JBL Micro, Flip 2 ja Charge -kannettavat Bluetooth-aktiivikaiuttimet testissä

Vähän grillimakkaraa suuremmat pikkupötkökaiuttimet hifimiehen testissä? Oletatte, että minua haukotuttaa ja toivoisin, että voisin vaikka ennemmin kaivaa ojaa. Ei pidä paikkaansa. Tiedän nimittäin, että perinteisimmän hifikaiuttimen, sen metrisen siron pilarin, joka tarvitsee erillisen vahvistimen, kehitys polkee paikallaan. Parhaat soivat nyt jotakuinkin yhtä hyvin kuin 15 vuotta sitten. Äänensävyeroja on, todellista kehitystä paljon vähemmän.

Sen sijaan akkuteknologia on ottanut miljoona harppausta eteenpäin, vahvistintekniikka toisen mokoman. Yhdessä ne tarkoittavat, että kannettavaan laitteeseen saadaan vahvistin, joka muuttaa sähköä lämmön sijaan ääneksi ja todella pitkäksi aikaa. Testissä oleva Charge soittaa musiikkia pidempään kuin minua huvittaa istua toimistolla vaikka ensimmäiseksi aamulla iskisi musiikin soimaan. Valmistaja lupaus 12 tuntia tuntuu pitävän paikkansa. Joinain päivinä se Micron ja Flip 2:n noin viisi tuntia soittoa riittäisi minulle oikein hyvin toimistoajaksi.

Lisäksi DSP eli digitaalinen signaalinkäsittely on kehittynyt sairaan paljon. Se mahdollistaa kunnollisen äänenlaadun kun pienen ja halvankin kaiutinelementin rajoituksia voidaan venyttää mahdollisimman pitkälle ja heikkouksia paikata.

Ei johto-, mutta numerosoppaa

Pakko ottaa vähän numeroita esille. Chargen akun kapasiteetti on 6000mAh. Tyypillisen lippulaivaälypuhelimen akun kapasiteetti on parin tuhannen molemmin puolin, perusmallien vähän vähemmän. Charge voi nimensä mukaisesti ladata älypuhelimen tai tabletin ja valmistaja lupaakin kaksi puhelimen akun latausta tyhjästä täyteen (!) ja sen päälle silti vielä kuusi tuntia soittoaikaa. Ottaen huomioon, että älypuhelimen ärsyttävin piirre on sen aina piiputtava patteri (etenkin jos puhelin ei ole ihan upouusi – akku on kuluva osa), tämä on erinomainen apu vaikka uusimmilla sähkösyöppöpuhelimilla ei ihan kahteen lataukseen päästäisikään jos musiikkiakin haluaa paukutella.

Häviävän pienten aktiivikaiuttimien tehot ovat olleet tyypillisesti häviävän pieniä. Juuri siksi, että patterit kestäisivät edes hetken. JBL:n kapineissa tehoa on enemmän kuin eksoottisimmissa putkivahvistimissa. Microssa on kolmewattinen vahvistin ja Flip 2:ssa 2 x 3 wattia. Chargessa on 2 x 5 wattia, se on enemmän kuin 1980-luvulla automankassa.

JBL Microssa on lyhyt pätkä kaapelia kietaistuna kuoren ympärille, aina mukana siis. Vaan langatonta Bluetoothiahan tälläisten kanssa luonnollisimmin käytetään signaalin siirtämisessä tietokoneelta, tabletilta tai todennäköisimmin puhelimelta kaiuttimelle. Ja Bluetooth on luonnollisesti jokaisessa. Ei sillä, on Flip 2:ssa ja Chargessakin liitäntä ohjelmalähteelle. Jos siis haluat, saat vaikka älppärisoittimen näistä mihin vain kiinni.

Liittimet, Bluetoothin liittimettömyydet, akkutekniikat ja muut härpäkkeet ovat kaikki epäoleellisia asioita, jos se, mihin kaiutin on tehty, ei hoidu. Nimittäin, voiko niillä kuunnella musiikkia niin, että äänenlaatu saa hymyn huulille vai onko sointi sontaa. Eli ei muuta kuin iPhonea volume-napista ja kuuntelemaan.

Micro – selkeäsointinen jääkiekko

Jääkiekon kokoinen ja muotoinen pyörylä pöydällä kuulostaa artikuloivalta, selkeältä ja puhtaalta. Näen ihan vaivattomasti Billie Holidayn kielen liikkeet. Se on teistä tietysti ällöttävää, koska täti täyttäisi ensi vuonna sata, jos olisi vielä elossa. Vaan ei ole koska veti riittävästi viinaa, marihuanaa ja heroiinia.

