Genelec 1038B ja 1038CF -kaiuttimet testissä

Tämä työ on erittäin mukavaa, jos toki tulee joskus hieman kalliiksi. Kuuluin niihin etuoikeutettuihin, jotka pääsivät aikoinaan kuuntelemaan Genelecin uutta hi-tech-mallia, 8260A:ta, aivan ensimmäisten joukossa. Siis silloin kun niitä oli olemassa se tasan yksi pari. Tulos oli kerrasta koukkuun. Jatkotulos myöhemmin oli kolmikko omaan kotiteatteriini.

Ehdin kuunnella 8260A:ta kotona puolisentoista vuotta ja opin sinä aikana niiden vahvuudet hyvin. Stereokuvan piirto on erittäin tarkkaa, äänensävy luonnollinen ja neutraalin erotteleva hankalissakin olosuhteissa hyvän huonekorjauksen ansiosta. Bassopäässä on ulottuvuutta, kapasiteettia ja kontrollia ihan kuuloalueen alarajaa myöten. Niin, ja vakavasti höyrähtäneelle harrastajalle ne eivät edes ole isot. Heikkouksia en oppinut, sellaisia ei tuntunut löytyvän.

Esitys aukeaa erittäin intiiminä ja aitona aivan heti kaiutinlinjan taakse.

Joten miksi ihmeessä myin ne sitten pois? Syyttävä sormi on helppoa kääntää täältä piäkaapuntiseuvvulta suoraan kohti Iisalmea. Kävin tehtaalla, ensimmäistä kertaa elämässäni, viime talvena – kerroinkin silloin retkestä kun tein maailman laajimman Genelecin kaiuttimien vertailun. Nuo lupsakat savolaiset istuttivat minut kuuntelemaan 1038B-kaiuttimia monen muun ohessa ja tulos oli taas – kerrasta koukkuun.

Klassikko

Genelec 1038A, kaiuttimen ensimmäinen versio, aloitti taipaleensa vuonna 1992 – siis tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Kun sama tuote on edelleen markkinoilla ja vieläpä aikoo syrjäyttää harrastajan kodista tuoreen hi-tech-mallin niin mistä ihmeestä on kysymys?

Erittäin oleellinen osa 1038:a on se suuri alumiinsuuntain, jonka pohjalta löytyvät keskiäänielementti ja diskantti. Se on sama sekä 1038B:ssä että huomattavasti kompaktimmassa 1038CF:ssä. Ero on siinä, että B on aikuisen painoinen järkäle, jonka bassotoistosta huolehtii refleksikoteloitu 15-tuumainen elementti 400-wattisen vahvistimen perässä. CF taas on selvästi matalampi, puolet vähemmän syvä ja bassopäässä on suljetussa kotelossa kaksi kasituumaista ja niille B:tä puolta pienempi vahvistin.

Ilmoitetut bassotoiston alarajat ovat B:lle 35 hertsiä ja CF:lle 57 hertsiä. Pelkkiä numeroita tapittamalla 8260A menisi vähän, mutta vain vähän alemmas ja maksimiäänenpaine olisi pienempi kuin 1038B:n. Vaan ne numerot kertovat hyvin vähän. Jos sallitte vertauksen automaailmaan: ”Millaiset ovat sen auton ajo-ominaisuudet, jossa on 136 hevosvoimaa ja 205/55R16-renkaat”…

Yhdellä sanalla sanottuna – kaunis

Ei, en viittaa niihin kuvitteellisen auton ajo-ominaisuuksiin vaan 1038:n sointiin. Genelecin pienempi demohuone on akustiikaltaan varsin hyvä ja sen verran tilava, että kaikki äänensävyyn vaikuttavat dipit saavat olla nolla-asennossa, silloin tulos on kaikkein tasapainoisin.

