Putkivahvistinrakennusohje Revenge PL36 SE

2a3- ja 300B-putket maksavat helposti satasia kappale, parhaat vain ovat hyvissä vahvistimissa jumalaisen kauniin kuuloisia. Tämä ohje kertoo suuntaviivat siihen, miten hyvin edullisella PL36-pääteputkella pääsee äänellisesti vastaavaan sarjaan.

Tämä tarina on minun ja harrastajakollega Timo Toikkasen kirjoittama ja paremminkin suuntaa antava kokeiluraami kuin tarkka rakennusohje, vähän pidemmälle ehtineen harrastajan viitepaketti. Ja sellaisena siitä myös toivon mukaan välittyy rivien välistä pitkän jänteen “hiljaista tietoa” kaikille lukijoille.

Vahvistimen herkkyys (0,4V) on tehty riittäväksi niin, että sitä voidaan ohjata suoraan virittimestä tai CD- soittimesta laittamalla eteen voimakkuudensäätöpotentiometri (tätä ei ole piirretty kytkentäkaavioon) tai ns. pasiivinen etuvahvistin. Toki erillinen etuvahvistin on suotava ja monipuolisempi ja usein ryhtiä antava, mutta kombinaatiosta riippuen toisinaan myös verhoava. Tehtävään voi mainiosti suositella aikaisemmin AudioVideossa julkaistua suunnittelemaani hybridikaskodiversiota, sitä on testattu riittävästi myös tässä. Äskettäin testataamamme 6SN7-putkilla tehty SRPP-kytkentä soundaa laitteen kanssa myös loistavasti ja niiden rakennusohjeita löytyy netistä runsaasti. Tai sitten mikä hyvänsä kunnollinen kaupallinen etupää, oma korva määrää toimiiko vai ei.

Jostain syystä liki pari vuotta takaperin täällä julkaisemani PL504-pohjainen Uraltonen vahvistinrakennussarja ei ole oikein saanut ilmaa siipiensä alle. Hintaa on moitittu liian kalliiksi, vaikka paketin voi kasata mielensä mukaan vain osista, jotka oikeasti tarvitsee. Eikä turhaan huonomaineisen katodiseuraajan sinänsä pitäisi sellainen este olla, että se DIY-hifistin pysäyttäisi. Uskallan edelleen suositella Revenge PL504:a. Laite tuuppaa lähes mitä tahansa kuormaa komeasti ja pienellä säröllä. Mainittakoon, että SE OTL -putkivahvistimet ovat tyypillisesti tämän kytkennän sukulaisia käyttäen juovapääteputkia kuten tässäkin.

Viimeisin kokeiluni PL 504 -koneella ovat Philipsin 800-ohmiset AD5038 -laajakaistakaiuttimet 1960-luvun alusta: Uteliaana kytkin ne 33 uF bipolaarielkoilla suoraan PL504:n katodeille ja hienolla soundilla pelittää, 700 ohmin resistiiviseen keinokuormaan kun tulee penkkimittauksessa yli 3 W puhtaasti. Nämä Philipsin kaiutinharvinaisuudet 1960-luvun alusta ovat olohuoneeni tämänhetkiset suosikit, kun vertailukappaleina lähes lennossa ovat Tannoy Little Red -monitorit ja Fostex F103S -elementit L’ Petit Audiophile -koteloissa. Näin on periaatteessa muuntajaton (OTL eli Output TransformerLess) SE-pääteastekin testattu. Päätemuuntajan ensiö katodilla toimii tässä vain kuristimena (luokkaa 10H) ja induktiivinen kytkentä toisioon jää pois käytöstä. Philipsien kokeilut ovat jatkuneet köykkäläisen 6BX7GT PP -koneeni 70 voltin symmetrisistä muuntajalinjoista ja hyvin toimiin niinkin.

PL504 audio grade -verkkotoroidi

PL504-rakennussarjan erityinen komponentti, ei mitenkään kallis sellainen, on speksaamani ja Uraltonen teettämä Toroidyn erikoissuojattu rengassydänverkkomuuntaja. Tarkoituksella määrittelin hyvin yleiskäyttöisen muuntajan, mutta sen käyttömahdollisuuksia ei ole ehkä tullut esiteltyä riittävästi, joten valotetaan asiaa nyt tässä enemmän.

