Levysoitin, mikä levysoitin? Levysoitinsarja, osa 1

Älppäreistä melutaan nyt paljon. Levyjä myydään, soittimia myydään ja kirpparihenkikin on korkealla. Mistä on kysymys?

CD-levy on tylsä. Ei välttämättä äänenlaadullisesti, mutta esineenä. Se huokuu halpuutta ja massatuotantoa. Siksi tasan samojen tiedostojen streamaaminen on luonnollinen edistysaskel, äänenlaatu pysyy ja käyttömukavuus paranee. Valju fyysinen esine syrjäytetään kokonaan. Se, että ne hienoimmat CD-soittimet ovat todella hienoja, ei pelasta sitä, että itse levyt ovat niin olmeja kuin ovat. Ja se, että hienosti tehdyt CD-soittimet ovat hävinneet lähes kokonaan järjellisistä hintaluokista, ei myöskään auta tilannetta.

Vinyylit sen sijaan suurine kansineen ja vahvasti fyysisenä levynä ja levysoittimena ovat konkreettisempi tapa kuunnella musiikkia.

LP-levyn fyysisyys viehättää, CD tuntuu vaatimattomalta ja vaisulta.

Nykyaikaa, renessanssi vai ikivihreä?

Tietty harrastajajoukko on pitänyt vinyylistä kiinni kynsin hampain. Kehdannut vielä väittää, että sen kuuntelu olisi kivempaa kuin digitaalisen musiikin. Minullakin oli aikoinaan levysoitin, aloitin harrastuksen nuorena eikä upouuteen CD-soittimeen ollut rahaa vaikka sellaisia kuulemma olikin jo olemassa.

Vinyyli voisi olla minulle paluu oikeaan musiikista nauttimiseen.

Moni on innostunut ja lähtenyt mukaan. Sen näkee ihan siitäkin, että kirpparit ovat täynnä roskiskuntoisia levyjä, joiden sisältöä ei haluaisi kuunnella miltään formaatilta ja silti rahaa pyydetään häikäilemättömästi. ”Pitäähän näiden olla arvokkaita kun älppäreistä nyt puhutaan niin paljon”. No puhutaan puhutaan, mutta ei luokaton ”musiikki” siitä parane, että sen tallennusmuoto on juuri nyt trendikäs.

Minulla vapaa musiikinkuuntelu on hävinnyt työni takia paljolti kokonaan. Myönnän sen avoimesti. Tahkoan tiettyjä testibiisejä ja joskus tulee kuunneltua useampikin samalta albumilta, mutta että laittaisin musiikin soimaan ja rojahtaisin vain nauttimaan. Sitä ei ole käynyt pitkään aikaan.

Mietin, että vinyyli voisi olla minulle paluu oikeaan musiikista nauttimiseen. Asiaa puoltaa sekin, että muutamalla kaverilla soi aina musiikki älppäriltä ja se soundin helppous ärsyttää ja houkuttaa joka kerralla. Joten minä haluan myös sitä!

Haluan ottaa levyn kotelostaan ja pussistaan, asettaa levylautaselle ja pyyhkäistä harjalla puhtaaksi ennen äänivarren laskua alas. Se on kuitenkin tietynlainen riitti, joka valmistaa siihen, että kohta musiikki soi ja rojahdan mukavaan tuoliini nauttimaan.

Vai onko? Onko se pelkkää hankalaa ähräystä, joka on kivaa kaksi kertaa ja ihanperseestä aina sen jälkeen. On vain yksi tapa ottaa aiheesta selvää.

Hillitysti alkuun

Pyysin testiin kohtuuhintaisia levysoittimia ja päätin käydä ne läpi merkki kerrallaan. Vertailukohdaksi otinkin normaalista poiketen perushintaisen CD-soittimen, Cambridge Audio Azur 640C:n. Jep, on se jo vanha, mutta edelleen hyvin minua palveleva. Ja ennen kaikkea valmiiksi paikalla.

Kuuntelenhan sitten vain samoja äänitteitä CD:ltä ja älppäriltä? En, eikä se ole edes oleellista. Näiden kahden formaatin eroja verrattaessa unohtuu helposti se, että äänitteet eivät ole samoja CD- ja älppäriversioina. Masterointi ja mahdollisesti miksauskin ovat saatettu tehty erikseen eri formaateille. Eli kun ajattelet vertaavasi formaatteja ja soittimia, vertailetkin paljolti äänitteitä.

Se, että älppäri on trendikäs, ei tee kirppareiden kaikesta tarjonnasta automaattisesti hyvää.

Huonomekaniikkaa…

Formaattina LP-levy on ihan kauhea. Se asettaa paljon rajoituksia tallennettavalle äänelle. Ei saa olla liikaa bassoa, pitää varoa ässien suhahtelua, stereokuva on rajoittunut ja dynamiikkaakaan ei passaa liioitella.

Tästä huolimatta, tai varmasti osittain juuri siksi, älppärit kiehtovat. Miten ihmeessä se neula voi kaivaa niin hienoa ääntä ulos hiuksenhienosta urasta. Taikuutta, sen täytyy olla taikuutta. Kuten Arthur C Clarke sanoi, ”Any sufficiently advanced technology is indistinguishable from magic”. Eli suomeksi, ”mikä vain riittävän edistynyt tekniikka menee täydestä taikuutena”.

Pelkän neulan vaihto voi parantaa ääntä hurjasti.

…vai hienomekaniikkaa?

Kun älppärisoitin on äärimmäisen herkkä kapistus, sen äänenlaatuun vaikuttavat sellaiset asiat, joita ei pysty arvaamaankaan. Ja kun pienilläkin asioilla voi muuttaa äänenlaatua paremmiksi niin sehän on harrastuksen suola. Pelkkä levysoittimen alusta voi vaikuttaa kuultavasti, samoin hihnavetoisessa hihnan vaihtaminen parempilaatuisempaan. Myös levylautasella makaava levymatto on oleellinen osa äänirasioista ja niiden alkuperäistä parempilaatuisista vaihtoneuloista puhumattakaan.

Esimerkiksi Ortofonin OM- ja 2M-sarjan rasioihin voi tietyissä rajoissa vaihtaa paremman mallin neulan. Runko on siis monessa äänirasiassa sama ja neulahionta sekä mahdollisesti neulanvarsi ovat ne paremmissa malleissa kehittyneemmät kohdat. Japanilaiset Shibata-neulat ovat äärimmäisen arvostettuja ja niitä saa moneen äänirasiaan, hyvästä ja halvasta Audio-Technica AT95E:stä alkaen.

Ennen varsinaisten soittimien testiä, pureudumme seuraavassa osassa levysoittimen perusmekaniikkaan. Paljon helpompaa nimittäin miettiä niitä pelejä kun ymmärtää vähän, mikä tekee mitäkin ja mikä vaikuttaa mihinkin. Ihan pian lisää aiheesta.

Hauskaa musiikkia on paljon. Ja ehkä tieto siitä, että äänenlaatu ei ole puristisin mahdollinen auttaa valitsemaan juurikin hyvää musiikkia hyvien äänitteiden sijaan.

Kuvat: Samu Saurama