uhritanssin ulvovat käyrätorvet, parkuvat trumpetit ja rumputulen keskellä jankkaavat viulut porrastuvat komeasti myös syvyyssuunnassa.
Varhaisempaa, satumaisen värikästä ja salaperäisesti väreilevää Stravinskya on Tulilintu-sarja, jonka Hornantanssi ja Kehtolaulu ovat kuolematon vastakohtapari.
Stravinsky oli pokerinaama, joka kietoi tunteellisuutensa pilantekoon. Scherzo à la russe on hilpeästi röyhistelevä, kesken lentonsa loppuva nytkytys. Tango on selvemmin parodia. Se makeilee viihdesoinnuilla ja unohtaa tunnusomaisen rytmin klonksuttamaan yksikseen.
Kommentointi suljettu.