Itse asiassa tämä ei ole Elacin kallein malli – vain tyylikkäin ja parhaan kuuloinen. FS 609 CE on kalliimpi, mutta tehdaskin pitää tätä parempana. Itseluottamuksen osoituksena on myös etulevyn laatta ”ELAC Referenz” pitkän numerolitanian sijaan.
Kaiutin on yllättävän iso, jopa hillityn mustana. Hiustupsua vaille 140 sentin korkeus ja linjakkaan pelkistetty olemus luovat välittömästi mielikuvan arvovallasta.
”Hiljaakin kuunneltaessa
kaiutin onnistuu tuomaan
äänitteen detaljit esille.”
509:stä, kuten mistä tahansa korkeatasoisesta diplomaatista, huokuu tiettyjä asioita. Ensinnäkin hän on tietysti ulkoisesti aina viimeisen päälle tyylikäs. Toisekseen hän osaa tuoda esille monenlaisia asioita, vaikeitakin, hillityn arvokkaasti. Selkeästi, mutta ilman turhaa rehvastelua tai äkäistä hermostuneisuutta.
Hillitty joka suhteessa
509 Referenz on selvästi erilainen verrattuna Elacin muuhun kaiutinmallistoon. Hillityn ulkoasun lisäksi soundi on huomattavasti rauhallisempi. Ei tylsä tai tasapaksu, vain rauhallisempi. Ison kaiuttimen viehättävyys on hyvin vahvana esillä. Elo on vakaata ja turhia kiristelemätöntä, mitään häiläystä ja teiniuhoa ei ole.
Rauhallisuudestaan huolimatta sointi nostaa äänitteiden erot selkeiksi ja tuo niille taltioidun tunnelman vahvasti esille. Yleisluonne on kuitenkin pehmeä ja lämmin, hyvin miellyttävä ja sellainen, jota jaksaa varmasti kuunnella tunnista toiseen – vähän heikommillakin äänitteillä.
Vollenweider helähtää ilmavasti, mutta vailla mitään tarpeetonta kipakkuutta. Metallica ärähtää ja murisee, mutta ei varsinaisesti ota korviin vaikka äänenvoimakkuutta kasvattaisi tarpeettomankin suureksi. Billie Holidayn ääni on iso, lämmin ja pehmeä. Stravinskyn Fairy’s Kiss -levyllä tila aukeaa selkeänä ja kauniina, joskin hieman yleisluonteisena.
Osa vahvasta läpikuultavuudesta on varmasti erityisen sävykkään ja erottelevan bassopään ansiota. Pienikin paksuus nimittäin peittää aina keskialuetta alleen. Basso on nimenomaan vaivaton, ei rutkikuivaksi kontrolloitu vaan helposti musiikkia soittava. Sellainen, että testisignaaleilla tuskin saisi siitä mitään oleellista luonteesta irti.
Ihan pohjamutien kaivelu jätetään muille. Selvää kuitenkin on, että kovinkaan köykäinen subwoofer ei toisi varsinaista parannusta vaikka lisäisikin basson määrää.
Stereokuva yhden ruuvin varassa
Kaiuttimen takapaneeli on yksi iso teräslevy ylhäältä alas. Alareunassa on liitinpaneeli kaiutinkaapeleille, yläreunassa yksi iso ja tukeva säätöruuvi. Säätimellä voidaan liikuttaa diskantin ja keskialueen toistavaa VX-JET-koaksiaalielementtiä eteen- tai taaksepäin.
Myyntiesitteessä sanotaan, että tuomalla VX-JET-elementtiä eteenpäin stereokuvaan tulee lisää ilmaa ja vetämällä syvemmälle kaiuttimen sisälle stereokuva vastaavasti tarkentuu. Kuulostaa poikkeuksellisen vahvasti markkinointiosaston jokellukselta.
Vaan ruuvista kaiutinta ja koaksiaali ääriasentoonsa mahdollisimman syvälle etulevyyn. Oho, Billie loksahtaakin paljon selkeämpänä paikalleen. Ei paha. Lisää läsnäoloa, mutta hieman yleisen ilmavuuden kustannuksella. Muutos on hillitty (sana tuntuu nousevan näitä kaiuttimia testaessa varsin usein mieleen), mutta selkeä.
Ulostyöntö tuo tipan lisäenergiaa ylemmälle keskialueelle. Aivan selkeää stereokuvallista muutosta vastakkaiseen suuntaan ei kuitenkaan tapahdu. Nämä ilmiöt ovat säätimen ääriasennoissa. Säätöalue on lähes 20 kierrosta eli tarkka säätö on hyvin helppoa.
Kaiuttimien piirtämän tilan kokoa ja tarkkuutta on siis oikeasti helppo hienosäätää oman maun ja kuunteluhuoneen akustiikan mukaan.
Nautinnollinen tuttavuus
Minä pilaan itseni kuuntelemalla tämän tasoisia laitteistoja. Mikä hyvänsä musiikki valloittaa ja saa uppoutumaan teokseen ja soittajien ajatuksiin. Analysointi unohtuu ja vuosia puhkitahkottu testilevy vain soi eteenpäin. Mainitsemisen arvoista on erityisesti se, että aivan hiljaakin kuunneltaessa kaiutin onnistuu tuomaan äänitteen detaljit esille.
Tämä siitä huolimatta, että testiympäristönä on sama erittäin hankala maahantuojan olohuone kuin Dynaudio Consequence Ultimate Editionin testissä. Samaa oli myös 15 000 euron Silent Wire kaapelointi, mutta tällä kertaa elektroniikkana toimivat Stello Ai500 -vahvistin ja Stello CDA500 -CD-soitin. Oheislaitteiston osalta asiat olivat siis vähintäänkin kuosissa.
Hillitymmän ulkoasunsa ja rauhallisen luonteensa takia FS 509 VX-JET eli lyhyesti Referenz aiheuttaa isomman mielihyvän tunteen kuin aikaisemmt Elacit. Mutta minä olenkin aika pelkistetty tyyppi. Sirot kiiltävät renkaat elementtien ympärillä ja alaspäin aukevan refleksiputken piilottava jalustalevy ovat juuri ne pienet kontrastit, jotka sekä korostavat rauhallista yleisasua että nostavat tyylin karusta elegantiksi.
Ymmärrän hyvin, että maahantuoja aikoo jättää yhden parin pysyvästi olohuoneeseensa.
Kommentointi suljettu.