Renkaassa on ensinnäkin 6,3 V / 4 A -hehkukäämi, joka mahdollistaa normaalin PP-stereon esimerkiksi 6V6, 6AQ5, EL86 tai EL84-pääteputkilla, jättäen vielä pelivaran kolmelle ECC81, ECC82 tai ECC83-tyyppiselle etupään putkelle. 250 V:n toisiota on mahdollista nostaa (esim. 2 x EL84 PP maksimiarvoilleen) tai laskea (2 x EL81 tai EL86 PP) kytkemällä yksi 27 V / 400 mA -käämi sopivasti päin sarjaan anodikäämin kanssa. Valitsin tarkoituksella anodikäämin virransiedon samaksi eli 400 mA AC.

SE-stereorakenteessa 6,3V-käämillä saa syötettyä lähes kaikki epäsuoraan hehkutetut “normaalipääteputket” (2 kpl, esim. EL34, EL36, EL37, EL360, E80L, EL81, EL83, EL84, EL86, EL500, EL503, EL504, EL508, 6AQ5, 6BQ5, KT66, KT77, KT88, 6L6, 7591, F2a jne). Tämä oli tietoinen peruste 4A-virtakestolle, jota ei alkuperäisen PL504-konstruktion keulalle näin paljon tarvita.

PL-sarjan telkkariputkien (2 kpl, PL36, PL81, PL 83, PL84, PL500, PL504, PL508) 300 mA:n hehkutus käy 27 V:n käämeistä, tarvittaessa pienellä sarjavastuksella. Neljällä PCL86:lla voi tehdä hyväsoundisen kymmenwattisen PP-koneen laittaen 2 kpl 13V:n hehkuja sarjaan kumpaankin 27V:n käämiin. Sarjavastuksen avulla 27 V:n käämistä voi PL-sarjalaisen rinnalla hehkuttaa C3m-putken, joka on ollut pentodikytkennässä pitkäaikainen suosikkini 300B:n ohjaimeksi. C3m:n tilalle käy parametreiltaan suoraan noval-kantainen 18042, joka on sama putki kuin E83F mutta 18 V / 100mA hehkulla.

Mahdollisuudet ovat rajattomat, aika monipuolinen verkkomuuntaja siis.

Toki keulan voi tehdä myös 6,3 V:n hehkulla (4A:n virtarajoitus huomioiden) käyttäen mitä tahansa hyväksi katsomaansa putkea ja topologiaa esim. alkuperäinen EF184, C3g, E80F, E83F, EF86, EF91, EF95, myös kaskodi tai SRPP. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Aika monipuolinen verkkomuuntaja siis, itse kun pääsen sanomaan!

Myös köykkäläinen eri versioissa EL84:llä, EL86:lla tai PCL86:lla onnistuu käyttäen kotimaista Winlab R&L PP-2 -toroidipäätemuuntajaa. Olin speksaamassa tämän muuntajan kakkosversion täyssymmetrisen topologian alunperin raudan suunnitelleiden ja testanneiden Johannes Roineen ja Timo Liusvaaran kanssa kuutisen vuotta sitten. Tämän version toisiokin on symmetrinen, joten sen voi halutessaan keskitapittaa maihin myös PP- pääteputkien katodeilta, jolloin symmetrisen pitkän vastakytkennän kokeilu sopivaan etupään topologiaan tätä kautta on sekin mahdollista. Huomautettakoon tästä muuntajasta jälleen, että ensiön puoliskojen käämivirrat pitää aina tasata valitsemalla tai biasoimalla pääteputkipari 4mA:n sisään, raudassa kun ei ole ilmarakoa.

PL36 muka 2a3:n tai 300B:n veroinen?

300B:n tulikin jo mainittua. Harrastajakollega Timo Toikkasen kanssa päätimme kuitenkin kokeilla jotain erilaista teemalla PL36 SE, “köyhän musiikinkuuntelijan” 2a3 / 300B”. Kokeilua siivittivät netistä löytyneet Tom Schlangenin mittaukset [1], joiden perusteella triodikytketty PL36 vaikutti kokeilun arvoiselta. Tämähän on myös 1950 – 1960 lukujen PA-vahvistimien vanha työjuhta (Philips, Geloso ym.). EL- versiota voi toki käyttää yhtä hyvin. Lopullisena kannustimena toimivat miljoonalaatikosta kaivetut putket ja Timon hankkimat Hashimoto HC-203U -huippupääteraudat. Lisäksi hänellä oli projektia varten käytettävissään Uraltonen 504-alusta virtalähteineen.

