Sielun Veljien paluukeikkarundista on jo aikaa pari vuotta, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö veljistä tule puhuttavaa. Valokuvaaja Juha Metso ja musiikkitoimittaja Vesa Sirén ovat vastuussa tänä vuonna ilmestyneestä uudesta Sielun Veljet -kirjasta, joka pursuaa kuvia ja tarinoita 1980-luvulta aina vuoden 2011 paluukiertueeseen. Paketti on monipuolinen, ja toimii niin nättinä sohvapöytäkirjana kuin ahnehdittavana tiedon runsaudensarvena faneille.
Mutta puhutaan hetkinen Sielun Veljistä ja tungetaan ihan ensimmäiseksi suomirokit sinne, minne aurinko ei yllä. Se on ehkäpä huonoin mahdollinen kuvaus Sielun Veljistä, sama kuin kutsuisi sutta puudeliksi. Nämä velikullat eivät sovi mihinkään valmiiseen muottiin, vaan koversivat itselleen juuri semmoiset kolot kuin itse tahtoivat. Jos kategorisoida pitää, niin Sielun Veljet on maailman kovin rokkibändi sekä funkkipunkin harmoniaa ja rytinää – tai jos Ormaan on uskominen, niin rhythm’n’bluesia.
”Sielun Veljet on maailman kovin
rokkibändi sekä funkkipunkin
harmoniaa ja rytinää.”
Toki tuo kaikki vaati sen, että siihen musiikkiin revittiin kaikki mitä itsestä irti saatiin. Loppujen lopuksi musiikin alttarille taisi tulla uhrattua aika paljon. Ja sitten, vuosikymmenten jälkeen, nämä miehet tekivät paluukiertueen tietäen hyvin miten paljon Sielun Veljet heistä imee.
Herätysliike tien päällä 2011 oli ekstaattinen hirviö, joka murahteli, kääntyili ja lopulta heräsi ärjymään hurjana värien ja rytmien mellastuksena – eivätkä välissä olleet vuodet olleet tehneet pahaa, vaan ne antoivat vielä lisää syvyyttä veljien menoihin. Siihen keikkojen fiilikseen jäi ihan oikeasti koukkuun: halusi lisää, lisää, enemmän, ja vielä lisää. Kiitos veljet viimeisestä aktista, se oli taikaa.
Sielun Veljet: Kuvat
Jos mentäisiin sitten itse 240-sivuiseen teokseen, jota voisi kahlata läpi vaikkapa joulukalenterin tapaan. Tekstiä on reippaasti, ja kuviakin olisi riittänyt ihailtavaksi viitisen kappaletta per kalenterin luukku. Periaatteessa tuo olisi myös se miellyttävin tapa käydä kirjaa läpi, nimittäin Sielun Veljien historiaan mahtuu monta tarinaa, joita kannattaa märehtiä kunnolla ajan kanssa. Kerralla luettuna kirja voisi olla vähän turhan tiivis kokemus.
Kuvaosuus on miellyttävää selailtavaa, sillä vuosikymmenten saatossa otetut kuvat ovat onnistuneet vangitsemaan osan Sielun Veljien taiasta. Kuvista näkee pienen osan myös sen näkymättömimmän veljen, eli valomies Vinskin osuudesta livekeikkojen hurjuuteen. Mystiset valot ja kasvoille heijastetut pääkallot ovat erottamaton osa sitä kaikkea.
Komeat kuvat kulkevat kirjan sivuilla omaa polkuaan ilman kronologista järjestystä, mutta itse Sielun Veljien tarina avautuu jäsennellysti veljien alkuhämärästä ja -pöllystä viime vuosien tapahtumiin saakka. Sirén kertoo tuon tarinan vanhojen ja uusien haastatteluiden, lehtileikkeiden ja omien analyysiensä muodossa. Kirjassa jutellaan niin sävelaskeleista, kappaleiden taustoista, veljien yksityiselämästä, kiertueista, maailmanvalloituksesta ja keikkojen tunnelmista. Ja mikä tärkeintä, artistien omat kommentit ja tunnelmat ovat isossa osassa kirjaa.
Itseäni osin ärsytti se, että Sirén on kirjoittanut omat mielipiteensä levyistä ja keikoista tasavertaisiksi Sielun Veljien haastattelujen ja mielipiteiden lomaan. Mutta sopiihan se tuohon kirjan tuttavalliseen tyyliin, ja sallittakoon se miehelle, joka saa aikaan noin kattavan kirjan Sielun Veljien koko historiasta.
Eipä tästä sen enempää. Sielun Veljet: Kuvat on tiivis ja tunnelmallinen paketti, joka kuuluu jokaisen fanin kirjahyllyyn, eikä se pahaa tee muidenkaan yleissivistykselle.
P.S. Tänään 19.12. on muuten Jukka Orman syntymäpäivä. Onnittelut!
Kirjan takakansi:
”Sielun Veljet on Suomi-rockin historian energisin, visuaalisin ja muuntautumiskykyisin lavabändi, joka loisti Hannu ”Vinski” Viholaisen maagisissa valoissa joulukuusta 1982 kesäkuuhun 1992. Valokuvaaja Juha Metso seurasi yhtyettä koko sen aktiiviuran ajan Hassisen koneen hajoamisen jälkeisestä alkuräjähdyksestä aina vuoden 2011 salakeikkoihin ja paluukiertueeseen. Metso valikoi tähän kirjaan unohtumattomimmat otoksensa yhtyeestä.
