Genelec 1238A -DSP-aktiivikaiutin testissä

Jäi vain musiikki

Hurjasti hi-techiä, vallattomasti voimaa ja superselkeästi sävyjä. Sellainen on vihdoin täysin valmis Genelec 1238A.

Päätoimittaja Samu kirjoitti Genelecin uudesta digitaalisella huonekorjauksella varustetusta 1238A:sta viime marraskuussa. ”Kunhan 1238A on kokonaan valmis, voitte olla varmoja AudioVideo.fi:n syöksymisestä parhaalle kuuntelupaikalle testiä varten”, lupasi Samu. Syöksyin Samun kimppuun ja pääsin parhaalle paikalle.

Kyllä kannatti. Kuten yksi kokenut kävijä totesi, 1238A:t ovat paras meillä kuuntelemansa kaiutin. Pitkälle olen samaa mieltä.

Mitä 1238A sitten on syönyt? No, on otettu Genelecin jo ennestään erinomaisena pidetty, kohtalaisen järeä kolmitieaktiivimalli 1038B, pantu sen vahvistinosa uusiksi, lisätty digitaalinen (DSP) jakosuodin ja Genelecin toimivaksi havaittu GLM-huonekorjausjärjestelmä. Kaiuttimen monikäyttöisyyttä parantaa se, että taakse syvennykseen neljällä pultilla ja lattakaapelilla kiinnitetty RAM L -vahvistinmoduuli on helppo irrottaa ja sijoittaa erilleen kaiuttimesta. Jos kaiutin upotetaan seinään tai sijoitetaan muuten vaikeapääsyisesti, ei tarvitse huolehtia vahvistimen jäähdytyksestä ja mahdolliset huollot on helppo hoitaa.

Tosin ei vahvistin muutenkaan isosti kaipaa viilennystä, koska sen 500 ja 250 W basso- ja keskialueen vahvistimet toimivat D-luokassa. Perinteisemmän AB-luokkaisen diskanttivahvistimen teho on 200 W.

Mitä tarkoittaa kohtalaisen järeä? No, vaikka sitä että 15 tuumaisella bassolla, 125 ja 25 mmm keskiääni- ja diskanttielementeillä varustettu ryökäle on yli 80 senttiä korkea, lähes puolimetriä leveä, syvyyttä 42 senttiä ja 57 kiloa. Vaikka Genelecin ammattimallistossa 1238A kuuluu vasta keskikoon koplaan, niin normiolohuoneessa se ei varsinaisesti sulaudu sisustukseen.

Genelecin Anders Nymanin kanssa nostimme Berliinin messuilta palanneet kaiuttimet esittelykäyttöön tehdyille tuhdeille puujalustoille. Anders ajoi GLM:n, teki muutamia korjauksia ja todettiin että siinä se.

Lähes kolmeviikkoisen intensiivisen kuuntelun perusteella en löytänyt 1238A:sta montaa heikkoutta, vahvuuksia yltäkyllin.

Ensiksi laulu

Aivan sama, paniko peliin Lucinda Williamsia tai Emmylou Harrisia, Luke Kellyn irlantilaisjuttuja, Fischer - Dieskaun Mahleria, oopperaa tai iskelmää. Aina välittyi laulajan tai laulajien äänenkäyttö ja tulkinnasta olennainen.

Nimensä mukaisesti Richard Straussin Neljä viimeistä laulua ovat säveltäjän viimeinen tuotos, jotka hyvästijättötunnelmistaan huolimatta ovat tavattoman kaunista ja myönteistä musiikkia. Jessye Normanin tulkinta, mahtavista äänivaroistaan huolimatta jää enemmän mahtavaksi kuin palvelee laulujen tarkoitusta. Vastakohtina ovat Soile Isokosken täysin luonteva, korostumaton, kuitenkin ilmeikäs vaihtoehto Elisabeth Schwarzkopfille, jonka klassikkotulkinta aluksi vaikuttaa pidättyvältä, mitä se ei lainkaan ole. 1238A kertoi laulajien äänenkäytön ja orkesteritaustojen erot poikkeuksellisen selkeästi.

Monesti kävi niin, etteivät äänityksen puutteet häirinneet, koska lauluosuus välittyi hienosti. Esimerkkinä vaikkapa Joan Baezin Diamonds and Rust, jolla Joan Baezin ääni soi täyteläisesti ja vailla korostuksia, vaikka taustat olivat edelleen pielessä; vedetty diskantti tappiin tai tehty muuta luovaa.

Myös massiiviset kuoroteokset toistuivat suvereenilla painolla ja eheästi. Brahmsin Ein Deutchshes Requiem (Haitink, VPO) kuoron äänialat erottuivat vaivattomasti, kuitenkin vailla tarpeetonta analyyttisyyttä. Genelecit saivat aikaan lähes ahdistavan vaikutelman kun Brahms paiskasi kaiken peliin. Orkesterin ja kuoron dynamiikka olivat merkittävästi laajemmat kuin millään vertailukaiuttimella.

