Monelle amerikkalaisuus tarkoittaa suurta, näyttävää ja ehkä vähän pröystäilevääkin – ja kuitenkin yleensä ilman älyttömän kallista hintaa. Testikaiutin ruksaa kaikki mainitut valinnat, mutta tarjoaa myös hyvää äänenlaatua ja pirteää kulkevuutta.
Klipsch RF-7 III:n korkeus on 125 senttiä, se ehkä auttaa heti alussa hahmottamaan, minkä kokoisesta kalikasta on kysymys eli minkälainen kaiutin on testissä. Syvyyttä on 45 cm ja leveyttä 35 cm jalusta mukaanluettuna, itse kaiutinkotelo on muutaman sentin pienempi ja kotelon pieni takakeno jos nyt ei saa koteloa näyttämään kokoistaan pienemmältä, niin ainakin tuo pienen vauhdikkuuden ulkoasuun.
Ainakaan testiparin musta kotelo ei herätä viimeistelyllään sen suurempia tunteita suuntaan eikä toiseen. Siisti, mutta ei enempää eikä vähempää. Tämän kaiuttimen pointti onkin ihan muualla kuin siinä, että se olisi 4 400 euron parihintainen sisustusesine. Kotelon tukevuus on kyllä ihan hyvällä mallilla. Pystysuunnassa kotelo on vielä jaettu väliseinällä kahtia juuri bassoelementtien välistä. Tämä sekä tukevoittaa koteloa että etenkin helpottaa kotelon sisäisten resonanssien vaimentamista.
PA-luokan järeys ei tarkoita millään tavalla vaatimatonta äänenlaatua.
Perusratkaisut kuin laadukkaasta PA:sta
RF-7 III:n komponentit on valittu sitä silmälläpitäen, että kaiuttimesta pitää saada runsaasti puhdasta ääntä. Paino sanalla puhdasta. Kymppituumaisissa bassoelementeissä on tuplat oikosulkurenkaat estämässä hajavirtoja ja diskanttielementti on huomattavan järeä kompressiodriveri isolla 44-millisellä puhekelalla. Torven pinnalla on vielä kumimainen pinnoite minimoimassa torven sisäiset heijastumat eli pitämässä ilmoille tulviva äänisignaali mahdollisimman puhtaana.
Kahdessa kymmentuumaisessa on säteilevää pintaa yhteensä 700 cm2 eli vain vähän vähemmän kuin yhdessä 15-tuumaisessa (jossa on n. 850 cm2). Ja toisaalta kaiutinparin neljässä kymppituumaisessa on yhteispinta-alaa sitten jo enemmän kuin yhdessä 18-tuumaisessa.
Suoraan sanottuna osat vaikuttavat mitoitetun kuin laadukkaassa PA:ssa eli kestämään pitkäaikaista suurta tehoa ja toimimaan häiriöttömästi.
Uskon, että AudioVideo.fi:n lukijoille ei tarvitse erikseen kertoa, että PA-luokan järeys ei tarkoita millään tavalla vaatimatonta äänenlaatua. Se ainoastaan mahdollistaa suuremman dynamiikan kuin mihin peruslaatuisilla hifielementeillä päästäisiin.
On selvää, että riittävän suurella teholla nämäkin kaiuttimet alkavat kompressoimaan, mutta kun hetkellinen tehonkesto on kilowatti ja herkkyys 100 desibeliä niin Klipsch RF-7 III -parista saa tarvittaessa noin 130 dB äänenpaineen. Se ei toki ole kovinkaan oleellista keskustayksiössä asuvalle, mutta esimerkiksi hyvin akustoitu vähän isompi tila saa monta perushyvää kaiutinta kyykkyyn, jos halutaan antaa vähän reilummin hanaa. RF-7 III:ta ei.
Klipsch RF-7 III soi suoraan sanottuna hyvin tasapainoisesti.
Iso ja tasapainoinen
RF-7 III soi suoraan sanottuna hyvin tasapainoisesti, yllättävän tasapainoisesti. Mitään selvää poikkeamaa neutraalista ei ole. Keskialueen läsnäolo on erittäin hyvin kohdallaan: laulaja ei ole kaatumassa syliin, mutta ei myöskään ujostele lavan takareunalla. Billie Holidayn Lady in Satin -albumi toistuu lähinnä hämmentävän kauniisti ja elävästi. Keskialuetta leimaa äänensävyllisten virheiden puuttuminen, RF-7 III pyyhkii tässä suhteessa osalla arvostettuja highend-kaiuttimista lattiaa.
No basso, sitä tulee sitten varmaan Scania-lastillinen? Ei, ei tule. Tulee hyvin, tulee munissa tuntuvan alas ulottuvasti (valmistaja lupaa alarajaksi 32 Hz) ja tulee virnistyttävän hyvin murahtavasti, mutta ei ylenpalttisesti liikaa. Billy Gibbons And The BFG’s mätkii rintalastaan lyijytäytteisellä pesismailalla, sekä napakasti että kiitettävällä voimalla. Ihan varmasti joku kumisevalla yläbassolla pullisteleviin pikkukaiuttimiin tottunut miettii, että eikö näistä tule enempää bassoa. Jos haluat enemmän bassoa, käännä sitä vahvistimen bassosäätimestä lisää, äärimmäisen yksinkertaista.