Tuoreemmillakin, hengissä olevilla artisteilla soundi on hämmentävä. Ihmisääni toistuu selkeänä ja luonnollisena, musiikki kuulostaa tyylilajista riippumatta uskottavalta ja nautittavalta. Ok, teknoräime hyötyisi alemmas ulottuvasta bassopäästä vaikka iskua ja vauhtia piisaakin. Mutta hei, oikeita subbareita kantamaan tarvitaan kaksi jätkää ja ei niitä kukkakeppejä.

En minä tiedä, mitä yli puolet minua nuoremmat kuuntelevat (ja David Guettaa en soita), mutta Katie Melua ja Norah Jones soivat juuri niin täyteläisesti kuin niiden kuuluukin eikä voi syyttää Metallican riffejäkää uhman puutteesta.

Lyhyesti sanottuna Micro ei kuulosta tippakaan kimittävältä naperolta, jota ulkonäön puolesta voisi odottaa. Kun minä olin nuori, kavereilla oli koulurepun kokoisia ”kannettavia” mankkoja, joiden äänenlaatu oli tähän verrattuna ihan paska.

Flip 2 – hifiputki

Metallica ärähtää Flip 2:lla Microa selvästi tuhdimmin. Se ei kuitenkaan ole se oleellisin ero vaan Flip 2 pystyy tuuttaamaan niin kovaa, ettei nelikymppinen setämies sitä enää halua käsivarren mitan päästä kuunnella. Eli jos Micro pelaakin mainiosti kun se nököttää lähellä kuuntelijaa niin Flippi täyttää jo ihan eri tavalla huoneen. Siitä riittää musiikkia niin omassa rauhassa olemiseen kuin bileisiinkin.

Puhdikkaamman bassopään ja rajusti parempien äänenpainevarojen lisäksi Flip 2 soi myös vielä Microa tarkemmin. Vokalisti-konsonantistin äänteet ovat puhtaammat ja selkeämmät. Jos sanon, että Flip 2 soi ”aikuisemmin” niin pelkään, että kohdeyleisö lukee sen ”seniilimmin” ja oletan, että se ei olisi hyvä asia. Joten sanon vain, että ensin hyvin hyvältä kuulostanut Micro on kuin ala-astelainen verrattuna jo peruskoulun hoitaneeseen Flippiin.

Charge – potkua ja vauhtia

Testikolmikon isoin Charge ei ole vain mattamustin (saa sitä myös mm. ällönvihreänä) vaan myös soundiltaan järein ja siitä irtoaa huomattavan paljon puhdasta ääntä. Siis puhdasta – ei rutinaa, ei säröä ei minkäänlaisia häiriöitä. Chargen alapää ei ole vain täyteläinen vaan bassoilla alkaa olla potkuakin. Diskanttipääkin sähähtää tipan Flippiä räväkämmin. Flip 2 on ehkä hifimpi – tasapainoisempi, tämä potkivampi ja menevämpi.

Metallica kulkee niin perkeleesti, pahoittelen ranskankieltäni. Se murahtaa, ärähtää eikä hymyile somasti ei ensimmäistäkään kertaa. Analog Pussy sykkii, houkuttelee jumppaan mukaan. Hiki alkaa pisaroitua otsalle jo lähes ensitahdeilla ja hurmioitunut virne naamalla jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Ocean’s Eleven -soundtrack kuulostaa siltä, että on hämmentävää, miten monen tonnin telkkareissa äänenlaatu saattaa edelleen olla surkea kun sen ei selvästikään tarvitsisi sitä olla.

Onhan Charge joukon kalleinkin, mutta maksaa silti vain sataviisikymppiä. Se vain saa biisi toisensa jälkeen unohtamaan sujuvasti, että kuuntelen vähän vessapaperirullaa isompaa pötköä.

Kaikki irti soundista

Ei ole tarpeeksi bassoa, ei ole tarpeeksi diskanttia, ei ole tarpeeksi sitä ja tätä? No, se vain miellyttävän täyteläiseksi tehty bassopää on tarkoituksellinen. Alakerta nimittäin nielee eniten virtaa ja soundin tekeminen tuhdimmaksi olisi tiputtanut akkukestoa merkittävästi. Järkevämpää on ensin asettaa Micro, Flip 2 tai Charge ainakin seinän viereen tai mieluummin ihan nurkkaan. Se sijoitus kun boostaa bassoja selvästi verrattuna keskellä huonetta soivaan peliin.