"Henkeäsalpaava täsmällisyys,
kulkevuus ja selkeys hätkähdyttivät,
kaikki käsi kädessä."

Sitten selkeys ja erottelevuus

Varsinkin pianolla 1238A:t loistivat. Selkeys, sävykkyys, tarvittaessa iskevyys, eri rekisterien erottelu ja soinnin eheys olivat moitteettomat.
Grigory Sokolovin Opus 111:lle tekemät levytykset ovat yleensä kohtuulaatuisia, mutta mm. Beethovenin 4 ja 28 Pianosonaatit sisältävä äänitys kärsii osittain kovin tunkkaisesta äänityksestä. Ei se kuitenkaan estänyt Sokolovin tuhinan ja ähinöiden kuulumista. Kaikki kokeillut klassiset tai muun tyylin pianolevyt, aina Keith Jarrettin The Köln Concertia myöten soivat vakuuttavasti.

Genelecit avasivat Gatewayllä John Abercrombien, Dave Hollandin horjumattoman bassoilun ja rumpali Jack DeJohnetten täsmällisen moninaisuuden sekä äänitykseen sivusuuntaiset siirrot, vaikkapa lautasten yläpään panoroinnin vasempaan kanavaan. Oliko panorointi oikeaoppista äänitystä on eri asia.

Mahavishnu Orchestran One Wordilla hätkäytti henkeäsalpaava täsmällisyys, kulkevuus ja selkeys, kaikki käsi kädessä. Tämän päälle yhtyeen kokonaisdynamiikan ennen kuulemattoman tarkka erittely. Meiningin lainkaan kärsimättä. Rytmimusiikilla Genelecit antoivat musiikin jyrätä, antamatta sen karata muussiksi tai sävyttömäksi räimeeksi.

Mark Ribotin The Prosthetic Cubans levyllä kitaran sointi oli omaa luokkaansa. Ykköskappaleen vaihetemppuilut kuuluivat monipuolisemmin ja pitempään kuin millään muulla kaiuttimella. Iästään huolimatta Duke Ellington Play the Blues Back to Back tarjosi uskottavan näkymän trumpetisti Harry ’Sweets’ Edisonin loisteliaiseen sooloiluun tai Johnny Hodgesin foniin. Puhumattakaan rytmikaksikko Jonesien rumpujen (Jo) ja basson (Sam) elävyydestä. New Yorkilaisessa kirkossa äänitetty Marianne Faithfulin konsertti välitti Fernando Saundersin moni-ilmeisen, kaikkea kannattelevan basson ja koko ensemblen tiukan iskevyyden.

Ja kyllä, orkesterimusiikissa kuulin tutuilta levyiltä aivan uusia asioita. Vakiokokeiltava, Ashkenazyn johtama Sibeliuksen 4. Sinfonian jousisto ei ollut lainkaan räikeä eikä kova, ainoastaan sopivan kirkas. Siitä huolimatta, ettei äänitys kokonaisuutena ei ole kovin avoin. Ksylofonien ja triangelin iskut kuuluivat selkeästi ja vaskissa oli juuri sopiva purevuus ja rehevyys. Poikkeuksellisen läpinäkyviä olivat sellojen ja kontrabassojen sekä Finlandialla taustalla hommailevan patarumpalin toimet.

"Poikkeuksellisen läpinäkyviä olivat
sellojen ja kontrabassojen sekä
Finlandialla taustalla hommailevan
patarumpalin toimet."

Tuomas Ollilan johtaman ”alkuperäisen”, siis kaikki osat sisältävän Sibeliuksen Karelia sarjan sävyt olivat todella pehmeät ja orkesterivärit monipuoliset. Hopeiset trumpetit ja pasuunoiden juurevuus purivat komeasti, pohjalla sopivalla tasolla pata- ja isorumpujen poljento. Baritoni Juha Kotilaisen äänessä oli aimo annos sävyjä ja selkeyttä.

Erottelevuuteen kuuluu myös matalan pään toisto. Mussorgskyn Näyttelykuvien urkuversiolla (Jan Guillou) mentiin voimalle syvälle katakombien syövereihin pääkallojen pariin eikä toivoa enää ollut. Saint-Saensin 3. Sinfonian toisella osalla Genelecit toivat hienosti esiin urkujen hienovaraisen porrastuksen, sävyrikkauden ja vaivattoman musiikinteon. Massive Attackin Mezzanine tai Bill Laswellin Version 2 Version: A Dub Transmission vakuuttavat kenen tahansa bassofriikin.