Musiikkitoimittaja ja tietofinlandisti Vesa Sirén haastatteli kirjaa varten Veljiä, kuunteli vanhat Alanko-haastattelunsa vuosikymmentenkin takaa ja teki laajan arkistotutkimuksen selventääkseen kronologiaa asioissa, joita veljet eivät voi muistaa. Lopputulos on kriittisen paljastava ja visuaalisesti räjähtävä näkemys Sielun Veljien säkenöivästä voimasta ja merkityksestä.”
Lainauksia:
s. 41
”Kitaroista tuli rytmisoittimia ja kieliä katkeili. Sovituksiin ilmaantui entistä enemmän riitasointuisia vähennettyjä kvinttejä, kun rock perustuu yleensä puhtaille kvinteille.
Vähennetyssä kvintissä ja sen enharmonisessa vastineessa ylinousevassa kvartissa sävelet ovat kolmen kokosävelaskeleen (tri+tonus) päässä toisistaan. Ormaa tämä riemastutti. Hän kertoi runsas puoli vuotta myöhemmin Bambi-lehdessä kuinka koulutuksesta oli hyötyä, kun tiesi mikä on tritonus, jonka ympärillä Alangon laulut nyt kulkivat. Se on sellainen intervalli, joka oli keskiajalla kielletty, koska se oli paholaisen intervalli, hän luennoi.”
”Jukka Orma: Miinusvitosia [vähennettyjä kvintettejä] soitettiin neljällä alimmalla kielellä niin, että seuraavalla kielellä sormi on aina yhtä nauhaa ylempänä. Kun niitä otteita soitti fuzzikitaralla, vaikutelma oli kuin kiviporan äänessä. Totesimme, että tämä on hyvä lähtökohta.”
”Oliko äärimmäisessä volyymissä
ja sirkkelisoundissa järkeä?”
s. 47
”Alf Forsman: Keikka tehtiin tyylikkäässä vanhassa teatterirakennuksessa, ja moni tuttu lähti jo konsertin alkupuolella pois.
[Oliko äärimmäisessä volyymissä ja sirkkelisoundissa järkeä?] Siinä oli tarkoitus tuottaa fyysisiä tuntemuksia. Rockmusiikki on siitä hyvä, että siinä on parhaimmillaan vaaran ja uhkan tuntu. Se on alkuaan mustien musaa, mikä pelotti valkoisia 1950-luvun Yhdysvalloissa.
Kitaroiden sirkkelisoundi ei aina vastanut tarkoitustaan, mutta kokonaisuus oli sellainen, ettei kaikkien ollut tarkoituskaan kestää sitä. Ne, jotka kestivät, liittyivät joukkooon tummaan hiki päässä hyppimään. Se oli sitä rituaalimaista puhdistumista.”
s. 118
”Jos nautintoaineita oli käytetty, niiden kirjo oli kuitenkin kaventumassa. Orma oli melkein tappanut itsensä kännipäissään hyppäämällä kolmen metrin korkeudelta Vanhalla ylioppilastalolla seiniin ripustettuja koristekankaita kohti. Hän oli luullut niitä riippumatoiksi. Orma on kertonut usein, että siihen jäi alkoholinkäyttö. Myös Vinski oli jossain vaiheessa 13 kuukautta tipattomalla ja muistelee sähläämisen vähentyneen koko bändillä.”
”Kukkakeppikampausten äärimmäinen
kiristysmetodi oli saanut päänahat
arpeilemaan.”
s. 141
”Kiertuetta seurannut ja Veljien roudarina sekä Alangon kitarateknikkona myöhemmin työskennellyt Mika Järvinen arvioi, että läpimurto olisi ollut Britanniassakin mahdollinen.
Mika Järvinen: Yleisöhän oli aivan äimänä. Sielun Veljet oli parhaimmillaan maailman paras livebändi ja se toi Britanniaan sellaista, mitä kukaan muu ei tarjonnut. Kyse ei ollut edes siitä, miltä soitto konserteissa kuulosti, vaan ainutlaatuisesta kemiallisesta reaktiosta yhtyeen ja yleisön välillä.”
s. 145
”Kukkakeppikampausten äärimmäinen kiristysmetodi oli saanut päänahat arpeilemaan, joten näyttävästä hiusmuodista oli luovuttu, ja yleisöä hämmensi uusi lähes kaljupäinen look. Orma kehitteli lavaesiintymiseensä uuden ulottuvuuden: hän nyppi lavalla Alangon päätä kuin täitä etsien ja orangutangin tavoin ilmehtien. Kuin vastapainoksi keikoilla soitettiin myös Rakkaudesta.”
s. 160
”Epe Helenius: — Sitä en kyllä tiedä, miksi Levyraatiin valittiin Ihminen-maksilta Haista vittu. Ehkä ohjelman tuottaja halusi hätkähdyttää. Herättihän se pahennusta.”
”Levyraatia varten Veljet tekivät videon, jossa näytetään pätkää väkivaltavideosta sekä yhtye istumassa Vinski Viholaisen kanssa levyraadin jäseninä. ”Juontaja Jukka Virtanen ei suostunut istumaan videossa, vaikka oli kai itse ehdottanut tuota laulua mukaan. Hänen paikalleen laitoimme sitten hirvenpään”, Viholainen hekottelee.”
Lisätietoa: www.johnnykniga.fi/kirjat/-/product/no/9789510395912
Kommentointi suljettu.