680 ohmin anodisyöttövastukset vaihdettiin Hammondin 10 H /100 mA -kuristimiin. Pääteputkien anodijännite kohoaa kuristimien kanssa noin 320 V:iin. Kokeilujen pääpainon ollessa muualla päätimme, perustuen aiempiin hyviin kokemuksiini 300B:n kanssa, tehdä keulan enempää miettimättä Siemens C3m -pentodilla. Pentodin käytössä on tässä sekin etu, että se on tunteeton syöttöimpedanssille: hilakapasitanssi on pieni toisin kuin suurivääntöisillä triodeilla.Turrettiin työstettiin etupään noval-kantojen tilalle tuon putken tarvitsemat loctalit. Vastaavasti PL36-tyypin pääteputkia varten magnovalien tilalle vaihdettiin oktaalikannat. Uraltonen PL504-palikat ja alusta taipuvat tähän ja moneen muuhun projektiin helposti.

Mainittakoon, että osaavat harrastajat voivat myös modata alkuperäisen PL504-putkella tehdyn katodiseuraajapäätteen “normaalitopologiaksi” tässä annettuja suuntaviivoja noudattaen. Käytetään siis samaa PL504-pääteputkea, nyt säilyttäen 680 ohmin vastukset virransyötössä (ei kuristimia). Katodivastuksen arvoa on tällöin kasvatettava katodilta anodille siirretyn ensiökäämin arvoa vastaavalla resistanssilla (125GSE:llä n. 65 ohm). EF184-keula säilytetään sellaisenaan tai muokataan se pentodiksi tässä annetuin suuntaviivoin. Palautusreittikin on helppo. Huomautan että tätä polkua ei testattu kun haettiin taas uutta.

Pieniä uusia innovaatioita tehtiin verkkomuuntajan monikäyttöisyyttä edelleen hyödyntäen.

Pääteputken biasointi ja kuormitus

Pieniä uusia innovaatioita tehtiin verkkomuuntajan monikäyttöisyyttä edelleen hyödyntäen. Halusimme sakkauksen minimoimiseksi kytkeä PL36:n katodin suoraan (ilman vastusta ja shunttia) päätemuuntajan 16 ohmin toision kautta maihin. 27 V:n hehkukäämit kytkettiin ensin myötäänsä sarjaan (keskitappi maihin) niin, että päistä saatiin tasasuuntaamalla -36 V biasointia varten. -36 V ei reilusti kohonneen anodijännitteen kanssa kuitenkaan riitä. Vapaana olevasta 6,3 V:n käämistä tehtiin tasurikahdennuksella -16 V, joka kytkettiin sarjaan -36 V:n kanssa. Näin saatiin sopiva n. -50 V pääteputkien hiloille. Lopullinen trimmi putken tehon säätämiseksi tehtiin pienillä katodivastuksilla (n. 22 ohm).

Halpa PL36-raukka käy tässä tarkoituksella aivan äärirajoillaan (yli 20 W häviötä) ja haluamme katsoa, miten se kestää pitkän päälle. Nyt on luukutettu yli puoli vuotta, speksattu teho ylitetään kyllä komeasti! Näin ollaan siis kaikin puolin samalla lähtötasohehtaarilla 2a3:n ja 300B:n kanssa. Parametritkin natsaavat: Vääntö on suunnilleen 5x ja Ri on toimintapisteessä 700 ohmin korvilla. Ja miksi nämä putket kestävät? Luultavasti siksi että ne on mitoitettu reippaasti yli speksien, jotta menneiden lumien mustavalko-televisioiden vikataajuudet eivät olisi kivuneet taivaisiin. PL36 oli siltikin kyllä eräs potentiaalinen TV:n vikapaikka. PL504 oli sitten, PL500- välivaiheen kautta, evoluutiossa seuraava ja vielä kestävämpi putki, Köykänkin viimeisessä putkikonstruktiossaan käyttämä. 36-tyypistä on olemassa myös professional-versio Mullard EL360. Se on mekaaniselta toteutukseltaan eräs järeimmistä putkista, mitä on eteeni osunut. E235L on harvinainen SQ-variantti, jossa anodi ei ole hatussa vaan on langoitettu oktaalikantaan.