Minä keskityn sen sijaan nauttimaan siitä yhdistelmästä voimaa ja vaivattomuutta, jonka kahden kymppituumaisen suuri yhteispinta-ala mahdollistaa. Matalia taajuuksia tuottavat instrumentit kuulostavat huomattavasti aidommilta kuin pikkukaiuttimilla, joista usein tuppaa kuultamaan läpi tarpeeton yrittämisen tunne.
Stereokuvaa RF-7 III -pari piirtää hienosti. Oleellinen juju on vain se, että nämä ovat isot kaiuttimet ja niitä olisi syytä kuunnella useamman metrin päästä. Noin neljästä metristä kymppituumaiset ja torvi integroituvat todella kauniisti ja stereokuvassa on hienosti sekä luonnollista ilmavuutta ja hengittävyyttä että myös tarkkuutta, joka välittää äänitteelle taltioidun tai luodun tilan niskavilloja nostavan aitona kuuntelupaikalle.
Mutta sitten kääntäen, parista metristä kaiutinparia on oikein hauska kuunnella, mutta ei kyvyistä saa silloin vasta kuin vihjeen. Lisäksi sen kyllä huomaa, ettei kookas pino elementtejä vielä täysin integroidu yhtenäiseksi äänilähteeksi lähikentässä.
Klipsch = kulkevuus?
Ainakin toistaiseksi kuuntelemiani Klipschejä on yhdistänyt se, että musiikin kulkevuus on varsin mainiolla tasolla. Kulkevuus, rytmiikan välittyminen, pienten tempon muutosten kuuluminen ja yleinen innostavuus kuuluvat selvästi merkin ”brändiin”.
Se, miksi nämä isot Klipsch RF-7 III:t toimivat kulkevuuden suhteen vielä keskivertoa oleellisesti paremmin johtuu osittain siitäkin, että ne on suunniteltu toimimaan bassoiltaan tasapainoisesti lähellä seinää. Sijoitus seinän viereen estää keskibasson kuopan syntymisen ja siten auttaa pitämään bassopotkun optimaalisena. Antaa myös oleellisen boostin kapasiteettiin verrattuna kaiuttimeen, joka on optimoitu kauas seinistä asetettavaksi. Joku toinen kaiutin siis tarvitsee neljä kymppituumaista päästäkseen samaan kuin RF-7 III kahdella kymppituumaisella per kaiutin.
Klipsch RF-7 III on minun makuuni (olen äärettömän herkkä pienellekin diskanttikorostukselle) osalla äänitteistä aavistuksen liian kirkas silloin kun kaiuttimet on suunnattu tasan kohti kuuntelupaikkaa. Moni hyvä vanha äänite soi kauniisti suorasuuntauksellakin, mutta riipivien tallenteiden kanssa äänitteen vajavaisuuksia ei peitellä. Ratkaisu on superyksinkertainen, älä käännä kaiuttimia ihan suoraan kohti kuuntelupaikkaa! Parempi näin, nyt on säätövaraa kaiuttimen äänensävyn suhteen.
Kun haluat optimoida äänensävyn kuuntelupaikalle, voit kokeilla pitää RF-7 III:t ihan seinien suuntaisina tai kääntää niitä jopa 45 astetta sisäänpäin. Iso tractrix-torvi diskantilla tuottaa rauhallisen tasaisesti tummenevan äänensävyn kun kaiutinta kuunnellaan kulmasta ilman ylimääräisiä taajuusvasteen mutkitteluja keskialueella.
Ristiriitainen vai tasapainoinen?
Klipsch RF-7 III on perushifikaiutinta hankalampi tapaus. Voin hyvin kuvitella, että se saatetaan ostaa ulkonäönkin perusteella ja ensimmäinen oletus tietysti on, että iso musta mörkö kuulostaa juurikin isolta mustalta möröltä. Karmeesti passoo ja muulla sitten vähemmän väliä. Vaan kun RF-7 III ei ole soundiltaan mörkö vaan hyvinkin tasapainoinen, läpikuultava, elävä ja erottelukykyinen kunhan ison rakenteen vaatima riittävä kuunteluetäisyys täyttyy. Äänellisesti se on paljon enemmän kuin hinnasta voisi kuvitella, RF-7 III kilpailee paljon itseään kalliimpien ratkaisujen kanssa.
Sitten taas vakava harrastaja todennäköisesti haluaa myös tyylikkäitä ulkoisia arvoja, joita tämä Klipsch ei perusviimeistelyllään välttämättä pysty tarjoamaan. Äänenlaatu olisi parempi kuin monessa hienoilla tarinoilla markkinoiduissa kilpailijoissa, mutta ulkonäkö tökkii pahimmillaan sekä pääkuuntelijalla että talouden sisustusvastaavalla.
Jos kummankaan edellä mainitun kohdan ongelmat eivät osu sinulla kohdalleen, voit onnitella itseäsi. Klipsch RF-7 III tarjoaa kohtuullisella hinnalla erittäin paljon hyvää kaiutinta monessakin suhteessa.
PS. Testipari oli lainassa Mareksoundilta ja siellä näitä pystyy myös koekuuntelemaan.
Kommentointi suljettu.