Varmuuden vuoksi selväkielellä. 1238A:n bassotoisto on tarvittaessa tavattoman voimallista, siinä on iskua ja sävyjä yllin kyllin. Mutta se ei kuitenkaan pätkääkään korosta bassoa silloin kun äänite ei anna siihen aihetta. Ei muuten muullakaan äänialueella. Tältä osin 1238A pitkälle täyttää toiveet kaiuttimesta, joka ei tingi tarkkuudesta ja sävyjen toistosta voiman hyväksi.

"1238A:n bassotoisto on tarvittaessa
tavattoman voimallista, siinä
on iskua ja sävyjä yllin kyllin."

Kaiuttimen toisto ei kuitenkaan ulotu superalas. Vaughan Williamsin kokoelmalla (Fantasies: Greensleeves; Tallis Fantasy sekä The Lark Ascending; Five Variants) musiikin hiipuessa kuuluvat äänityspaikan alla kulkevan junaradan äänet. 1238A sai ne kuuluviin, mutta vaimeammin kuin yleensä. Ilmeisesti Genelecin tapaan toisto leikataan reippaasti luvatun alarajataajuuden alapuolelta. Kaikki järjettömätkin bassot haluava ostaa vielä subbarin, siinä missä 95 sadasta ei näe sitä aiheelliseksi.

Hyvillä äänitteillä G 1238A toisti korkeat äänet tasapainoisesti, sopivassa suhteessa muuhun äänialueeseen. Mutta jos äänitteessä oli metallisuutta, yleistä räikeyttä tai muuta epäpuhtautta, niin se kuului kiusallisen tarkasti. Samoin äänitykseen ikä tai yleinen tuhnuisuus tulivat selväksi.

1238A:n toistoa leimasi kurinalaisuus ja tarvittaessa tavaton voima. Se osaa toistaa pienimuotoisen musiikin hyvinkin hienopiirteisesti. Mutta jos äänite vaatii särmää ja räimettä, niin sitä riittää. Yllin kyllin.

Rajoitukset pieniä

Jos jotain jäin kaipaamaan, niin 1238A ei toista tilaa niin avaran syvästi kuin vaikkapa Gradientin Revolution ja muutama muu vaihtoehto. Ei se mikään umpinainen ole, mutta 1238A rakentaa äänen enemmän kaiutinten väliin kuin isosti niiden taakse. Ja kyllä se toistaa äänitteessä olevat aidot tai siihen värkätyt tilat, kaiut ja avaruuden hyvinkin dramaattisesti.

Toinen piirre, joka on enemmän etu kuin rajoitus, on 1238A:n armottomuus surkeille äänitteille. Aitoon monitorityyliin se kertoo kaunistelematta äänitteen laadun. Jos lyömäsoittimiin, puhaltimiin tai jousiin on jätetty kovuutta, tarpeetonta metallisuutta tai särmää, niin kyllä tämä tulee esiin niin orkesteri-, jazz- kuin rytmimusiikillakin.

Stevie Ray Vaughanin Soul to Soul oli ankara pettymys parille vieraalle. Siitä hävisi varsinainen basso kokonaan; siinä missä hieman armeliaammat kaiuttimet peittelevät ongelmaa. Yksi kuuntelija piti keskialuetta lievästi vaimeana, vaikka ei ongelmana. GLM:n virittelyllä sen saisi muutettua.

Kaikki 1238A kuuntelemassa käyneet lankesivat loveen. Tosin yksi totesi, että vaikka hänenkin mielestään 1238A on tavattoman hyvä kaiutin, niin hänen makunsa kallistuu enemmän suurpiirteisemmän toiston puolelle. Vieressä istuva kaveri taas olisi vienyt Genelecit saman tien kotiinsa, jos raha, tila ja esikunta antaisivat myöten. Eräs ihaili varsinkin laulutoistoa ja äänen pysymistä irti kaiuttimista. Ehkä parhaiten 1238A:n luonteen tiivisti erittäin kokenut kuuntelija: ”Tässä kaiutin Genelecin vihaajille. Se ei kuulosta lainkaan Geneleciltä!”.

Oma kokemukseni tiivistyy otsikkoon. Onneksi oli riittävästi aikaa kuunnella. Kun pakolliset levyt oli käyty läpi, käytin kaiken liikenevän ajan kuunteluun. Arvioinnin tilalle jäi vain musiikki ja sen moninaisuus.

Edit: Korjattu Genelecin kaverin ja vahvistinmoduulin nimet.

Lyhyesti: Kaiutin, joka häviää täydellisesti musiikin tieltä.
Hinta: 6 600 euroa kappale (GLM sisältyy parin hintaan)
Valmistaja: Genelec
Kuvat: 
Valmistaja
Valmistaja: 
Mallimerkintä: