Kotiteatterin rakennus alusta asti

Uuden kodin valinnassa Juhalla ja Sannalla oli tärkeä pointti, siellä piti olla tilaa sitten joskus viiden tai kymmenen vuoden päästä rakennettavalle kotiteatterille. Kiirehän projektilla ei pitänyt olla…

Juha ja Sanna etsivät helmikuussa 2013 uutta kotia. Juhan vaatimukset olivat lyhyet: ”Rivitalon pääty tai omakotitalo, ja minulle pitää olla korvamerkittynä yksi noin 20-neliöinen huone, josta saan joskus tehdä kotiteatterin”.

Sanna myöntää, että ”en muista, miten minut saatiin ylipuhuttua tähän… Ehkä siksi, etten tiennyt kuinka mittavasta projektista (ajallisesti, rahallisesti ja mielenterveydellisesti) olisi kyse!”

Jos tällaiseen kokemukseen on mahdollisuus omassa kodissa, niin…

Sannalla ei ollut aiempaa tuntumaa kotiteatteriin eikä hän edes ollut erityisen ahkera elokuvankatsoja. Musiikki taas on aina ollut tärkeä osa elämää. ”Sanomattakin on selvää, että optimaalisissa olosuhteissa hyvillä vehkeillä kuunneltu musiikki saa leveän virneen kasvoille. Jos tällaiseen kokemukseen on mahdollisuus omassa kodissa, niin mikäpä ettei!”

Pari löysikin sopivan rivitalon päädyssä olevan huoneiston, jonka yläkerrassa oli juuri sopiva tila tulevalle kotiteatterille. ”Ehkä viiden tai kymmenen vuoden päästä sitten, ajattelin, ja pystytin vanhan kotiteatterikaluston paikalleen. Joskus kuitenkin kohtalo marssii suoraan varpaille ja suunnitelmat menevät eri tavalla kuin alunperin ajatteli. Kiirehän projektilla ei pitänyt olla, mutta jotenkin siinä kävi niin, että ensimmäisiä keskusteluja Promethorin Kalle Lehtosen kanssa käytiin maaliskuun lopulla ja toukokuussa alkoi huoneen rakenteiden purkaminen”.

Ponnistus lattiatasosta

Kun kotiteatteri rakennetaan normaalin osaksi normaalia asuntoa, on äänieristys erittäin oleellinen osa. Vain siten leffoista ja musiikista voi nauttia niin, että muun maailman häiriöäänet eivät soundtrackia pilaa eikä soundtrack myöskään muiden elämää. Kalle Lehtosen kanssa Juha mietti rakenteen, joka tarjoaisi maksimieristävyyden tolkullisella budjetilla.

Huone on rivitaloasunnon yläkerrassa joten heikoin lenkki olisi todennäköisesti lattia. Projekti siis alkoi sen purkamisella. Talo oli ollut alun perin yksikerroksinen, joten ensimmäinen kysymys oli, mitä lattian alta löytyisi. ”Lattiapinnan alla oli vanhan lumikuorman kantavan katon rakenteet, joten kantokyky ei olisi ongelma. Purettaessa rakennuskaveri kommentoi, että rakenne on poikkeuksellisen järeä tasakatoksikin. Hyvä lähtökohta.”

”Lattiaan pudotettiin vanhojen kattoruoteiden väliin kaksi levyä kipsiä reunoiltaan ilmatiiviiksi tiivistettynä, kipsilevyjen päälle tuli vielä 100mm villaa. Tämän päälle harvalaudoitus ja sen päälle vielä 50mm askeleristysvilla, jotta lattia on mekaanisesti irti välikatosta. Ja sitten itse pihvi: 50mm paksu kipsivalulaatta, jonka kokonaispaino lähestyy kahta tonnia. Valu jäi kellumaan askeleristysvillan päälle, eikä se ole mekaanisesti kiinni vanhoissa seinärakenteissa lainkaan.”

Kaikki kevytrakenteiset ratkaisut ovat bassopäässä heikkoja äänieristeitä. Parin tonnin kipsikakku oli järkihintainen ja erinomaiseksi osoittautunut ratkaisu.

Älykäs seinärakenne

Riittävän massan lisäksi oleellista rakennettaessa huonetta huoneen sisälle on se, että sisempi huone ei ole mekaanisesti yhteydessä ulompaan rakenteeseen.

”Kaikkiin neljään seinään tehtiin uudet koolaukset kipsivalulaatan päälle. Vanhojen seinärankojen ja uusien seinien välillä ei ole lainkaan mekaanista liitosta. Tällä minimoitiin äänen kulkemista rakenteiden kautta. Uudet koolaukset kiinnitettiin kattoon joustavilla liitoksilla. Vanhan seinän villoituksen ja uuden seinän välissä on reilu ilmarako.”

Ovela ratkaisu tuplapaksuissa seinissä oli Kalle Lehtosen idea tehdä näkyvä pinta erikoiskovalla kipsilevyllä, mutta taaempi koivuvanerista. ”Enpä tiennyt ehdotuksen hyväksyessäni miten arvaamattoman suuri ilo se lopulta oli. Kun taaimmainen levy on vaneria, päälimmäisiä kipsilevyjä kiinnittäessä ei tarvinnut enää välittää koolausten paikoista. Samaten kaikki seinään kiinnitettävä tavara siitä eteenpäin meni ruuvia vääntämällä. Juuri siihen kohtaan, mihin tarvitsi, ilman proppuja tai muuta ylimääräistä.”

Ja niitä ruuvattavia riitti. Juha alkaa luetella listaa: ilmanvaihdon osia, vaimenninelementtejä, resonaattoreita, hyllyjä, rullaverhon kotelointia…

Bassovaimennuksen menetys

Kattorakenteiden kanssa ensimmäinen ajatus oli vain vaihtaa olemassa oleva kattolevytys akustiikkalevyihin. Näin katon paksut lämpöeristeet olisi saatu maksimaalisesti hyödyksi bassovaimennuksen kanssa.

”Kallella oli kuitenkin ehdotus, jolla eristävyyttä saisi huomattavasti paremmaksi: kattoon akustiset joustinrangat, joihin kiinnitettiin kaksinkertainen kipsilevytys. Katon lämpöeristyksen käyttö vaimentimena menetettiin. Se tarkoitti, että bassovaimennusta piti runnoa itse huoneeseen. Toisaalta nyt koko katto periaatteessa toimii suurena resonaattorina liikkuessaan joustinrankojen varassa ja huoneesta saatiin se kuuluisa huone huoneen sisälle.”

Tulos äänieristyksestä onkin varsin mainio. Laitamme testipätkäksi AC/DC:tä soimaan niin, että korvat pyytävät jo armoa. Armoa saa kävelemällä huoneesta ulos ja alakertaan makuuhuoneeseen. Vesipatterien hyvin hyvin hento kohina kuuluu, Brian Johnsonista ei huokaustakaan.

Viimeinen silaus äänierityksessä on ilmanvaihdon hyvä eristys. Juha onnistui bongaamaan hyvin halvalla kasan pyöreitä äänenvaimentimia 125-millin kanavakoolle. Ne vievät tipan enemmän tilaa kuin suorakaideversio, mutta hinta korvasi. Poistovaimentimet olivat halpoja joten niitä tuli huoneeseen koko auton takakontillinen.

”Tuloputkessa on kolme 900 mm pitkää äänenvaimenninta ja yksi 600-millinen. Lähtöpuolella sama ja vielä yksi 600 mm lisää. Ilmanvaihdon läpi ei kuulu huoneen äänistä yhtään mitään, vaikka olisi korva kiinni putkessa.” Poistoputkessa on myös teholtaan säädettävä kanavapuhallin auttamassa sopivan ilmankierron takaamiseksi.

Kesällä peltikattoa lähellä olevassa huoneessa voi tulla lämmin, mutta ilmalämpöpumppu pitää huoneen lämmön sopivana hellesäälläkin. ILP:n putket, kuten kaikki muutkin läpiviennit ovat joustavalla akryylimassalla tiivistettyjä. Siten ei seinien välille synny mekaanista siltaa, jota pitkin ääni pääsisi kulkeutumaan.

Kaikukammiosta kuunteluhuoneeksi

Äänieristyksen ja ilmanvaihdon rakentamisen tuloksena oli huone, joka soi. Ja soi. Ja soi. Ja soi… Etenkin bassoalueella.

”Ennen akustointia bassovasteet olivat todella hienoja – jos tarkoitus oli suunnitella hengenvaarallinen vuoristorata. Oma ongelmansa oli se, että harjakatosta johtuen huone ei ole suorakaiteen muotoinen. Sekä etu- että takaseinällä katto laskee 160 cm korkeudelle keskikohdan ollessa yli kaksi metriä. Simulaattorit kun on kuulemma tarkoitettu suorakaiteen muotoisiin tiloihin.”

Huone siis oli akustiikan suunnittelun osalta vähintäänkin haastava. Tavoitteet olivat kuitenkin loppujen lopuksi melkoisen simppelit: toimiva akustiikka, mutta ei liian kuollutta tilaa.

Monikanavaäänellä erittäin lyhytkään jälkikaiunta-aika ei haittaa. Juha vain sanoo ”Minä kuuntelen myös musiikkia – ja nimenomaan kaksikanavaisena. Halusin, että tila pysyy elossa, eikä kuuntelukokemus muutu kuulokemaiseksi taikka muutoinkaan äärettömän kuivaksi. Jos se kiinnostaisi, olisin hankkinut kuulokkeet.”

Ymmärrän hyvin Juhan ajatuksen. Äänieristetty tila ei edes ole välttämätön kuulokekuuntelulle.

”Tässä Kalle oli jälleen mies paikallaan. Akustoinnissa lähdettiin siitä, että bassopää pyritään hoitamaan mahdollisimman hyvään kuntoon resonaattoreilla ja muun akustoinnin osalta suorat ensiheijastukset minimoidaan, mutta muutoin huone jätetään ”elämään” eli ohutta akustomateriaalia ei vedetä kaikkia pintoja täyteen, vaan ainoastaan suorien heijastusten paikoille seiniin ja kattoon.”

Hiljaa siellä nurkassa!

Kun tiedettiin laitetelineen ja muutaman muun vaatima tila huoneessa, oli loppu helppoa hyödyntää akustointiin. Toisen etukulman söi yksi subwoofereista melkein kokonaan, vain toinen jäi vapaaksi kulmavaimentimelle.

Koko vasen etukulma on raskasmatolla tehty levyresonaattori. Takaseinällä vastaavasti on kolme niin isoa eri taajuuksille viritettyä rakoresonattoria kuin vain tilaa riittää. Juhan tarvitsemassa koossa rakoresonaattorien raot olivat 1-4 milliä leveitä, tai siis kapeita. Hyvä idea Kalle Lehtoselta oli taas se, että viritystaajuutta voi säätää teippaamalla raon tai pari umpeen.

”Resonaattoreita en alkanut edes yrittämään tehdä itse, vaan teetätin ne puuseppä Mikko Valkamalla Kallen toimittamien suunnitelmien mukaan. Höylätty ja mitallistettu puu tiukasti kiinnitettynä ja vielä erikseen rakojen välistä tuettuna ei ala elämään, toisin kuin olisi käynyt perus-ropellikakkosnelosesta tekemällä. Varmuuden vuoksi resonaattorien eteen lisättiin vielä Wall Panel -levyt, jotta takaseinän heijastuma saadaan minimoitua.”

Wall Panelin ja resonattorin välissä on tietysti sentin ilmarako varmistamassa, ettei akustolevy vaikuta resonaattorien toimintaan.

Hei hei ensimmäiset heijastukset.

Ensimmäisiä heijastuksia tulee paljon muualtakin kuin takaseinän resonaattoripatteriston pinnalta. Näkyville jäävä akustointi hoitui siisteimmin valmiilla akustolevyillä. Kattoon tehtiin 180 x 180 cm -alue Ecophon Sombralla ja sen vaimennustehoa yläbasoilla tehostettiin 10-senttisellä alaslaskulla ja Sombra-levyjen päälle asetetuilla Extra Bass -levyillä.

Seinissä puolestaan käytettiin itse tehtyjä vaimenninkoteloita. Taaimpana koteloissa on 100mm peruslaatuista lämmöneristysvillaa, pintaverhoiluna 40 mm paksut mustat Ecophon Wall Panelit. Yhteensä vaimennusaineen paksuus on siten 14 cm. Vaimentimet ovat 135 cm korkeat ja alkavat 30 cm korkeudelta lattiasta ylöspäin. Näin lattianrajassa on tilaa ja samoin seinien yläreunat jäivät vapaiksi, mutta vaimennin peittää sen osan seinää (30 – 165 cm välin), josta tulisi suora heijastus kuulijalle.

Juha perustelee Sombran ja Wall Panelin käyttöä muullakin kuin pelkällä siistillä ulkonäöllä: ”Ecophonin tuotteet eivät ole niitä edullisimpia, mitä Googlella löytyy. Niiden osalta on kuitenkin saatavissa mittaustulokset siitä, miten ne toimivat – toisin kuin monesta muusta akustiikkalevyn nimellä myytävästä tuotteesta. Niitä käyttämällä tietää, mikä tuote vastaa tarkoitusta ja toimivuuteen voi luottaa.”

Takaseinän resonaattorit, etuseinän elektroniikka ja muu laitteisto subwoofereita myöten oli alun perinkin tarkoitus piilottaa verhoilla. Siihen käytettiin raskaita 500g / m2 -Molton-verhoja, jotka osaltaan toimivat nekin akustointina. Viimeisenä toimenpiteenä kaikki takaseinän resonaattoreilta jääneet tyhjät tilat sekä sohvan alla ollut ylimääräinen 25cm täytettiin teollisuuskäyttöön tarkoitetulla akustointivillalla, joka pöliseminen estämiseksi käärittiin mustaan fleece-kankaaseen.

Tutun kuuloinen kaiutinpatteristo

Pitkään hifiä harrastaneella Juhalla on hyvä kokemus monenlaisista kaiuttimista ja niiden soundista. Luulen Juhan myös lukeneen artikkelini omasta leffahuoneestani ja perustelut siellä käytettäville kaiuttimille.

”Omassa olohuoneessa musiikista nauttii pienemmillä Elaceilla mainiosti. Akustoidussa huoneessa niistä loppuisi ainakin headroom, jos ei suoraan painekin. Lisäksi isoissa elementeissä on tyypillisiin hifikaiuttimien kokoluokkaan nähden todella selvä ero saundissa. Auktoriteettia vain tuppaa olemaan moninkertaisesti. Ja jotain, mitä sanotaan slämmiksi.”

Ennen projektin aloittamista Juha oli käynyt kuuntelemassa AudioVideo.fi:n Nitrosäiliö-rakennusohjetta vastaavissa olosuhteissa. Juha sanoo sen tehneen elämästä ”katsontakannasta riippuen vaikeaksi tai helpoksi. Tavanomaiset hifikaiuttimet piti melkein unohtaa. Kenties joku iso Genelec olisi toimiva, mutta niiden suhteen olisi tullut budjetti samantien vastaan.”

Eli valinta oli sitten helppo ”Nitrosäiliö uudella jakosuotimellaan on ylipäätään ja ennen kaikkea hintaansa nähden todella hyvä kaiutin. Ja kun itse teettää kaiuttimet, niistä saa haluamansa kokoiset ja muotoiset. Valkokankaan taakse kohtalaisen kompakti ja muodoltaan litteä ja leveä kaiutin on helpompi sijoitettava, kuin tyypillinen bassoelementin levyinen ja syvä. Ja koska Nitro on erittäin herkkä, vahvistimen kokema kuorma on hyvin helppo eikä ongelmia virranannon kanssa tulisi.”

Sopivia surround-kaiuttimia valittaessa Juhan huone näyttää samankaltaiselta kuin omani. ITU-standardin mittoja ei ihan täytetä. Nitrosäiliöt eivät ole kompaktikaiuttimet ja lisäksi suuntaavuus on normikaiuttimeen verrattuna hurjan suuri.

”Puristinen ratkaisu olisi seitsemän samanlaista kaiutinta, olen itse aiheesta useampaan kertaan melko tiukastikin esittänyt mielipidettäni, mutta tässä ne olisivat täysi mahdottomuus. Edes kompakti-Nitron kokoinen laatikko ei mahtuisi mitenkään järkevästi surroundiksi ja runsaan metrin päästä kuunneltuna ne eivät vain toimisi.”

Surroundien kohdalla piti siis tehdä kompromissi ja valita jokin toinen kaiutin. ”Rakennussarjana saatava AW-7 oli sekin ennestään tuttu ja surround-käytössä sangen toimiva ratkaisu. Ääni muuttuu keskiakselilta siirryttäessä maltillisesti, eikä lyhyt kuunteluetäisyyskään aiheuta koaksiaalin kanssa ongelmia.”

Voimalla kuuloalueen alapuolelle

Juha teki pienessä tilassa järkevän ratkaisun. Subwoofereita on kaksi vaikka järeyden puolesta jo yksi riittäisi ihan varmasti. Kahdella saadaan kuitenkin tasaisempi bassovaste kun samaa signaalia toistavat eri puolille huonetta asetetut subwooferit kumoavat toistensa aiheuttamia seisovia aaltoja. Muiden kaiuttimien tee-se-itse-henkeä kunnioittaen myös alimmat oktaavit hoidetaan itse tehdyillä kaiuttimilla.

Bassoelementteinä kummassakin 150-litraisessa suljetussa kotelossa toimii Eighteen Sound 18LW2400 ja niille on yhteinen kaksikanavainen Hypex PSC2.700 -vahvistinmoduuli. ”Jos etupäässä on kolme 15-tuumaiseen pohjautuvaa pääkaiutinta, niin eihän sitä subwoofereiksi kehtaa mitään 12-tuumaista reppanaa laittaa”, virnuilee Juha.

Huone korostaa samaa tahtia kuin suljetun kotelon vaste laskee ja tulos on pohjamudista 45 Hz kohdalle saakka lähes viivoitinsuora. ”Yhdistettynä 50 Hz viritystaajuudella tehtyihin kompakteihin Nitrosäiliöihin ja Anthem-vahvistimen ARC-huonekorjauksen näyttäessä jälleen kyntensä bassovaste oli suorastaan kaunista katseltavaa, kahden desibelin sisällä suora alarajataajuuden jäädessä jonnekin 15 Hz tienoille.”

Muistatte ehkä, mitä Juha kommentoi tilanteesta ennen akustointia ja huonekorjausta…

Kuva oikean muotoiseksi

”Valkokankaan valinta oli helppoa. Halusin nimenomaan akustisesti läpinäkyvän Cinemascope-kankaan. Ensinnäkin etukaiuttimet saisi oikeille paikoilleen, eikä stereokuva karkaisi. Toiseksi keskikaiuttimen saisi oikeasti keskelle. Aiempaa kokemusta television alle sijoitetuista keskikaiuttimista oli ihan riittävästi.”

Usein sanotaan, että vaikka keskikanavan kaiutin olisi hieman kuvasta sivussa, aivot kuitenkin sitovat kuvan ja äänen yhteen. Juhan kommentti aiheeseen on hyvin suora.

”Erehdyin kerran testaamaan akustisesti läpinäkyvää kangasta, jossa keskikaiutin oikeasti oli kuvan takana. Harhaluulot kuvan alapuolella olevan kaiuttimen toimivuudesta karisivat todella nopeasti. Siinä, että ääni kuulostaa tulevan keskeltä ja että se tulee keskeltä, oli hälyttävän suuri ero.”

Juha halusi, että kangas on aidosti akustisesti läpinäkyvä. Laadukkaidenkin kaiuttimien täytyy kuulostaa laadukkaita. ”Screen Excellencen Enlightor on. Sen vaikutus ääneen on vähäinen ja ennen kaikkea tasainen koko taajuuskaistalla. Toisin kuin mikroperforoitujen kanssa, kaiuttimet on mahdollista sijoittaa vain muutaman sentin päähän kankaasta ilman ongelmia. Pienessä huoneessa kaikki tila on käytettävä tehokkaasti.”

Cinemascope-kuvasuhteen elokuva Cinemascope-kankaalta on tolkuttoman upeaa katsottavaa.

Toinen valintaa puoltava seikka on lyhyt katseluetäisyys. ”Katseluetäisyys jää käytännössä hieman yli 2,5 metriin, joten rei’itetyn kankaan kanssa olisi saanut pelätä erottavansa perforoinnin. Tai moire-efektiä.”

Huomaan Juhan kommenteissa vaivihkaista haaveilua tulevaisuuteen. ”Kirsikkana kakussa vielä se, että Screen Excellence Enlightor 4K kangas riittää nimensä mukaisesti 4K-resoluutiolle. Eli senkään puolesta ei tule ongelmaa, jos 4K-tarkkuuteen siirtyminen tulee ajankohtaiseksi.”

Toinen suora kommentti, äärimmäisen positiivinen, tulee 2.40:1-valkokankaaseen siirtymisestä. ”Cinemascope-kuvasuhteen elokuva Cinemascope-kankaalta on tolkuttoman upeaa katsottavaa. Ja yllätyksekseni perinteisemmän 16:9-kuvasuhteenkaan kanssa ei tullut ikävä isompaa kangasta. Yhtään korkeampaa kuvaa en katsoisi, mutta kuvan leviäminen scopeksi ei aiheuta mitään ongelmaa.”

Värit ja kontrasti valkokankaalle

Kun projisointipinta on viimeisen päälle mietitty, pitää vielä valita se tykki. Juha jopa kutsuu projektoria koko teatterin kuninkaaksi eli sen valinta oli hyvinkin kriittinen. Kun leffahuoneeseen ei pääse tippaakaan hajavaloa ja kaikki pinnat ovat mustia tai tummanharmaita, ei valoteho ole kriittinen tekijä.

”Sen sijaan äärimmäisen hyvä mustan toisto – josta todellakin saisi kaiken irti – oli kysymys numero yksi”. Juhan valinta, JVC DLA-X35, sai minutkin kiinnostumaan tykistä ja ottamaan sen tarkempaan testiin. Pakko sanoa, että mainio valinta.

Pakko sanoa, että JVC DLA-X35 on mainio valinta.

Syyt valinnalle olivat juuri se tummien sävyjen toisto, jossa Juhan sanoin ”DLA-X35 vei kilpasisariaan testeissä nimenomaan kontrastisuhteella reippaalla etumatkalla”. Toinen oleellinen asia on se moottoroitu linssi muistipaikoilla. Vaihtoehdot 2.40:1-kuvasuhteisen kankaan kanssa kun ovat se tai arvokas erillinen anamorfinen linssi.

”Yksi muistipaikka 16:9 kuvalle ja toinen scopelle. Valinta elokuvan alussa ja moottori raksuttaa kymmenisen sekuntia kuvakoon maksimiin. Huolet valotehon riittämisestä olivat täysin turhia. Lampun low-asento riittää vielä 3D-kuvallekin iiris täysin auki. 2D-kuvalla iiris on syytä kääntää minimiin saakka eli valoteho todellakin riittää. Kun sokerina pohjalla oli vielä toimivaksi väitetty iPad ohjaus (iPad oli huoneessa jo musiikkiserveriä varten), valinta oli käytännössä selvä.”

Jotta kaikki olisi viimeisen päälle kohdallaan Juha on käynyt HCFR-softalla ja X-Rite i1 Display Pro -anturilla X35:n läpi. Mies itse valittaa tietysti, että värien hienosäätö on vielä kesken, mutta koskas harrastajan säätäminen valmista olisi.

Elektroniikkaa etukäteen…

Suuri osa laitehyllyn sisällöstä pysyi ennallaan. Valinnat oli tehty jo aikaisemmin eikä monikaan kaivannut päivitystä. Selkeimpänä huomio kiinnittyy keskukseen, joka on hyvän huonekorjauksensa ansiosta isossa osassa äänenlaatua.

Anthemin ARC -huonekorjain oli omakohtaisesti erinomaiseksi muutamassakin huoneessa todettu.

Anthem MRX-300 -AV-vahvistin on monelle lukijalle tuttu testinsä ansiosta. ”Akustoinnin kanssa oli lähdetty siitä, että niin pitkälle, kuin tila ja käyttötarkoitus sallivat, ja loput huonekorjaimella. Ja Anthemin ARC oli jo omakohtaisesti erinomaiseksi muutamassakin huoneessa todettu.”

Testeissä oikeastaan ainoa puute Anthemissa oli kalliimpiin kilpailijoihin verrattuna heikompi virranantokyky vaikeilla kuormilla, miettii Juha, mutta jatkaa että herkän Nitrosäiliön kanssa äänieristetyssä ja akustoidussa kotiteatteritilassa kapasiteettia riittäisi pitkälle korvien hajoamisen tuolle puolen.

RipNAS hoitaa täysautomaattisena musiikin rippauksen ja toimii musiikkiserverinä. Lisäkovalevyjen ansiosta tallennustila ei tule loppumaan käytännössä koskaan. Juha muistelee käytössä olevan nyt viisi teraa. ”MarekSoundin varastosta taannoin bongattu Slim Devices Transporter, joka on edelleen yksi parhaista verkkosoittimista, hoitaa musiikin toiston. Ohjaus on vaivatonta iPadilla, eikä kammottua tietokonetta tarvitse avata lainkaan kuuntelua varten. Tuhannen levyn kirjasto on kerralla käytössä, eikä levyn vaihto edellytä sohvasta irtautumista.”

…ja uushankintoja

Pääasialliseksi kuvalähteeksi valikoitui Oppo BDP-103D aluekoodivapaaksi modattuna. Sillä toistuu suunnilleen kaikki mieleentulevat formaatit, aluekoodista riippumatta. Oppo osaa myös yhden tärkeän asian, tekstityksen siirron. Kun kuvan zoomaa täyttämään koko kankaan 2.40:1 materiaalilla, etenkin vanhemmissa elokuvissa tekstityksen alempi rivi jää kuva-alalta ulos. Oppossa tekstityksen voi nostaa tipan ylemmäs muutamalla napin painalluksella.

Oppo osaa myös yhden tärkeän asian, tekstityksen siirron.

Me elämme tilanteessa, jossa alkuperäisen kuvasignaalin toistaminen onnistuu jo mainiosti. Blu-raylla on Full HD kuvaa ja näytöt toistavat sen pikseli pikseliltä oikein. Onkin siirrytty vaiheeseen, jossa tuota Blu-rayn kuvaa koitetaan parantaa. Oppo käyttää muutamassa mallissaan Darbee-prosessointia, ja Juha vaikuttaa siihen tyytyväiseltä.

”Darbeesta voi olla montaa mieltä, mutta kyseinen ominaisuus on portaittain säädettävissä yhden prosentin askelein asteikolla 0-120% ja tarvittaessa kytkettävissä pois, niin haittaa siitä ei ole. Varovaisessa kokeilussa se on asetettu hienovaraiseen 35% asentoon. Ei ihan puristista, mutta hyvältä näyttää.”

Miehen ensimmäinen pelikonsoli

Juha pitää pelaamisesta ja on kallistunut eniten strategiapuolelle. Ja niitä ei hyvin toteutettuna konsolipuolelle saa. Pelasta maailma, tapa kaikki – tyyppiset älypelit eivät kuulemme sitten ensimmäisen Doomin ole jaksaneet innostaa. Ja jos kiinnostaisivat niin olemme molemmat vahvasti samalla kannalla, niitä varten tarvitaan hahmon ohjaamiseen hiiri ja näppäimistö.

”Playstation 3:n hankkimiseen oli kuitenkin yksi hyvin perusteltu syy: joulukuun alussa julkaistu Gran Turismo 6. PS3:n kylkeen vielä vielä laadukas ratti polkimineen ja kiitämään parisataa kilometriä tunnissa kohtuurealistisella simulaattorilla katurataa pitkin. Isolla kuvalla kahdesta puolesta metristä ajaminen hiilikellarivalaistuksessa jotain ihan muuta, kuin isollakaan televisiolla. Pelkääjän paikalla on pari kertaa kaipailtu matkapahoinvointilääkkeitä; pitäisi varmaan opetella ajamaan.”

Yllättävää kyllä, minäkin olen joskus kuullut sohvalla pelkääjän paikalla istuvilta samanlaisia kommentteja. Tosin vaatimattomasta nopeusmaininnasta huomaa, että Juha on ajanut kuitenkin minua vähemmän.

Yhtenä ohjelmalähteenä on vielä varmuuden vuoksi hankittu Topfieldin digiboksi. ”Niitä harvinaisia hetkiä varten, kun leffahuoneessa tekee mieli katsoa tv:tä. Eipä ole tullut vielä vastaan, mutta ehkä sitä jonkun lätkämatsin joskus tulevaisuudessa katsoo.”

Irti pimeässä istumisesta

Jos ainoa pointti olisi katsoa elokuvia, tasainen mattamusta olisi helppo ratkaisu kaikkiin pintoihin eikä viimeistelyn laadusta tai yksityiskohtien ulkoasusta juuri tarvitsisi välittää. Mutta koska huonetta käytetään myös muuhun, sen piti olla viihtyisä. ”Tässäkin Kallella oli osuutensa. Omasta puolestani olisin todennäköisesti tehnyt puhtaan akustiikan ehdoilla sellaisen kammion, että en olisi edes itse viihtynyt siellä. Kalle kuitenkin jarrutteli pahimpia ylilyöntejä ja muutoinkin ohjenuorana olivat mahdollisimman tehokkaat ratkaisut siten, että tilaa kuitenkin jää käytettäväkksi enemmän kuin yhdelle katsojalle ja näkyvät pinnat jäävät siisteiksi. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, niin sisustuksen kuin valaistuksenkin osalta.”

Etenkin laitetasoon Juha on erittäin tyytyväinen. Se toimii samalla myös jalustana kolmelle isolle vaimentimelle, etukaiuttimille ja valkokankaalle. Painoa koko rakenteella on yli sata kiloa eikä se resonoi kovemmassakaan tykityksessä. Hyllyt ovat säädettävät ja paikka on myös vinyylisoittimelle. Sellaisenkin hankinta signeerattujen CMX:n älppärien omistajalla kun käy tasaisin väliajoin mielessä.

”Suunnitelma oli erittäin karkeasti minun, toteutus Mikko Valkaman. Samaten kaikki huoneen hyllyt, vaimenninkotelot, tykin koroke ja muutkin näkyvät rakenteet ovat Mikon toteuttamia. Itse suunnittelemalla saa sellaista kuin haluaa. Ja kun ei osaa itse tehdä – tai vaikka osaisikin – ammattitaitoiselta puusepältä tilaamalla saa juuri sellaista, kuin pyytää.”

Vähitellen hahmottuva muoto

Keskeneräisenä huone oli yhdessä vaiheessa kokonaan mattamusta. Teatterin ehdoilla siis, ei kuvaa pilaavia heijastumia. Tuolloin huoneesta kuitenkin katosi kaikki mittasuhteet ja Juhan sanoin ”tunnelma oli enemmän tai vähemmän ahdistava.” Rakennusajan työmaavaloistakaan ei ollut mitään hyötyä, kun huone söi kaiken valon.

Toisaalta, heijastavat pinnat ja ennen kaikkea värilliset pinnat pilaavat äkkiä kuvan heijastamalla kankaalle ylimääräistä. Ratkaisu rakentui pala kerrallaan.

”Seinän mustien vaimennuselementtien ylä- ja alapuolet vedettiin harmaakuvioisella mattapintaisella tapetilla. Valoa ei tullut lisää, mutta huone sai mitat. Seuraavaksi vedin mustalla kokokuvioidulla tapetilla koko katon poislukien vaimennuselementti. Taas parempi. Viimeisenä päätin vielä laittaa valkokankaan sivuille viininpunaiset verhot. Ihan siihen bordellinpunaiseen en kyennyt, sentään, vaikka miten on perinteinen teatteriväri.”

Punainenkin verho on raskasta lavaverhoa, joten sillä on oma vaikutuksensa akustiikkaan. Suoraan valkokankaan vieressä se ei väritoistoa sotke muiden pintojen ollessa heijastamattomat.

Rankka projekti

Huone on tätä kirjoitettaessa ollut käytössä muutaman kuukauden. ”Se tuntuu edelleen häkellyttävän hienolta. Ja koko vaivan arvoiselta. Koko projekti alkaen purkutöistä kesti reilun puoli vuotta.”

Tavaran määrä oli suuri yllätys, ja suuri ylipäätään. Lähi-Starkilta kannettiin pelkkää kipsilevyä puolitoista tonnia ja villapaaleja toistakymmentä. Tämän päälle kaikki puutavara.

”Jotenkin sen kaaoksen keskellä piti kuitenkin elää. Oma jaksaminen oli projektin syksyllä venyessä todella kovalla koetuksella. Lisäksi perheenlisäystäkin oli tulossa lokakuun lopulla. Tyttö onneksi kiltisti odotti, että isi sai huoneen käyttökuntoon saakka. Tässä vaiheessa en enää toista tuollaista projektia ala koskaan tekemään. Toisaalta leffahuone on niin käsittämättömän hieno olla olemassa, että enpä halua ilmankaan asua. Onneksi ei ole mitään aikomusta muuttaa pariinkymmeneen vuoteen.”

Sanna kiittelee, että rykäisy rakentaa leffahuone heti muuton jälkeen oli kuitenkin hyvä. ”Asuntoa piti pintaremontoida muutenkin ja kämppä oli valmiiksi pienessä kaaoksessa. Epäjärjestyksen ja remonttiromun seassa oleminen vähän pidempään ei ollut niin kivuliasta.”

Sannaa projekti ei juuri häirinnyt. ”Oikeasti projekti näkyi aika vähän arjessa kun teatterihuone on asunnon yläkerrassa. Lisäksi remontti tehtiin kesäaikaan, jolloin paljon saatettiin tehdä myös ulkona takapihalla. Isännästäkään ei ollut haittaa arjessa, koska hän oli koko kesän ja pitkälle syksyyn joko yläkerrassa tai rautakaupassa.”

Juha suhtautuu lähimpien ihmisten panoksen vähättelyyn posket punaisena. Hän tietää nyt hyvin omakohtaisesti, miten raskas urakka tälläinen on ja miten vaikeaa olisi yksin jaksaa puurtaa ilta toisensa jälkeen. Tunne on sama kuin minulla oman leffahuoneeni valmistumisen jälkeen. Vaikea löytää sanoja, jotka tarpeeksi arvostaisivat sitä apua, jota on saanut.

Leveästi hymyilevä mies

Juha vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä puolen vuoden rutistuksen tulokseen. Etenkin oikeasta päästä lähteminen on isosta työmaasta huolimatta ollut urakan arvoista.

”Äänieristyksen osalta tulos on tavoiteltu, ja kuitenkin yllätti. Musiikkimateriaalin soittaminen reippaalla (yli 100 dB jatkuva) voimakkuudella kuuluu kerrosta alemmassa olohuoneessa ja keittiössä sen verran, että on huomattavissa, jos muuten on hiljaista. Auki oleva televisio peittää äänen käytännössä.

Akustiikka on sekä mittarin että korvien mukaan hyvin tasapainossa.

Alussa mainittu vesipatteriefekti on kuitenkin vaikuttavin. ”Kriittisissä paikoissa eli asunnon kahdessa makuuhuoneessa ei noilla voimakkuuksilla kuulu lainkaan mitään. Tai no, vesipatterien kohina kylläkin, mutta ei ääntä leffahuoneesta. Dynaamisemmalla elokuvamateriaalilla aivan alimmat bassot kuuluvat jossain määrin läpi, mutta ei ole häirinnyt nukkumista millään tavalla. Eli lopputulos on erittäin onnistunut.”

Samoin akustiikkaan Juha on erittäin tyytyväinen. Ja jos vertaan vaikka samoilla kaiuttimilla toimivaan omaan leffahuoneeseeni niin saakin olla. On nimittäin ärsyttävästi parempi kuin omassa tilassani. Ainakin kaksi syytä tulee mieleen. Ensimmäinen on se, että tila on leveämpi, vasen ja oikea kaiutin eivät ole ihan sivuseinien vieressä. Toinen oleellinen asia on se, että Juha uskoi paremmin Kallen suunnitelmia eikä lähtenyt sooloilemaan.

”Akustiikka on erittäin rauhallinen, mutta huone ei ole liian tumppu. Vaimennus on sekä mittarin että korvien mukaan hyvin tasapainossa. Ensiheijastumien ollessa poissa ääni on erittäin tarkka. Basso kouraisee uskottavasti, mutta ei kumise lainkaan. Entisenä betonibunkkerin asukkina tuohon kesti tottua. Periaatteessa kaiuttimien päällä valkokankaan takana olisi vielä reilusti tilaa lisävaimennukselle, mutta enpä keksi sille tarvetta. Huoneen ainoa ongelma, laaja-alainen vaimentuma 110 hertistä ylöspäin, joutui sekin ARC:n lanaamaksi. Kuten todettu, vaste on erittäin siisti.”

Kaikkien muiden leveät hymyt

Sanna hämmästyi myös. ”Lopputulos on todella upea, paljon hienompi, kuin osasin ikinä kuvitella! Toki olin nähnyt suunnitelmat ja minulle oli kerrottu, miten homma etenee ja mitä aiotaan tehdä, mutta asiaan vihkiytymättömälle tämä ei juuri valaissut asiaa. Huone on sisustuksellisesti onnistunut ja myös toimii niin kuin pitää. Ainakin ne muutamat elokuvankatselukokemukset, mitä tähän mennessä on ehtinyt kertyä, ovat olleet todella vaikuttavia. Enää ei tarvitse lähteä leffateatteriin!”

Vauvaperheessä ei muutenkaan ole haittaa yhdestä äänieristetystä huoneesta.

Tuore äiti näkee tilan muutkin hyödyt välittömästi. ”Eikä vauvaperheessä ole haittaa siitäkään, että on huone, johon ei myöskään kuulu mitään, jos esimerkiksi haluaisi nukkua häiriöttä”.

Kaveripiirikin on kävellyt huuli pyöreänä ulos käytyään ottamassa tyyppejä teatterista. Juha kertoo, että ”Eräs rumpalituttu on parikin kertaa käynyt kuuntelemassa levyjä ja kommentoi, että ensimmäistä kertaa hän pystyy seuraamaan rumpalin työskentelyä näin tarkkaan ja jopa hahmottamaan, mille paikoille rummut on aseteltu stereokuvaan. Olipa ne kuulemma eräässä äänitteessä käännetty peilikuvaksi.”

Kun oikein tivaan, voisiko jotain olla vielä paremmin, Juha myöntää haaveilevansa Genelec 1038 tai 1238 -etukaiuttimista. ”Ehkä sitten seuraaville pyöreille synttäreille” hän tuumii. Kukapa meistä ei niistä haaveilisi. Sen 4K-projektorinhan hän sivulausessa ehti jo livauttaa suupielestään ulos. Realistisemmalla tasolla elävä Sanna sanoo ääneen huoneen oleellisen vian. ”Yksi puute huoneessa kuitenkin on – sieltä puuttuu edelleen popcorn-kone.”

Yhteistyökumppanit:
Äänieristyksen-, ilmanvaihdon ja akustoinnin suunnitelmat: Promethor Oy / Kalle Lehtonen, www.promethor.fi
Lattiavalu: Oy Line-Ma Ab, www.linema.fi
Rakennustarpeet: Starkki Jyväskylä, www.starkki.fi / Janne Muurikainen, p.09-3451 4900
Desibeliovet: Fenestra Oy, www.fenestra.fi
Puusepäntyöt: Mikko Valkama, puuvalkama@gmail.com
Akustointimateriaali: Ecophon Oy, www.ecophon.com/fi
Elektroniikka, valkokangas ja kaapelit: MarekSound, www.mareks.fi
Kaiuttimet: Hifitalo, www.hifitalo.fi

Juha kiittää erityisesti:
Koko projekti olisi kuollut jo ennen aloitustaan ilman Petri Bergia. Petri purki vanhan ullakon yksin ja oli vastuussa kaikesta rakennustyöstä äänieristyksen valmistumiseen saakka. Ja rakennusvaiheessa hänellä oli vielä harvinaisen osaamaton apumies eli minä ristinään. Työpäivät venyivät kuuteentoista tuntiin moneen kertaan, ennen kuin tuli valmista. Hänelle nöyrimmät kiitokseni ja elinikäinen koska tahansa käytettävissä oleva vapaalippu teatteriini.
Lisäksi kiitoksen ansaitsevat eri kohdissa suunnattomasti avustaneet: Johanna S., Jouni J., Tino V., Y&S, Marko L., Ville V., Markus V., Satu L., ja Mikko K.
Ja tietenkin isoin kiitos puolisolle. Ilman häntä tämä ei olisi koskaan valmistunut. Kiitos tuesta, avusta ja kaikesta muustakin.

Kuvat: Juha ja Samu Saurama