Ja puhelimestahan näille musiikki todennäköisimmin virtaa. Sielä oman kapulan asetuksista sitten vain rockimpi soundimaailma päälle, jos sitä kaipaa. Mutta valitettavasti fysiikan lait määräävät, että jonkun verran se vaikuttaa kaiuttimen akunkestoon.

Hifistille pieni kaiutin on jalustakaiutin joten iskin testikoneet toimiston nurkkaan 70cm korkealle oikealle kaiutinjalustalle. Paikkaan, jossa nämä eivät tämän jälkeen varmaan koskaan tule olemaan. Olipahan vain sopiva paikka. Matala TV-taso olisi tuonut vielä lisää tuhtiutta soundiin kun lattian bassoja korostava vaikutus olisi kasvanut. Eniten potkua partyyn saat siis laittamalla kaiuttimen huoneen tyhjään nurkkaan. Silloin lattia ja seinät toimivat sille valtavana bassoboosteri-torvena.

Oleelliset mukana

Pienet aktiivikaiuttimet ovat hauskoja. Kehitys on tosiaan vienyt niitä eteenpäin hurjaa tahtia. Koko on olemattoman pieni, akkukesto sairaan hyvä ja äänenlaatu menee sujuvasti ohi kahdella mukahifikaiuttimella ja keskusyksiköllä varustetuista minihifiseteistä, jotka saattavat maksaa selvästi näitä enemmän. Ja ne vaativat aika pirun pitkän jatkojohdon, jos sellaisen haluaa ottaa reissuun mukaan.

Flip 2:ssa ja Chargessa on USB-laturi mukana. Microssa laturia ei ole, mutta toisaalta niitä alkaa olla joka kodissa jo valmiiksi ainakin kuusi eli murhe ei ole mainittavan suuri. Flip 2 tukee NFC:tä eli viemällä puhelimen kaiuttimen viereen, koneet parittuvat automaattisesti. Minulle ominaisuus on ollut puhdasta kikkailua, mutta ehkä siitä joskus tulee selkeä osa automatisoitua elämäämme.

Flip 2:ssa on muuten myös mikrofoni. Se siis toimii toimiston pöydällä kun haluat jutella puhelimessa niin, että kaikki muutkin kuulevat, mitä sinun pitää kotimatkalla tuoda ruokakaupasta.

Pitkästi potkua päivään

JBL:llä on rajun pitkä historia ja kokemus. Ei, ei sellainen historia, jonka ääreen koulutunneilla nukahdetaan, vaan niin rock-kukkoilua kuin tiukkaa tiedettäkin täynnä oleva. Se osaaminen kuuluu erittäin hyvin pikkukaiuttimissakin, mutta jos näiden kautta JBL-kärpänen tippaakaan puree niin kannattaa ehdottomasti koittaa päästä kuuntelemaan edes vähän isompaa merkin tuotetta. Vaikka nimeltään monimutkaista, mutta hyvin suoraviivaisesti kuuntelijaa kraivelista ottavaa Model 4307 Studio Monitoria.

Ennen sen kuuntelua voi kuitenkin lohduttautua sillä, että todella pienellä rahalla saa mainiota soundia. Käyttöpaikkojahan näille on enemmän kuin äkkiseltään edes tulee mieleen. Missä muka ei tarvittaisi kunnolla soivaa mahdollisimman pientä kaiutinta, joka osaa tulla toimeen ilman töpselisähköäkin.

Charge etenkin, hurjan pitkällä soittoajalla ja sen aina hyytyvän puhelimen akun pelastajana, on ehdottoman mainio kapistus. Micro ja Flip 2 maksavat vähemmän, kuulostavat melkein yhtä hyvältä ja kyllä se viisi tuntia poppia riittää pitkälle. Mutta Charge, karun mattamusta muovikuori, joka tuskin on moksiskaan vaikka putoaisi verstaan pöydältä lattialle ja hyväntuulisen menevä soundi. Jep, tämä yksilö taitaakin muuttaa juuri sinne verstaalleni.

Lyhyesti: Micro on fyysisesti mikrokokoinen, mutta ei ääneltään. Flip 2 on vielä hifimpi, mutta ei enää mahdu housuntaskuun. Charge potkii pirteästi ja lataa puhelimesi pariinkin kertaan, jottei meno hyytyisi sähkönpuutteeseen.
JBL Micro: 59 euroa
JBL Flip 2: 99 euroa
JBL Charge: 149 euroa
Maahantuoja: One-Pro Oy