Muuntaja- ja putkioptioita

Tämän tarkempaa rakennusohjetta ei tässä esitetä: Uraltonen PL504-ohjeet sekä oheiset kytkentäkaaviot komponenttiarvoineen riittävät, jos haluaa lähteä kokeilemaan. PL504-kitin alusta ja osat tarjoavat siis hyvän lähtökohdan mutta toisinkin voi edetä. Hammond 125:n GSE-versiot käyvät edelleen päätemuuntajiksi, myös laadullisesti. ESE versio riittää virraltaan tässä ja sitä voi suositella uuden rakentajalle budjettikoneeseen. Parempia rautoja haluaville suosittelemme sitten liki 100 kHz:iin yltäviä malleja. Tässä Hashimoton muuntajilla rakennetussa laitteessa päästäänkin yli 90 kHz:n toistokaistaan käytettäessä paikallisvastakytkentää täydellä 3,5 kohmin ensiöllä 16 ohmin tapista. Tämä on mainio rauta, alapää menee 10 Hz:n tietämiin ja kyllästymisen merkkejä näkyy skoopissa vasta yli 5 watilla 30 hertsillä! Puristit voivat hylätä paikallisvastakytkennän ja kytkeä katodin suoraan maihin. Toision voi jättää tällöin kellumaankin.

Myöhemmin tähän kokeiltu Lundahl L1664 on myös oikein hyvä. Sen -3 dB -piste on 65 kHz, alataajuus watilla menee 15 hertsiin ja rauta sietää myös hyvin alataajuuksien kuormaa. Tätä voi kokeilijoille suositella lämpimästi, suora tilauskanava tehtaalle Ruotsiin toimii nopeasti ja tuote on yleensä hyllytavaraa (LL1664/100 mA, 8 ohm/3 kOhm). Tosin tämänkään hinta ei ole budjettiharrastajalle ihan halpa, oma parini maksoi liki 400e kuluineen. Kotimaassa saatavilla olevista SE-toroideista ei Timolla eikä itselläni ole toistaiseksi kokemuksia. Mainittakoon, että olen kokeillut tässä kytkennässä tällä muuntajalla myöhemmin myös seuraavat putket: 6L6 (National), EL34 (Philips xf2 NOS), KT66 (Shuguang) ja EL37 (Mullard NOS). Kaikki menevät heittämällä samaan kantakytkentään samalla biasoinnilla. Mullardin EL37 nousi näistä selkeäksi soundisuosikikseni. Se kehitettiin aikanaan vastineeksi MOV/GEC:n KT66-putkelle. Putki on käytännöllisesti katsoen ostettu markkinoilta loppuun, kuten myös GEC:n KT66-putket. EL37 on ollut mm. kitaristien soundisuosikki EL34:n tilalle esimerkiksi Marshalleihin, jännitekestot kun ovat samaa luokkaa.

Pentodien parametrihajonnasta

Pentodi on vähän monitahoisempi tapaus kuin triodi. Varsinkin tällaisissa tapauksissa joissa sen vahvistus ei jää pitkän vastakytkennän sisään, kuten entisen elämäni tietoliikennelaitteissa aina oli laita. Sen parametrien (jyrkkyys ja suojahilavirta ja tätä kautta anodivirta) toleranssi on tyypillisesti haarukassa 10 – 20 % kumpaankin suuntaan suunnittelumediaanista. Tämän takia myös halutun anodivirran ja sitä kautta anodijännitteen heitto voi olla melkoinen. SQ-putkien datalehdissä huomautetaan tästä yleensä kyllä selkeästi, radioputkikatalogeissa ei. Siksi tässä käytetyt C3m-putket (tai muut mainitut pentodit) kannattaisi mitata pareiksi jos siihen on mahdollisuus, näin vahvistuksen ja särön alkuarvot kanavilla saadaan samoihin lukemiin. Sen jälkeen voidaan säröoptimia lähteä hakemaan suojahilavastusta trimmaamalla jäljempänä esitetyllä tavalla. Saman valmistuserän putket ovat kyllä tyypillisesti melko samanlaisia.

Winlab Oy on myynyt tässä jutussa mainittuja pentodeita (C3m ja 18042) sovitettuina pareina ja hinnat ovat olleet kohtuullisia. C3m:ää pareina voi kysellä myös kirjoittajalta.