Aloitan normaaliin tapaan Billie Holidayn Lady in Satin -levyllä. Billien artikulaatio on hyvin selkeä, suun liikkeet näkee vaivattomasti vaikkei kuvaa ole ja stereokuva piirtyy suurena, mutta hallittuna ja selkeänä. Koska huoneen etuseinä on tässä tapauksessa poikkeuksellisen kaukana, se ei tuo yhtään lisuketta läsnäolon tunteeseen, mutta juuri se asia on 1038:n yksi vahvuus. Esitys aukeaa erittäin intiiminä ja aitona aivan heti kaiutinlinjan taakse. Tämä juuri jäi hyvin vahvasti mieleen edelliseltäkin kuuntelukerralta. 8260A:n stereokuvan piirto on poikkeuksellisen korkeaa luokkaa, mutta tähän verrattuna se tuntuu kovin steriililtä ja kliiniseltä.

Me emme jumpanneet 1038B:tä ja 1038CF:ää samalle paikalle soimaan vaan ne oli sijoitettu vierekkäin, vaihto meni mukavasti nappia painamalla. Kriittisesti ottaen voisi siis napista, että varmaan toinen sai optimipaikasta hyötyä. Itse asiassa 1038B:t olivat juuri optimipisteen ulkopuolella ja CF:t sisäpuolella. Käytännössä stereokuva piirtyi kummallakin hyvin samankaltaisesti. 1038 tekee tilasta ison, juuri niin ison kuin se on alunperin ollutkin. Toisin sanoen Billie Holidayllä se oli melko kookas, modernilla studiopopilla mitä sattuu ja klassisella tilan seinät tuntuivat häviävän ympäriltä.

Bassoilla luonne-ero

1950-luvun alussa tehty äänite paljastaa kaiuttimista hyvin paljon, mutta ei näiden kahden mallin eroa. Billiellä B- ja CF-mallit kuulostivat pientä diskantin kirkkauseroa lukuunottamatta identtisiltä. Askel eteenpäin testilevyllä toi Andreas Vollenweiderin soimaan. Harpun ja akustisen kitaran näppäilyt irtoavat molemmilla juuri niin helposti ja kauniisti kuin vain voi toivoa ja kuvitella. Ääni on yhtä aikaa sekä hyvin tarkka, läpikuultava ja pienimmätkin sävyt ja nyanssit esille tuova että erittäin helppo ja miellyttävä kuuntelijalle.

Sen sijaan bassopään ero kuuluu jo Vollenweiderilla. Siinä, missä 1038B:ssä on valtavasti vaivatonta ja helppoa voimaa, CF:n ylempää leikattu basso kuuluu hieman tukahtuneena. Juuri kun olisi pääsemässä vauhtiin, tulee jarru päälle.

Bassotoiston tiukka leikkuu melko ylhäältä kuuluu myös rytmissä. Herbie Hancock kulkee vapautuneella sykkeellä 1038B:ssä, mutta hidastuu hieman 1038CF:ssä. Kyllä, CF on suunniteltu käytettäväksi subwooferin kanssa eli tälläinen vertailu on tavallaan sekä väärin että hölmöä. Mutta kun halusin kuulla, miten CF toimii sellaisenaan eli kuinka pitkälle se riittää.

1038B toimii erittäin hienosti ilman subwooferia. Toki senkin toistoa voi jatkaa, mutta on hämmästyttävää, kuinka paljon auktoriteettia on kaiuttimessa, jolle ilmoitetaan alarajataajuudeksi 35 hertsiä. Esimerkiksi Mission Impossible -soundtrackin The Heist sisältää muutamia hyvin voimakkaita humahduksia, jotka ovat harvoin kuulostaneet subbarillisessa systeemissä uskottavammilta – vaikka niissä on energiaa hyvinkin alas asti.

Propellerheadsin Oh Yeah napsahtaa 1038B:llä vaivattomalla potkulla, rintalasta svengaa mukavasti biitissä. Samoin Herbie Hancockin Man-Childin funkissa on tiukka ja vahva syke, joka pitää hymyn koko ajan huulilla. CF:llä molemmat menettävät jotain oleellista. Musiikki kulkee edelleen, muttei ollenkaan niin kevytliikkeisenä ja vaivattomana. Bassopää muuttuu pehmeämmäksi ja se äärimmäisen viehättävä helppous ja nopeus ovat poissa. Jos vieressä olisi ollut joku hyvä pikkukaiutin, 1038CF:n bassopää varmaan hakkaisi sen mennen tullen. Nyt vertailukohta oli vain jotain poikkeuksellisen hienoa ja sille ei lituska pärjää.

