fbpx
Testit

Genelec AIW25 – aktiivinen upotetava seinäkaiutin testissä

Päin seiniä

Pieni, huomaamaton ja helposti asennettava kaiutin – se ei siis voi olla hardcoreharrastajan valinta. Väärin, äänenlaadullisesti AIW25 iskee monen tavallisen lattiakaiuttimen ohi ja oikeasti katoaa jotakuinkin täysin näkyvistä.

Suomessa ei vielä ole vahvaa kulttuuria hyvälle äänentoistolle, jonka komponentit eivät ole näkyvillä. Rapakon takana hienosti sisustettuja kotiteattereita on tehty pitkään. Tarkoitan hienosti sisustetulla nyt sitä, että sisustus on se, joka kiinnittää huomion – eivät laitepinot ja kaiutinröykkiöt. Jos haluaa tehdä oikeasti tyylikkään kotiteatterin, tai vaikka vain musiikinkuunteluun mietityn tilan, ovat pois silmistä piilotetut kaiuttimet ja oheiselektroniikka järkevin vaihtoehto.

Toinen ongelma tulee Genelec AIW25:n oman olemuksen kanssa. Se ei ole uskottava.

Ensimmäinen ongelma tulee tietysti siinä, että me asumme pääosin pienissä asunnoissa. Kovinkaan isoa kaiutinta ei voi hävittää silmistä tekemällä uutta seinää vanhan päälle, me emme yleensä suostu haukkaamaan puolta metriä huoneen pituudesta tai leveydestä pois. Saati sitten joka seinältä. Se silmistä hukattava kaiutin saisi siis olla mielellään mahdollisimman litteä.

Epäuskottava ressukka

Toinen ongelma tulee juurikin Genelec AIW25:n oman olemuksen kanssa. Se ei ole uskottava. AIW25 on vain vähän A4-arkkia isompi naamataulultaan ja alle 10cm syvä (se kun on suunniteltu mahtumaan normaaliin kakkosnelosten ympärille tehtyyn seinärakenteeseen). Ja se naamataulu on reunuksensa takia suurempi kuin itse kaiutinkotelo siellä takana. Kaiutin kaipaa vain 23,7 x 33,2 -senttisen kolon asennukseen. Hifiharrastajalle nämä ovat onnettoman pieniä mittoja.

Uskottavuutta vähentää entisestään suljettu kotelo. Päihimme on iskostettu aika tiukkaan, että refleksikotelo on pienessä kaiuttimessa ainoa järkevä tapa saada riittävästi bassoa, niin määrällisesti kuin ulottuvuudellisestikin.

Genelec vielä alleviivaa sitä ulottuvuusongelmaa. AIW25:lle ilmoitetaan alarajataajuudeksi 70 hertsiä, sehän on muovisten tietokonekaiuttimien luokkaa! Ja nämä maksavat toista tonnia kappale, missä mättää? Pisteenä i:n päällä ovat numeroina pieneltä tuntuvat 40-wattiset vahvistimet, jotka ovat erillisessä RAM2-nimisessä laatikossa. Koko vahvistin painaa vain runsaan pari kiloa eli siinä ei ole raskaan hifin harrastajalle minkäänlaista uskottavuutta.

On selvää, ettei näillä lähtökohdilla houkutella vakavasti harrastukseensa suhtautuvaa hifistiä.

Mieti tarkemmin eli ajattele akustisesti

Kun kaiutin asetetaan jalustalle kauas seinistä, se säteilee ääntä joka suuntaan. Bassoalueella tavallinen kotelokaiutin on aina ympärisäteilevä. Siirtämällä kaiutin keskeltä huonetta seinää vasten, se säteileekin enää puoliavaruuteen. Tämä tarkoittaa bassoille kuuden desibelin hyötysuhteen parannusta ja se taas tarkoittaa, että 160-wattisella vahvistimella saataisiin sama äänenpaine vapaassa sijoituksessa kuin tuolla AIW25:n 40-wattisella irtoaa seinältä. Myönnän, normaalissa huoneessa ero ei ole aivan kuutta desibeliä, mutta huomattava kuitenkin. Mitä pienemmällä teholla saadaan riittävä äänenpaine, sitä pienempänä pysyvät myös särö ja kompressio.

On olemassa räikeitä kaiuttimia, AIW25 edustaa toista äärilaitaa.
On olemassa räikeitä kaiuttimia, AIW25 edustaa toista äärilaitaa.

Seinäasennus tuo toisenkin hyödyn bassoalueelle. Jos kaiutin nimittäin asetetaan kauemmas seinästä, seinän kautta heijastunut ääni tekee ison kuopan bassovasteeseen. Tämä tapahtuu kun heijastunut ääni summautuu vastakkaisvaiheisena suoraan kaiuttimesta kuuntelupaikalle lähtevän äänen kanssa. Ja sitä kuoppaa ei pysty tasoittamaan millään ekvalisoinnilla tai huonekorjauksella. Sen sijaan seinälle asennetun kaiuttimen bassovasteen rosoisuus kumartaa hyvää huonekorjausta erittäin nöyrästi.

Itse kaiutinkotelo on aina hankala. Monet elementtivalmistajat näyttävätkin mielellään elementtien mitatut taajuusvasteet eivät kotelossa mitattuina vaan kaiutin isoon pintaan upotettuna. Niistä kotelon reunoista nimittäin tulee aina hirveä määrä heijastuksia, jotka sotkevat taajuusvastetta joskus pahastikin.

Kun kotona kaiutin upotetaan isoon pintaan, seinään, päästään ihan samaan tulokseen. Ne ääntä sotkevat heijastukset kaiuttimen reunoista häviävät kokonaan. Tulos on sekä tarkempi stereokuva että puhtaampi keskialue ja diskantti.

RAM2-vahvistin on kiinni kaiutinkaapelilla itse kaiutinosassa. Siten äänensävyn ja -voimakkuuden säätöihin pääsee helposti käsiksi kun kaiutinosa on asennettu paikalleen.
RAM2-vahvistin on kiinni kaiutinkaapelilla itse kaiutinosassa. Siten äänensävyn ja -voimakkuuden säätöihin pääsee helposti käsiksi kun kaiutinosa on asennettu paikalleen.

Kuuntelu paljastaa todellisuuden

Kun niitä ennakkoluuloja miettii mainittujen akustisen lähtökohtien pohjalta, ymmärtää, miksi Genelec AIW25 toimii kuten toimii.

Bassopäässä on huomattavasti ruutia, nopeutta ja sävyjä. Omassa leffahuoneessani (kyllä, tämä on puolueellinen artikkeli, kirjoitan omasta AIW25-paristani) bassopää menee vaimentumattomana 50 hertsiin. Ellei huoneesi ole hyvin suuri tai haluat nauttia todella suurista äänenpaineista niin AIW25 riittää sellaisenaan todella pitkälle.

Itse asiassa tässä asiassa on kyllä yksi mutta. Kun ääni pysyy koko ajan täysin puhtaana ja rasittamattomana niin kuunteluvoimakkuus nousee helposti paljon oletettua suuremmaksi. Subwooferilla AIW25:n äänenpainevaroja saa nostettua entisestään kun eniten tehoa syövät matalat taajuuden ohjataan erilliselle bassokaiuttimelle.

RAM2-vahvistimessa on samanlaiset dipit kuin muissakin Genelecin malleissa äänensävyn säätöä varten. Jos huone on kovin kovapintainen niin -2 desibeliä diskantille voi rauhoittaa yleistä sävyä miellyttävämmäksi. Koska basson taso reagoi tässäkin sivuseinien läheisyyteen, on sille oma tasonsäätönsä.