C3m-putkea pitäisi siis löytyä markkinoilta edelleen melko kohtuulliseen hintaan, niin paljon sitä on tehty. Jos sen tilalla käyttää edellä mainittua noval-kantaista putkea 18042 (18 V /100 mA hehku, sama noval-putki kuin E83F), käy kitin alkuperäinen turrettilevy suoraan keulaksi. 18042:a ei tämän projektin yhteydessä kokeiltu, mutta kirjoittaja on testannut vastaavan E83F:n suoran vaihtokelpoisuuden C3o:n (C3m, mutta 6.3V:n hehkulla, erittäin harvinainen) kanssa F2a SE -pentodikoneessaan, jonka rakennusohje on esitetty Hifimaailma-lehden numerossa 8/2010. Särövertailua ristiin ei siinä yhteydessä suoritettu. Säröoptimi haetaan kuten C3m:n tapauksessa.

Nyt ei putkien hinnan pitäisi olla kenellekään esteenä, mitä valitettiin PL504- koneen yhteydessä. Maailmalta ja Uraltone Oy:stä saa EL/PL36:tta mukavalla hinnalla.

Säröoptimin haku valmiissa toimivassa laitteessa

Kun DC-toimintapisteet on mitattu (Muista taas vanhat varotoimenpiteet ja muista anodihatut! Mallikappaleesta poistettiin irtohatut valokuvausta varten.) ja ensisoundit otettu, haetaan vielä laitteen paras suorituskyky esiin. Ei tämä täysin välttämätöntä ole, Siemensin kymmenkunta C3m -keulaputkea rullatessani särö pysyi hyvänä (tulkinta jää lukijalle!), yhdellä watilla alle prosentin virittämättäkin.

Kun ensisoundit on otettu, haetaan vielä laitteen paras suorituskyky esiin.

Särön minimointi tapahtuu hakemalla keulan anodi-/suojahilajännitetoimintapiste valitulle pääteputkelle sopivaksi. Lähdetään siitä, että määritellään ensin anodivirta ja -jännite sopivalle hehtaarille, tässä valittiin 8 mA / 150 V, ja fiksataan tämän mukaan anodivastus (tässä 15 kohm / 2 W, R5:llä (3,3k) voi jännitettä hienosäätää). Datalehdiltä tyypillisesti löytyvät 2 – 3 pentodiparvimallia ovat yleensä tähän hyvä lähtökohta. Sitten arvioidaan sopiva suojahilavastus, nyrkkisääntönä tyypillisesti 3 – 4x anodivastus. Valitaan vastus alakanttiin (2 – 3x anodivastus), jolloin suojahilajännite jää yläkanttiiin. Katsotaan mihin putken toimintapiste asettuu. Suojahilakondensaattorin rinnalle kytketään sitten 100 kohm potentiometri (mielellään 1 W -lankapotikka), aluksi maksimiarvollaan. Sitten ruuvataan resistanssia pienemmäksi ja tuodaan näin suojahilajännite alemmas sopivaan arvoon samalla säröä mitaten.

Reaaliaika-analysaattorin kanssa löytyy lennossa särödippi, jossa anodijännite, anodivirta ja suojahilajännite ovat hakeutuneet symbioosiin pääteputken kanssa. Kaikki vaikuttaa tässä kaikkeen, koska suojahila on myös aito ohjaushila. Tämä särökäyttäytyminen on kuormasta, ulostulotehosta ja putkikombinaatiosta riippuvainen, 1 – 2 W on sopiva keskivertokuunteluun sopiva mittaustaso resistiiviseen nimelliskuormaan (tässä 8 ohm).

Mainittakoon, että R10 (suojahilakondensaattorin rinnakkaisvastus) on kyllä myöhempien aikojen hifistien keksimä vahvistintoiminnan kannalta täysin turha kapistus ja sitä et näe vanhojen tietoliikennelaitteiden tai saksalaisten studiolaitteiden kytkennöissä. Saman trimmin voi yhtä hyvin tehdä suurentamalla suojahilavastusta R4 alkuarvostaan jättäen R10:n kokonaan pois (100 k säätöpotentiometri tällöin, ensin minimiarvollaan, sarjaan R4:n kanssa). Suojahilan perimmäinen tarkoitushan on, vaikka se vaikuttaakin DC-potentiaaleihin ja haukkaa virtaa, asettaa elektrostaattinen läpäisevä suojaverkko hilan ja anodin väliin kapasitanssisuluksi. Tämä maadoitetaan vaihtojännitteelle alarajatajuuden / impedanssitason kannalta riittävän suurella suojahilakodensaattorilla, joka sitten vaikuttaa kyllä myös asteen sakkaukseen. Suojahilaa voi sopivalla järjestelyllä käyttää myös vastakytkentäsilmukan muodostamiseen, kuten tein edellä mainitussa F2a SE -pentodikoneessani.

Säröoptimin point-haku vastuksen R10 määräarvoilla anodivastuksen kiinnittämisen jälkeen toimii yhtä hyvin, niinkuin Timo tässä eteni. Potentiometrin arvohan luonnollisesti joka tapauksessa korvataan sopivalla kiinteällä vastuksella (1 – 2 W).

Molemmat kanavat testataan erikseen, vastusoptimi voi sovitetullakin putkiparilla heittää kanavilla vielä yli 5 prosenttia. Tässä päästiin helposti alle 0,5% THD-lukemiin yhdellä watilla (paras mitattu arvo oli 0,17%) , mikä on mainio tulos vastakytkemättömälle single endille (katodivastakytkentää on tässä kuitenkin vain reilut 2 desibeliä). Tehoakin tulee yli 6 W pienellä lähtöimpedanssilla, hienoa.

Se toimii kuten suunniteltiin ja soundaa yli odotusten!

Mittausarvot ja kuvat puhuvat puolestaan. Timo on ehtinyt testata ja kuunnella vahvistinta jo pidemmän tovin, kuukausia. Nimimerkki jlaakson hifiharrastajat.org-palstalla julkaisema Matikkahirviö on testatusti toimiva ämyri tälle suhteellisen pienitehoiselle vahvistimelle, joten Audiovideon herkät PA-hifikaiuttimet myös varmasti. Samoin Tannoy Little Red monitoreita kone tuuppaa hyvin. Ylipäätään projektiin ja lopputulokseen voimme olla tyytyväisiä.

Vahvistin kyllä kestää vertailun aitoon 300B-koneeseen. Sellaisia kun on tullut tehtyä useampia 15 vuoden aikana, putkilla STC4300A, KR842VHD, KR300BXLS ja KR52B, päätemuuntajina Tango U-808, Lundahl 1623/1664, Audio Note 1,8 kohm/140 mA ja Hammond 125ESE/GSE. Pentodiohjaimina C3m (Siemens, Telefunken, Philips (Valvo) ja Lorenz), STC 5a/152M ja STC 4328A (vastaa WE310A eri hehkulla). Kokeiluun on juuri menossa vanha pentodityöjuhta 6J7 (myös triodina erinomainen).

Jokainen vahvistin on individuaali kuten niitä enempi rakentaneet tietävät.

Tässä topologiassa pentodin perään suorakytketty, ennen pääteputkea oleva 400 V:n emitteriseuraajatransistori TIP50, LND150- fetti n. 2 mA:n vakiovirtageneraattorina emitterillä, ratkaisee tyylikkäästi ja soundineutraalisti pääteputken hilakapasitanssista johtuvan taajuuskaistarajoitusongelman (a’la WE91B-kytkentä) noiden kahden viimeksimainitun “laiskan” (pieni jyrkkyys, suuri anodivastus) ohjainpentodin kohdalla.

Nyanssien arviointiin tässä on turha mennä; jokainen vahvistin on individuaali kuten niitä enempi rakentaneet tietävät ja joskus saattaa se oikea osua kohdalle kuten elämässä muutenkin.

Mittaustuloksia :
Herkkyys (5W) : n. 0,4V
Ottoimpedanssi: 150 Kohm (ilman potentiometriä)
Kaista (1 W): 12Hz – 45 kHz (-1 dB), 6 Hz – 92 kHz (-3 dB)
THD (1 W): 0,95% (40 Hz), 0,42% (1 kHz), 0,45% (10 kHz)
THD (5 W): 3,50% (40 Hz, ei näy skoopissa!), 1,25 % ( 1 kHz), 1,10% (10 kHz)
Lähtöteho (1 kHz / 5 % THD): n. 7 W
S/N (lineaarinen / 400Hz ylipäästö): 69 dB / 82 dB
Hurinajännite lähdössä (oikosuljettu otto, mittauskaista 1 MHz): 0,7 mV
Lähtöimpedanssi: 1,6 ohmia
Huomio: Päätemuuntajan (Hashimoto HC-203U) kyllästyminen 6 V rms lähtöjännitteellä alkaa näkyä oskilloskoopissa vasta 30 hertsin tienoilla, Lundahl on lähes yhtä hyvä.

Viite [1] www.diyparadiso.com/proj/amps/se/845sk%20light%20se/el36pentode_as_triode_v2.pdf

Putkiosakauppiaasi:

Kuvat: Mauri Pännäri ja Samu Saurama