Harvojen hupia

Ottaen huomioon 1038B:n suorituskyvyn se ei ole ollenkaan kallis kaiutin. Samaan hintaan on tarjolla paljon kaiuttimia, jotka viehättävät ulkonäöllään, mutta eivät pärjää äänellisesti isolle mustalle harkolle millään osa-alueella.

Ja juuri siinä on se ongelma. Genelec 1038B on iso ja vaatii vahvaa koneromantiikan tajua, jotta se näyttää miltään muulta kuin hirveältä möröltä. Samanhintainen sutjakka pianolakkatolppa saa paljon helpommin luvan muuttaa olohuoneeseen kuin nämä. Estetiikka astuu äänentoiston varpaille, ja pahasti.

Vaihtoehtona 1038CF on mahdollista upottaa kohtuupaksuun seinärakenteeseen ja piilottaa vaikka akustisesti läpinäkyvän valkokankaan taakse. Riittävän järeällä subbarilla terästettynä sen B-mallia vaatimattomampi bassopää paikkautuu. Minulle se ei sellaisenaan riittäisi vaikka basson ulottuvuus onkin monella musiikilla käypäinen, basson laatu on täyskokoisessa niin paljon parempi. Subbarin sovitus sinne seinärakenteeseen taas saattaa olla työlästä, ainakin jos subbari on arkkupakastimen kokoinen Genelec 7071, joka muuten istuisi CF:n henkeen oikein sujuvasti.

Jos pystyt näkemään 1038B:n karun työkalu-lookin läpi sen sisäisen kauneuden, voin suositella kaiutinta hyvin vaativallekin harrastajalle varauksetta – niin puhtaaseen musiikinkuunteluun kuin todella hurjaan kotiteatteriinkin. Sen erottelukyky on huima, sen äänenpainevarat PA-tasoa ja silti soinnillinen luonne on hyvin hyvin miellyttävä. Sopiva huonekorjaus ja nuo kaksi 81-senttiä korkeaa ”jalustakaiutinta” ovat yhdistelmä, joka pitää varmasti kylmät väreet kulkemassa selkäpiissä piiiitkään.

Mikä sitten on se sopiva huonekorjaus? Lyngdorfilla on sopivia huonekorjaimellisia etuvahvistimia, kotimainen Anti-Mode 2.0 Dual Core on kummajainen – hyvä ja halpa. Raskaan sarjan av-prosessoreista ainakin Anthem, Lyngdorf, McIntosh ja Meridian tarjoavat hyviä vaihtoehtoja.

Toisaalta Genelecillä on jo huonekorjauksellinen DSP-versio 1238CF ja syyskuun alkupuolella IBC:ssä esiteltiin Smart Active Monitor -sarjaan 1237A eli 1037C:n DSP-versio. Toivo elää vahvana, josko täysikokoinen 1038 olisi seuraava GLM:n reagoiva malli.

PS. Entäs se alkuperäinen tilanne, nämäkö kotiteatteriini? Olen umpikujassa. 1038CF ei tunnu samalta kuin täysikokoinen 1038B, josta voisi nauttia musiikilla äärimmäisen yksinkertaisessa ja signaaliketjultaan lyhyessä järjestelmässä. Toisaalta 1038B on niin syvä, ettei se mahdu kääntymään valkokankaan takana kohti kuuntelusuuntaa. Enkä todellakaan raaski ruveta sirkkelöimään koteloa takakulmasta pienemmäksi… Kaapissa on kyllä poravasara, ehkä koloan sitä kankaan takana olevaa betoniseinää.

Lyhyesti: Karun ja karskin näköinen kaiutin, joka kuulostaa äärimmäisen vaivattomalta, erottelukykyiseltä ja kauniilta. Puolijärjellisestä hintalapustaan huolimatta tarjoaa ääntä, jonka voi rankata absoluuttisellakin arvoasteikolla todella korkealle – toisinsanoen erittäin hyvä hintalaatusuhde.
Hinta
1038B: 5 440 euroa kappale
1038CF: 3 880 euroa kappale
Valmistaja: Genelec

Kuvat: Valmistaja ja Samu Saurama