Stereokuva on hämmästyttävän tarkka, myös syvyyssuunnassa. Vapaasti sijoitetulla kaiuttimella etuseinästä tulee hyvin paljon heijastuksia ja ne muokkaavat paljon stereokuvaa. Läsnäolon tunnetta voi tulla lisää ja yleinen ilmavuuden määrä kasvaa. Tarkasti ottaen ne kuitenkin ovat asioita, jotka poikkeavat äänitteelle tallennetuista. AIW25 on varsin uskollinen sille, mitä äänitteessä on. Hyvin tehty tila, tai hyvin taltioitu aito tila, toistuu todella kauniisti ja aidosti.

Asennus, onnistuuko se helposti?

Upotettavan kaiuttimen kanssa osalla menee sormi suuhun. Joudun siis tekemään reiän seinääni? Ehkä joudut, tai sitten joudut kiertämään asian. Joka tapauksessa AIW25 on upotettava kaiutin ja se toimii hyvin vain kun sen etulevy on yhtä ympäröivän pinnan kanssa. Jos sinulle on kertynyt CD-, DVD- tai Blu-ray-levyjä ja pidät niitä hyllyssä niin asennus on hyvinkin helppoa: teet vain levyhyllyyn palan seinää kaiutinta varten.

Yksi idea kaiuttimen upotukseen on sopivan akustointilevyn hyödyntäminen, kaiutin akustomoduulin keskelle. Saat sekä hyvää äänentoistoa että parannat tilasi akustiikkaa yhdellä iskulla.

Kaiutin ja vahvistin liitetään toisiinsa nelinapaisella kaiutinjohdolla. Liittimet tulevat toki mukana.
Kaiutin ja vahvistin liitetään toisiinsa nelinapaisella kaiutinjohdolla. Liittimet tulevat toki mukana.

Kevytrakenteiseen väliseinään AIW25:n sujauttaminen on helppoa, yksi reikä kaiuttimelle ja jonnekin sopivaan paikkaan, vaikka lattialistan taakse, pienempi reikä kaiutinkaapelille. RAM2-vahvistinosa on joka tapauksessa erikseen, kaiutimen ja vahvistimen välille tulee nelinapainen normaali kaiutinkaapeli mukana seuraavilla liittimillä. Monikanavaista järjestelmää varten valmistajalla on RM2-kehikko, johon saa koko kotiteatterin RAM2-vahvistinosat yhteen paikkaan.

Betoniseinän kanssa pääsee varmasti helpoimmalla kun kiven eteen tekee kymmenkunta senttiä paksun uuden seinän. Sopivalla seinämateriaalilla voi parantaa tilan akustiikkaa ja samalla siihen jättää mukavan syvennyksen televisiolle, jolloin sekään ei enää törrötä erillisenä esineenä ulos pinnasta.

Eli ei, Genelec AIW25 ei olekaan pieni ressukka vaan kaiutin, joka riittää monessa tilassa musiikinkuuntelijalle sellaisenaan ja sopivalla subbarilla terästettynä hyvinkin vaativaan käyttöön.

Ajattele, läppäri tai verkkosoitin näille ohjelmalähteeksi ja voit soittaa omia musiikkitiedostojasi, nettiradioita ja Spotifyä sekä vastaavia musiikkipalveluja. Äärimmäisen yksinkertainen järjestelmä, joka on täysin näkymätön (kaiuttimen näkyvät osat eli kehyksen ja ritilän voi maalata seinän väriseksi) ja erittäin hyvän kuuloinen. Tai litteästi seiniä pitkin oleva monikanavajärjestelmä, joka oikeasti tekee oikeutta leffojen uusille korkearesoluutioisille ääniraidoille. Tätä on moderni äänentoisto parhaimmillaan.

PS. Jos tämä kuitenkin tuntuu liian pieneltä mallilta niin valmistajalla on myös ”vähän” isompia.

Lyhyesti: Ulkonäkö huijaa tämän kaiuttimen kanssa poikkeuksellisen pahasti. Pieni ja vaatimaton kaiutin soi erottelevan tarkasti ja puhtaasti sekä täyteläisen uskottavasti.
Hinta: 1 140 euroa kappale
Valmistaja: Genelec

Kuvat: Valmistaja

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap